Ukko-Pekka höyryveturi museovaunuineen palaa Lahden ja Heinolan väliselle radalle 8 vuoden tauon jälkeen lauantaina 22.8.2026.

Juna lähtee Lahdesta Salpausselän seisakkeelta (Urheilukeskuksen edestä) kello 9.40 ja 15.20. Edestakaisen matkan kesto on n. 4 tuntia. Heinolan rautatieasemalta pääsee tekemään edestakaisen matkan Lahteen klo 12.00. Juna pysähtyy matkanvarren asemilla Lahdessa, Ahtialassa, Mäkelässä ja Vierumäellä.

Raskas pikajunaveturi Ukko-Pekka (Hr1) oli Valtionrautateiden voimakkain henkilöliikenteen höyryveturi. Tyyppiä rakennettiin kaiken kaikkiaan 22 kappaletta Lokomon ja Tampellan konepajoilla vuosina 1937–1957. Veturin suurin nopeus on 110 km/h. Raskaan akselipainonsa johdosta Ukko-Pekat kelpasivat aikanaan vain pääradoille, joten esimerkiksi Heinolaan niillä ei ollut aktiiviaikanaan asiaa. Ainoa ajokuntoinen Ukko-Pekka numero 1009 edustaa sodanjälkeistä pula-ajan veturituotantoa, joka on huomattavissa mm. alumiinisista numerolaatoista.

Kahvilavaunu on avoinna matkan aikana.

Lastenvaunut ja vastaavat kookkaammat matkatavarat kulkevat maksutta junan konduktöörivaunun rahtiosastossa.

Esimerkiksi meno-paluu Lahdesta Heinolaan edestakaisin kustantaa 35 euroa, lapsi 8-16v. 18 euroa ja perhe 90 euroa.

Matka maksetaan junassa tai laiturilla ennen junan lähtöä. Maksutapoina on käteinen (mielellään tasaraha), pankkikortti tai Mobilepay.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy verkko-osoitteesta www.museojunallaheinolaan.fi.

Junaa liikennöi Sinisten vaunujen ystävät ry.

Artikkelikuva: Topparoikka

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset