Näin tuumii ihmisrakkauteen perustuvaa ajattelua harjoittanut erakko Elis Sinistö (1912–2004). Tai sitten näytelmäkirjailija Taija Helminen, joka on kirjoittanut henkevän monologin hänestä ja jonka esittää onnellinen, orginelli näyttelijä Taisto Reimaluoto.
Elämän tarkoitus ja onnen etsintä ovat vaivanneet ihmisparkaa heti sen jälkeen, kun pakolliset tarvehierarkian alemmat tasot (ruoka, lepo, turvallisuus) ovat saavutettu. Sitten kun päivittäisten rutiinien jälkeen on jäänyt aikaa luovalle ajattelulle ja filosofialle. Abstraktina käsitteenä onnellisuudelle on esitetty monia erilaisia kuvauksia aina antiikin filosofiasta lähtien. Isoja asioita, enkä itsekään toki yritä niitä ratkaista, mutta pohdinnassa ne ovat useinkin henkilökohtaisella tasolla.
Tiede on lupaillut elämän paranevan vanhenemisen myötä. Toisaalta taas monet ovat haikailleet ns. ruuhkavuosia, kun oli tekemistä enemmän kuin aikaa. Tunsi itsensä tärkeäksi, joskus jopa korvaamattomaksi. Onnellisuustutkijat ja sosiaalitieteilijät ovat tutkineet miksi ihmisen elämässä on erilaisia vaiheita, kaikkea sitä ”joka kuuluu elämään”. Wikipedia määrittelee asian näin: Onnellisuus on tunne, johon liittyy tyytyväisyys omaan elämään, subjektiivinen hyvinvointi, elämänlaatu ja erilaiset positiiviset tunteet – kiitollisuus, ilo, mielihyvä – sekä negatiivisten tunteiden kuten masentuneisuus tai stressi, vähyys. Pitkän aikavälin onnellisuuden eroista ihmisten välillä noin 50 % voidaan selittää geeneillä, noin 10 % ulkoisilla olosuhteilla ja noin 40 % ihmisen omalla toiminnalla. Terveyttä, hyviä ihmissuhteita, turvallisuutta ja perustoimeentuloa pidetään kaikkialla maailmassa tärkeinä onnellisuuden kannalta.
Täysin loogista, peruselämä tekee ihmisen onnelliseksi.
Onnen jahtaaminen sen sijaan ei kannata. Siinä katkeroituu ja pettyy eikä vastausta ehkä kuitenkaan löydy, ainakaan kaiken kattavaa sellaista. Omalla kohdallaan voi ja kannattaa pyrkiä merkitykselliseen elämään, sellaiseen, jolla on juuri sinulle itsellesi merkitystä, muita satuttamatta. Ehkä se onnikin löytyy muun elämän sivutuotteena, häivähdyksinä ja hetkinä, joita muistella hymyssä suin…
Jetta Kuitunen
