Lokakuun 17. päivänä vietetään Kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi. Se on kalenterissa muistuttamassa siitä, että köyhyys ei ole vain tilastollinen käsite, vaan miljoonien ihmisten arkea eri puolilla maailmaa. Usein ajattelemme köyhyyden kuuluvan jonnekin kauas, maihin, joissa juomavesi on luksusta ja lapset kävelevät kilometrejä kouluun ilman varusteita. Mutta todellisuudessa köyhyys kulkee paljon lähempänä – myös täällä meillä Suomessa, ja Heinolassa.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on satojatuhansia ihmisiä, jotka elävät köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. Se tarkoittaa, että tulotaso jää niin matalaksi, että tavallinen arki käy vaikeaksi: vuokranmaksu vie suurimman osan tuloista, lääkkeistä on pakko tinkiä tai harrastusmaksut jäävät maksamatta. Kun rahat eivät riitä, jäädään helposti syrjään myös sosiaalisesti. Köyhyys ei ole vain tyhjää jääkaappia, vaan se on myös häpeää, ulkopuolisuutta ja tulevaisuuden uskon hiipumista.
Suomessa köyhyys näyttäytyy monella tavalla. Yhä useampi lapsi elää perheessä, jossa toimeentulo on tiukilla. Lapsen näkökulmasta köyhyys voi tarkoittaa sitä, ettei kaverin synttäreille viedä lahjaa tai ettei omaan kotiin uskalla kutsua ketään, kun jääkaapissa on vain maitoa ja makaroneja. Eläkeläisistä moni tasapainoilee lääkkeiden, ruoan ja sähkölaskun välillä. Ja työssäkäyviäkin köyhiä on – matalapalkka-alojen palkat eivät aina riitä kattamaan asumisen ja elämisen kustannuksia, etenkin kasvukeskuksissa.
Köyhyyden poistaminen on valtava tavoite, mutta siihen voidaan vaikuttaa monilla tasoilla. Yhteiskunnallisesti tarvitaan toimivaa sosiaaliturvaa, koulutukseen panostamista ja työllisyyden tukemista. Mutta samalla myös arjen tasolla pienet asiat merkitsevät. Kun vapaaehtoisjärjestö järjestää ruokajakeluja tai kerää varoja harrastusmaksuihin, se ei poista ongelman juuria, mutta voi olla ratkaiseva apu yksittäiselle perheelle.
Kansainvälinen köyhyyden vastainen päivä kutsuu meitä katsomaan ympärillemme: ketkä ovat yhteisön laidalla, ja mitä voisimme itse tehdä? Heinolassa köyhyyden kasvot eivät ehkä näy yhtä räikeästi kuin maailman köyhimmissä maissa, mutta niitä on silti. Ehkä se on kaveri, joka ei koskaan lähde yhteisiin retkiin, koska bussilippu on liian kallis. Tai naapuri, joka kävelee rikkinäisissä kengissä, kun uusiin ei yksinkertaisesti ole varaa.
Köyhyys ei ole yksilön heikkoutta, vaan usein rakenteiden ja olosuhteiden summa. Siksi sen voittaminen vaatii sekä poliittisia päätöksiä että yhteisöllistä välittämistä. Lokakuun 17. päivä on hyvä hetki pysähtyä ja kysyä: mitä voisin itse tehdä, että kukaan ei jäisi yksin? Joskus vastaus voi olla niinkin pieni kuin kuunteleva korva tai mukaan kutsuva ele.
Köyhyyden poistaminen on ylevä maailmanlaajuinen tavoite, mutta samalla se on hyvin paikallinen tehtävä. Se alkaa siitä, että näemme ihmiset ympärillämme ja tunnistamme heidän tarpeensa. Kun katsomme köyhyyttä silmiin ilman ennakkoluuloja ja häpeää, olemme jo ottaneet askeleen oikeaan suuntaan.
Jussi Varjo
Kirjoittaja on Heinolan Uutisten päätoimittaja.
