Se on hyvä kysymys, mutta toivottavasti mahdollisimman moni tietää jo vastauksen. Ensi tammikuussa, noin kuukauden kuluttua, käydään Suomen historian ensimmäiset aluevaalit. Vaaleissa valitaan aluevaltuutetut 21 alueelle. Uudet hyvinvointialueet noudattavat pitkälti nykyistä maakuntajakoa, poikkeuksena Uusimaa, joka koostuu neljästä hyvinvointialueesta. Poikkeuksen tekee myös Helsingin kaupunki, joka ei ole hyvinvointialue, eikä kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen. Helsinkiläiset eivät siten äänestä näissä vaaleissa.
Aluevaalit juontavat juurensa vuosia valmistellusta sote-uudistuksesta, joka viimein meni läpi eduskunnasta ennen vuoden 2021 kesälomia. Sote-lakien myötä Suomeen perustetaan hyvinvointialueet, joiden vastuulle siirtyy sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen järjestäminen vuoden 2023 alusta lukien. Palveluiden tuottamisessa hyvinvointialue voi käyttää apunaan yksityistä ja kolmatta sektoria.
Perimmäinen ajatus on, että nämä niin sanotut leveämmät hartiat eli hyvinvointialueet pystyvät kuntia paremmin huolehtimaan sote-palveluiden saatavuudesta, yhdenvertaisuudesta ja laadusta sekä hillitsemään kustannusten kasvua.
Hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleilla. Valtuutetut päättävät muun muassa hyvinvointialuestrategiasta, jossa linjataan hyvinvointialueen toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteet. Strategiassa määritellään myös, miten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet toteutetaan.
Se, mitä strategiaan kirjataan, ei ole lainkaan vähäpätöistä. Se luo selkänojan poliittisille päätöksille koko valtuustokaudeksi. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen näkökulmasta keskeistä on, että hyvinvointialuestrategiassa linjataan järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyöstä, järjestöjen toimintaedellytysten turvaamisesta ja siitä, miten sote-järjestöjen matalan kynnyksen toiminta nivotaan osaksi palvelukokonaisuuksia, kuten sote-keskuksia.
Toinen keskeinen asiakirja on palvelustrategia. Siinä asetetaan tavoitteet sille, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut toteutetaan. Tuleeko sote-keskus säilymään jokaisessa kunnassa vai miten palveluverkkoa kehitetään?
Palvelujen tuottamisen tavoista päätettäessä muistutamme siitä, miten pienet ja keskisuuret toimijat, kuten palveluntuottajajärjestöt, aidosti pääsevät mukaan. Se edellyttää hyvää hankintaosaamista, hankintojen osittamista ja laadulla kilpailuttamista hinnan sijaan. Myös palvelusetelit tarjoavat mahdollisuuksia pienemmille toimijoille.
Valtuustot päättävät myös alueensa taloudesta. Pääasiassa hyvinvointialueet saavat rahoituksensa valtiolta tietyn laskukaavan mukaan, osin myös asiakasmaksuista. Taloudellinen liikkumavara muodostuu tiukaksi. Vaarana on, että houkutus nostaa asiakasmaksuja kasvaa. Tällaista kehityssuuntaa emme kannata, sillä maksujen korotuksista on enemmän haittaa paljon palveluita tarvitseville ihmisille kuin taloudellista hyötyä alueelle.
Maakuntaverokin on selvityksessä. Sen on ajateltu tuovan taloudellista liikkumavaraa ja lisäävän itsehallintoalueiden päätösvaltaa omista asioistaan. Maakuntavero kuitenkin jakaa puolueita eli nähtäväksi jää, mihin sen osalta lopulta päädytään.
Hyvinvointialueilla päätetään meidän kaikkien sosiaali- ja terveyspalveluista: kuinka nopeasti pääsee hoitoon, missä terveyskeskukset sijaitsevat ja minkälaisia palveluita on tarjolla. Vaaleissa on kyse ennen kaikkea sosiaali- ja terveyspalvelujemme tulevaisuudesta. Siksi on tärkeää, että jokainen vaikuttaa ja muistaa äänestää.
Yhteiskuntasuhdepäällikkö Ulla Kiuru
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
