Lopputalven ja kevään aikana Heinolassa nähdään kaksi teatterivierailua. Ensimmäisenä on luvassa 4.3. WPK-talolla nähtävä Mielipuolen päiväkirja. Nikolai Gogolin klassikkoteos on riipaiseva kertomus miehestä, jonka mieli järkkyy koomisella, mutta niin traagisella tavalla. Ilkka Heiskasen ohjaaman monologin tulkitsee näyttelijä Antti Peltola.
Peltola on freelancenäyttelijä, joka on nähty Heinolan kesäteatterissa kahdesti esityksissä Riemurahat (2021) ja Näytelmä, joka menee pieleen (2025). Lukuisien teatteritöiden lisäksi Peltola on tullut tutuksi myös tv:n puolella, jossa hänet on bongata mm. Munkkivuoressa, Robassa ja Keihäsmatkoissa.
Heinolan lukiolla nähdään puolestaan 15.4. esitys Saikkua kiitos, OSA 2, joka on huippusuositun Saikkua, kiitos! -trilogian toinen osa. Jatko-osassa meno vaan paranee ja vauhti kiihtyy. Ratkiriemukkaassa tekstissä liikutaan jälleen terveyskeskusten käytävillä ja valmistaudutaan kilpailuun lääkäreiden SM-mestaruudesta. Esityksessä mukana ovat myös koomikko Ismo Leikolan jatko-osaan tekemät ratkiriemukkaat laulut.
Lavalla nähdään tuttu kolmikko, Antti Peltola, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen. Keskilän ja Pylvänäisen ohella käsikirjoituksesta vastaa yksi suomalaisen komedian legendoista, Mikko Kivinen. Trilogian osia on esitetty jo yli tuhat kertaa ja katsojia on ollut jo yli puoli miljoonaa, joten suosio on ollut Suomen mittakaavassa huikea.
Lipunmyynti esityksiin on jo alkanut Heinolan kulttuuritoimistossa sekä Lippupisteen verkkokaupassa ja toimipisteissä kautta maan.