
Tarvikekeskus on avannut tälle kesälle uuden puutarhamyymälän. Kuva: Niina Mynttinen.
Heinolan Vuohkallion alueelle avatut suuret ketjuliikkeet ovat kiristäneet kilpailua paikallisessa vähittäiskaupassa.
Heinolan Tarvikekeskuksessa kilpailuun ei kuitenkaan suhtauduta pelkästään uhkana.
– Aluksi on ihmeteltävä, onko kansantaloudellisesti mitään järkeä rakentaa jatkuvasti uusia kalliita halpahalleja ympäri Suomea samalla, kun olemassa oleva rakennuskanta rapistuu. Eikä erityisesti pienten paikkakuntien ostovoiman kehitys tue tätä trendiä, pohtii Tarvikekeskuksen perustaja ja omistaja Mikko Simonen.
Tarvikekeskus toimii Heinolassa entisessä Itä-Hämeen painotalossa. Yritys nojaa vahvasti perinteiseen palvelukulttuuriin.
– Me olemme ylpeästi erilaisia. Tarvikekeskus on perinteinen palveleva tavaratalo. Meillä ei ole mainostoimiston luomaa brändi-imagoa, tarttuvia sloganeita tai massiivisia markkinointikampanjoita. Meidän imagomme syntyy siitä kokemuksesta, jonka asiakas saa tullessaan meille ostoksille, Simonen sanoo.
Hänen mukaansa kaupankäynnin ytimessä on edelleen ihmisten kohtaaminen.
– Aikana ennen brändimarkkinointia ihminen kävi kauppaa ihmisen kanssa. Tätä perinnettä aiomme vaalia jatkossakin. Meidän kaupassa saa kysyä neuvoa ja jopa kertoa kuulumisia.
Kilpailun kiristyminen on myös vauhdittanut uudistuksia.
– Myönnettäköön, että ainakin meidän toimintaamme kilpailun kiristyminen toi raikkaan tuulahduksen, kertoo Ossi Rausmaa.
Keväällä Tarvikekeskukseen avattiin uusi puutarhamyymälä, josta löytyy kotimaisia kukkia, hyötykasveja, puita ja pensaita. Lisäksi myymälän yhteyteen on tullut pieni pop up -kodinkonemyymälä, jossa myydään uusia ja käytettyjä kodinkoneita.
– Olemme myös lisänneet ammattikäyttöön tarkoitettuja tuotteita, kuten laadukkaita CLEN-pesureita. Uusien yhteistyösopimusten myötä valikoima kasvaa tuhansilla uusilla kuluttajatuotteilla, Rausmaa kertoo.
Tarvikekeskus tunnetaan laajasta ja osin erikoisestakin valikoimastaan. Yrityksen vanhassa julisteessa luki aikoinaan ”Tekevän ihmisen kauppa”, ja slogan kuvaa toimintaa edelleen hyvin.
– Tee se itse -ihmisille liikkeemme on aarreaitta. Lähes 40 000 artikkelin valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin – vähän laiskemmalle vaikkapa riippumattoja, Simonen naurahtaa.
Päivittäistavaroiden lisäksi myynnissä on usein myös poikkeuksellisia tuotteita.
– Meillä on pitkälti sama perusvalikoima kuin isoilla ketjuilla, mutta lisäksi kaikenlaisia erikoisuuksia. Nyt myynnissä on esimerkiksi 30 vuotta vanhoja ristikkolehtiä, käytettyjä halkomakoneita ja muuta sekalaista vähän kirppistyylisesti. Pienenä yrityksenä pystymme reagoimaan nopeasti asiakkaiden tarpeisiin ja hankkimaan pieniä edullisia eriä markkinoilta, Rausmaa kertoo.
Kesä on Tarvikekeskukselle vilkasta aikaa. Heinolan sijainti nelostien varrella näkyy myös asiakaskunnassa.
– Heinolan Tarvikekeskus on monen suomalaisen mökkimatkan varrella. Nelostieltä meille ajaa viidessä minuutissa. Pyrimme olemaan myös mökkiläisen tavaratalo, Simonen sanoo.
Valikoimassa näkyvätkin vahvasti mökkeilyyn liittyvät tuotteet, kuten kalastus- ja venetarvikkeet, pihakalusteet, grillit, puutarhatuotteet ja kaasupullon vaihto. Tavaratalon lisäksi Itä-Häme-talossa tarjotaan monenlaisia oheispalveluja. Tilat toimivat muun muassa juhla-, kokous- ja tapahtumakäytössä.
– Meillä järjestetään valmistujaisia, syntymäpäiviä, kokouksia ja tietokonepelitapahtumia. Talosta löytyy isot saunatilat, takkahuone, juhlasali ja kabinetti. Lisäksi pitopalveluyritykseltä saa tarjoilut tapahtumiin, Rausmaa kertoo.
Perjantaisin ravintolassa tarjoillaan myös lounasta.
– Tarjolla on perinteistä kotiruokaa 10 euron hintaan.
Heinolan Tarvikekeskus työllistää tällä hetkellä vakituisesti 5–6 henkilöä. Taustatukea saadaan Jämsän myymälän konttorilta. Tulevaisuuden suunnitelmia yrityksellä riittää runsaasti.
– Kesällä järjestämme rompetoreja alapihalla ja niiden yhteydessä työkonenäytöksiä niin uusille kuin vanhoillekin koneille. Nähtävillä on muun muassa 1930-luvun maamoottori, Simonen kertoo.
Lisäksi suunnitteilla on uuden erikoisvuokraamotoiminnan käynnistäminen myymälän yhteyteen.
– Talomme tilat tarjoavat mahdollisuuksia vaikka mihin, hän toteaa.
Teksti: Jussi Varjo HU
Artikkelikuva: Niina Mynttinen