Heinolan kaduilla on käynnissä Suomessa aiemmin näkemätön konsepti: geokätköilyn henkinen kaupunkiseikkailu Makujahti, joka yhdistää aarteenetsinnän, pienet minipelit ja katuruoan. Peli huipentuu sunnuntaina 27.9.2026, kun kiertävä katuruokatapahtuma Syömään! saapuu Heinolan Maaherranpuistoon.

Makujahti on selaimessa toimiva, sovelluksetta pelattava kaupunkiseikkailu. Pelaajat liikkuvat oikeassa kaupungissa, etsivät kartan ja vihjeiden avulla rasteja ja paljastavat niiden takaa Syömään!-tapahtuman katuruokamyyjien kojuja sekä kuhunkin myyjään räätälöityjä minipelejä. Matkan varrella pelaajat voivat kerätä palkintoja ja etuja, jotka lunastetaan tapahtuman aikana paikan päällä.

Heinolan pilottijahdissa on mukana myös paikallisia yrityksiä, jotka tuovat peliin omia rastejaan ja etujaan. Näin seikkailu tutustuttaa pelaajat samalla uudella tavalla Heinolan katukuvaan ja paikalliseen tarjontaan.

-Halusimme tuoda katuruokatapahtumaan jotain, mitä Suomessa ei ole aiemmin nähty – pelillisen tavan innostua ruoasta ja liikkua kaupungilla yhdessä. Heinola on meille luonteva paikka testata konseptia ensimmäistä kertaa, ja toivomme sekä paikallisten että vierailijoiden lähtevän mukaan jahtiin, kertoo tapahtuman järjestäjä Jani Hjerppe tiedotteessa.

Makujahtia pelataan puhelimen selaimella ilman sovellusta. Peli on jo käynnissä, mutta palkinnot ja edut lunastetaan itse Syömään!-tapahtuman aikana Heinolassa sunnuntaina 27.9.2026 klo 11-17. Peli sopii kaiken ikäisille 13 vuotta täyttäneille, ja sitä voi pelata yksin tai yhdessä kaveriporukan, perheen tai puolison kanssa.

Syömään! – kiertävä katuruokatapahtuma sekä Makujahti-aarteenetsintäpeli (Suomen ensimmäinen
pilotti)
Missä: Maaherranpuisto, Heinola
Milloin: sunnuntai 27.9.2026, klo 11-17
Vapaa pääsy.

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset