Let’s Play Business -komediassa nähdään mm. Santeri Kinnunen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.
Let’s Play Business
Helsingin kaupunginteatteri, ensi-ilta 30.8.2025
Käsikirjoitus ja ohjaus: Juha Jokela
Rooleissa: Wanda Dubiel, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Santeri Kinnunen, Aksinja Lommi, Kai Lähdesmäki, Martti Manninen, Unto Nuora, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Ursula Salo, Jan-Christian Söderholm.
Juha Jokelan uutuuskomedia Let’s Play Business tarttuu nykypäivän työelämän kipukohtiin tavalla, joka on yhtä aikaa tarkkanäköinen ja ajoittain irvokkaan riemastuttava. Näyttämöllä yritysmaailma ja teatterin kulissit törmäävät toisiinsa.
Tarina kuljettaa katsojan HX-nimisen konsultointifirman avokonttoriin. Yrityksen pitkäaikainen johtaja Raimo Hemming on juuri jäänyt eläkkeelle, ja hänen jälkeensä jäänyt ilmapiiri tuntuu vielä jokaisen työntekijän nahoissa. “Höksyt”, kuten henkilöstö itseään kutsuu, tasapainoilevat Hemmingin perinnön ja uuden toimitusjohtajan Artturin (Martti Manninen) lennokkaiden työkulttuuri-ideoiden välissä. Kun työpäivää piristetään tanssituokioilla, mutta menneisyyden arvet painavat, syntyy tilanne, jossa nauru on sekä vapauttavaa että vähän hermostunutta. Katsojien reaktioita seuratessa moni tuntuu voivan ainakin jollain tasolla samaistua tarinaan.
Näytelmä on täsmäisku työelämän mielekkyyden ja johtajuuden kaipuun kysymyksiin. Mutta Jokela ei tyydy vain tähän. Kaikki kääntyy päälaelleen, kun paljastuu, että yritystarinaa ei kerro vain henkilöstö, vaan sen on saanut kantaakseen myös näyttelijäseurue. Taiteellinen johtaja (Wanda Dubiel) ei sääntöjä kumarra, ja pian kaaos valtaa näyttämön. Roolit vaihtuvat lennosta, kulissit kaatuvat kirjaimellisesti ja henkinen hinta kasvaa – kuten talouspäällikkö (Jan-Christian Söderholm) huokaisee: “Näytti edulliselta. Tulee olemaan kaikkee muuta.”
Esitys seisoo tukevasti Jokelan tunnusmerkkien varassa: nopea dialogi, tarkka aikalaisanalyysi ja tilannekomiikka, joka kehittyy kohti hallittua hallitsemattomuutta. Let’s Play Business osoittaa, että kun yritysmaailma ja teatteri joutuvat samalle näyttämölle, lopputulos on paitsi hykerryttävä myös armottoman rehellinen peili ajastamme.
Jussi Varjo HU
Artikkelikuva: Otto-Ville Väätäinen
