Viime aikoina ei tunnu kuluvan päivääkään, etteikö mediassa uutisoitaisi yritysten konkursseista. Erityisesti rakennusala on kokenut kovia. Taustalla on muun muassa kustannusten voimakas kasvu ja rakentamisen hiipuminen. Erityisesti pääkaupunkiseudulle on noussut uusia kerrostalokoteja kuin sieniä sateella. Korkojen nousu on vähentänyt ihmisten mahdollisuuksia hankkia asuntoja.
Samaan aikaan Suomen valtion velka on kasvamassa uusiin ennätyksiin, huolimatta hallituksen tekemistä leikkauksista. Tätä taustaa vasten voidaankin pitää vähintäänkin erikoisena sitä, että hallitus on päättänyt myös veronalennuksista tilanteessa, jossa valtion tulopuolta olisi pikemminkin vahvistettava. Tietenkään laajoja veronkorotuksia ei tässä tilanteessa tulisi tehdä, mutta veronalennukset näyttävät hyvin kummalliselta toimelta, varsinkin kun valtion velkataakka kuitenkin kasvaa. Yksinkertaisesti ajateltuna ei voi välttyä vaikutelmalta, että valtio rahoittaa veronalennuksia velkaa ottamalla.
Leikkaukset kohdistuvat hyvin laaja-alaisesti pienituloisiin, siis heihin, joilla jo muutaman kympin vähentyvät kuukausitulot vaikuttavat elämän perusasioihin, joista on monesti tingitty jo kaikki se mitä voidaan tinkiä. Jo tällä hetkellä monessa taloudessa joudutaan puntaroimaan esimerkiksi lääkkeiden ja ruoan ostamisen välillä. Yli 14 000 euron kuukausituloilla elävien, joiden verotus muuten kevenee kaikkein eniten, on vaikea nähdä sitä, mitä tuista leikkaaminen tarkoittaa. On eri asia joutua jättämään vuodessa yksi lomamatka tekemättä kuin se, että joutuu oikeasti miettimään, onko pöydässä huomenna ruokaa vai ei.
Suomen velkatilanne on toki huolestuttava, mutta keinot tilanteen korjaamiseksi eivät monenkaan mielestä vastaa sitä, mitä hyvinvointiyhteiskunnalta voisi odottaa. Ihmisten arkea kurjistamalla pahoinvointi lisääntyy, ja tällä jos millä, on kauaskantoiset ja kalliiksi käyvät seuraukset. Hallitus on tiensä valinnut.
