Heinolan kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 6.10.2025 yksimielisesti, että kaupungintalon myyntiä aletaan valmistella. Myynti toteutuu vain, jos talosta saadaan hyväksyttävissä oleva hinta. Muuten palataan peruskorjaussuunnitelmiin. Päätös syntyi yksiselitteisesti talouden paineiden vuoksi. Edellisen valtuuston hyväksymässä muutosohjelmassa kaupungin vuosittainen investointitaso pyrittiin pitämään vuosikatteen tasolla eli noin kahdeksassa miljoonassa velkatason laskemiseksi. Nykyinen valtuusto ei ole vielä linjannut tulevaa investointitasoa, mutta alustavien arvioiden mukaan investointitarpeet ovat valtuustokaudella vuositasolla 12–14 miljoonaa euroa. Uusia investointeja on siis syynättävä entistä tarkemmin.

Spotti ja Heinolan Tietokeskus, jossa kirjasto toimii, ovat nousseet keskeisiksi vaihtoehdoiksi uudeksi kaupungintaloksi. Tietokeskuksen tiloja saattaisi vapautua lisää, sillä pienosakkaat ovat tarjonneet osakkeitaan kaupungille. Asiasta neuvotellaan parhaillaan, mutta samaan aikaan on selvää, ettei kaupungilla ole varaa sekä ostaa ja remontoida uusia tiloja, että remontoida kaupungintaloa. Valintoja on tehtävä.

Heinolan taloustilanne on osa laajempaa kuntakentän todellisuutta, ja kaupungintalon kysymys on enemmän kuin kiinteistökauppa. Se on symboli siitä, miten Heinola sopeutuu uuteen aikaan. Kun rahat eivät riitä kaikkeen, on katsottava tarkasti, mikä palvelee parhaiten kuntalaisia ja mikä turvaa kaupungin elinvoiman myös tulevina vuosina. Väestö vähenee ja ikääntyy, nuoret hakeutuvat suuriin kasvukeskuksiin. Kaupunki voi kuitenkin olla houkutteleva, jos peruspalvelut pysyvät laadukkaina ja arki toimii. Mutta houkuttelevuus edellyttää talouden hallintaa.

Jaa tämä:
Kategoria: Päätoimittajalta