LihasTazzilla on kesäkuun alusta tullut käyttöön, etu/sarjakortti. Kortilla asiakas saa 25 €:n alennuksen joka viidennestä valitsemastaan hieronnasta. Kuva: Niina Mynttinen

Kun hieroja Sami Haikonen puhuu työstään, huomaa nopeasti miehen viihtyvän erinomaisesti ammatissaan.

Vuodesta 2019 lähtien oman yrityksensä LihasTazzin kautta hierojana työskennellyt Haikonen kertoo nauttivansa jokaisesta työpäivästään. Yrityksen nimi herättää huomiota kansainvälisellä vivahteellaan.

– Työssäni käsittelen lihaksia, siitä nimi LihasTazzi, Haikonen kertoo.

Yrittäjyys ei tullut hänelle yllätyksenä. Haikosen jo eläkkeellä oleva isä oli rakennusalan yrittäjä, joten yrittäjyys on ollut osa arkea lapsuudesta asti.
Hierojan ammattiin Haikonen päätyi äitinsä ja tämän silloisten työtovereiden kannustamana.

Valinta on osoittautunut oikeaksi. Ihmisten auttaminen on Haikoselle tärkeää.
– Koen kiitollisuutta siitä, että asiakkaat antavat terveytensä käsiini. Ei ole ollut ainuttakaan päivää, että olisi ketuttanut tulla töihin.

Positiivinen elämänasenne näkyy myös arjessa.
– Kun minulta kysyy, miten päivä on mennyt, vaihtoehdot ovat hyvä, kiitettävä tai erinomainen. Kouluarvosanoilla 8–10, hän naurahtaa.

Hieronnassa kohdataan ihminen kokonaisuutena

Vaikka työ mielletään usein pelkäksi lihasten käsittelyksi, Haikosen mukaan suuri osa työstä on jotain aivan muuta.
– Sanoisin, että noin 60 prosenttia työstä on sosiaalista kanssakäymistä asiakkaan kanssa. Asiakkaan pitää tuntea olonsa kuulluksi ja ymmärretyksi.

Palkitsevinta on nähdä asiakkaan lähtevän vastaanotolta paremmassa voinnissa kuin saapuessaan.
– On hienoa, kun asiakas lähtee hymyssä suin ja ehkä varaa samalla uuden hieronta-ajan.

Tällä hetkellä Haikosella on noin neljäkymmentä kanta-asiakasta. Asiakkaita saapuu myös Heinolan ulkopuolelta.
– Vierumäellä vapaa-ajanasunnoilla aikaa viettävät käyvät hieronnassa erityisesti kesäisin, mutta myös talvella.

Suosituimpia palveluita ovat 50 ja 75 minuutin hieronnat. Haikonen korostaa kuitenkin, ettei ole olemassa yhtä kaikille sopivaa hoitoa.
– Paras hieronta riippuu aina asiakkaan tarpeista.

Särkylääke ei ratkaise ongelmaa

Moni suuntaa hierojalle siinä vaiheessa, kun keho on aivan jumissa tai kipu yltyy liian kovaksi. Monesti kipujen todellinen syy löytyy aivan muualta kuin oireilevasta kohdasta.
– Jos asiakas valittaa alaselkää, ongelma voi löytyä jaloista tai pakaroista. Jos taas sormet puutuvat, syy löytyy usein hartiaseudulta.

Haikosen mukaan moni yrittää sinnitellä kipujen kanssa liian pitkään.
– Särkylääke voi poistaa kivun hetkeksi, mutta ei poista sen juurisyytä eikä ratkaise varsinaista ongelmaa.

Hänen mukaansa hieronnan vaikutukset ulottuvat paljon lihasten rentoutumista laajemmalle.
– Hieronta lievittää lihasjännitystä, parantaa liikkuvuutta, lisää verenkiertoa ja auttaa poistamaan kuona-aineita. Myös unenlaatu paranee monilla asiakkailla.
– Onpa jotkut joskus nukahtaneet hierontapöydällekin, hän naurahtaa.

Työssään Haikonen yhdistelee klassisen hieronnan ja urheiluhieronnan menetelmiä.
– Klassinen hieronta on enemmän rentouttavaa käsittelyä, kun taas urheiluhieronnassa keskitytään lihaskudosten muokkaamiseen.

Moni ajattelee, että hierojan työ vaatii ennen kaikkea vahvoja käsiä. Haikosen mukaan tärkeintä on kuitenkin oikea tekniikka.
– Voima lähtee jaloista. Kun tekniikka on kunnossa, käsivoimaa ei tarvitse käyttää niin paljon.

Aikoja löytyy nopeasti

Vaikka asiakkaita LihasTazzilla riittää, uusia asiakkaita mahtuu edelleen mukaan. LihasTazzin aukioloajat ovat laajat: Maanantaista perjantaihin kello 9-21, lauantaisin kello 10-16 ja sunnuntaisin kello 12-15.

– Lähes aina pystyn tarjoamaan ajan joko samalle tai seuraavalle päivälle.

Joustavuus kuuluu palveluun.
– Palvelen sopimuksen mukaan vuoden jokaisena päivänä, jopa jouluaattona.

Haikonen tekee tarvittaessa myös kotikäyntejä, vaikka kysyntä niille on toistaiseksi ollut vähäistä. Lisäksi hän tarjoaa palveluitaan yrityksille esimerkiksi työhyvinvointipäivien yhteyteen. Jos hänen pitäisi tiivistää oma toimintatapansa yhteen virkkeeseen, vastaus tulee nopeasti.

– Annan enemmän kuin otan, ja koe Tazzi kropassasi, hän hymyilee.

Teksti: Jussi Varjo HU
Artikkelikuvassa Sami Haikonen liiketilansa edustalla Siltakadulla. Kuva: Niina Mynttinen

Jaa tämä: