
Jyränkölä järjesti Pride-liputuksen ensimmäistä kertaa viime kesänä.
Heinolan Uutisten kustantaja Jyränkölän Setlementti järjestää tänäkin vuonna Pride-liputuksen juhannuksen jälkeen vietettävällä Pride-viikolla. Sateenkaarilipulla liputtaminen symboloi perinteisesti tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
-Liputuksella haluamme muistuttaa, että kaikilla on oikeus olla oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä tai epäasiallisesta kohtelusta – niin asiakkaillamme kuin työntekijöillämmekin. Jyränkölä toimii tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta joka ikinen päivä, mutta kesäkuun lopulla juhlittava Pride-viikko on hyvä hetki tuoda tätä tärkeää sanomaa esille entistä näkyvämmin, kertoo Jyränkölän markkinointi- ja viestintäpäällikkönäkin työskentelevä Heinolan Uutisten päätoimittaja Jussi Varjo.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia ja moninaisuutta juhlistava Pride-viikko huipentuu Helsingissä lauantaina 28.6.2025 järjestettävään Pride-kulkueeseen. Aikaisempina vuosina kulkue on kerännyt jopa 100 000 osallistujaa.
Kuvateksti: Jyränkölä järjesti Pride-liputuksen ensimmäistä kertaa viime kesänä.