Vaasan Setlementtiyhdistys myy asumispalvelunsa valtakunnalliselle Esperille. Kauppa nostaa esiin laajemman kysymyksen siitä, kuinka suuret hartiat hoivapalvelujen tuottaminen nyky-Suomessa vaatii. Jyränkölän Setlementissä keskittymisen riski tunnistetaan, mutta kehitystä ei pidetä väistämättömänä.

Vaasan Setlementtiyhdistys luopuu noin 30 vuotta kehittämistään asumispalveluista ja myy Kultanummen sekä Hopearannan Esperille.

Ratkaisua perustellaan Vaasan Setlementtiyhdistyksen tiedotteessa sillä, että palvelujen järjestäminen on aika siirtää ”leveämmille harteille”.

Sanavalinta kertoo paljon tämän hetken hoivamarkkinasta.

Hyvinvointialueiden talous on tiukilla, palveluntuottajien korvauksia ja ehtoja tarkastellaan kriittisesti ja samalla toimijoilta vaaditaan laatua, henkilöstöä, raportointikykyä ja taloudellista vakautta.

Heinolassa ja Lahdessa ikääntyneiden ja erityisryhmien asumispalveluita tuottavan Jyränkölän Setlementin hallituksen puheenjohtaja Tapani Frantsi arvioi, että tilanne voi suosia suuria toimijoita.

-Kieltämättä hyvinvointialueiden säästöpaineet ja siitä aiheutuvat palveluntuottajien korvausehtojen kiristyminen voi aiheuttaa luopumista asumisyksiköistä. Isommat toimijat kestävät ehkä paremmin alhaisemmat korvaukset, koska heidän volyyminsä ovat suuremmat. Heillä on myös pieniä kolmannen sektorin toimijoita vahvempi neuvotteluasema.

Jyränkölän toimitusjohtaja Kari Hahl ei kuitenkaan pidä organisaation kokoa ratkaisevana tekijänä.

-Hartioiden leveyttä ei ratkaise pelkästään organisaation koko, vaan taloudellinen kantokyky, osaaminen, henkilöstö ja kyky uudistua. Näillä mittareilla uskon, että Jyränkölän hartiat riittävät.

Keskittyminen on riski, ei väistämättömyys

Jyränkölässä nähdään, että hoivamarkkinoilla on keskittymisen merkkejä. Hahlin mukaan kyse ei kuitenkaan ole kehityksestä, johon olisi pakko alistua.

-En pidä keskittymistä väistämättömänä, mutta pidän sitä todellisena riskinä. Jyränkölän kaltaisten toimijoiden pitää puolestaan huolehtia omasta kilpailukyvystään, tehokkuudestaan ja uudistumiskyvystään. Pelkkä hyvä historia tai paikallisuus ei tulevaisuudessa riitä.

Jyränkölän palveluliiketoimintajohtaja Sirkku Taskinen uskoo, että Jyränkölän kaltaisilla yhteiskunnallisilla yrityksillä voi olla tulevaisuudessa nykyistä vahvempi asema sosiaali- ja terveyspalveluissa. Hänen mukaansa niissä taloudellinen kestävyys ja yhteiskunnallinen tehtävä voivat parhaimmillaan tukea toisiaan.

Keskittymiseen vaikuttaa myös se, miten hyvinvointialueet palveluja hankkivat.

Taskisen mukaan hyvin suuret hankintakokonaisuudet sekä raskaat sopimus- ja raportointivaatimukset voivat käytännössä heikentää pienempien toimijoiden mahdollisuuksia osallistua kilpailutuksiin.

Hahl puolestaan kiinnittää huomiota hinnoitteluun.

-Keskittymisen riski syntyy kuitenkin silloin, jos hinnoittelu menee liian tiukaksi. Jos palvelua ei pystytä tuottamaan laadukkaasti ja taloudellisesti kestävällä hinnalla, pienemmät toimijat putoavat ensimmäisinä pois. Silloin markkina voi keskittyä, vaikka kukaan ei olisi sitä varsinaisesti tavoitellut.

Päijät-Hämeessä palveluntuottajakenttä on Taskisen mukaan vielä monipuolinen.

-Alueella on eri kokoisia ja eri taustalla toimivia palveluntuottajia, mikä on erinomainen asia. Toivotaan, että näin on myös tulevaisuudessa. Tällöin asiakkailla ja palvelun ostajalla on todellisia vaihtoehtoja.

Jyränkölä hakee etua kokonaisuudesta

Jyränkölän kilpailuetu suuriin valtakunnallisiin yrityksiin verrattuna ei sen johdon mukaan perustu pelkästään paikallisuuteen.

Keskeiseksi vahvuudeksi nostetaan hoivan ympärille rakentuva laaja palvelukokonaisuus, yhteisöllisyys ja se, että palveluja tuotetaan pitkälti omin voimin.

-Jyränkölän keskeinen kilpailuetu on laadukkaan ja ihmisläheisen hoivan yhdistyminen vahvaan yhteisöllisyyteen ja monipuoliseen palvelukokonaisuuteen. Emme tarjoa vain asumista ja hoivaa, vaan ympärille rakentuu arkea, osallisuutta ja hyvinvointia tukevia palveluja ja toimintaa, Hahl sanoo.

Taskisen mukaan myös vähäinen alihankinnan käyttö tukee toiminnan jatkuvuutta ja hallittavuutta. Kolmannen sektorin toimijana Jyränkölällä on hänen mukaansa lisäksi etu siinä, ettei toiminnasta syntyvää tulosta tarvitse sovittaa omistajien tuottotavoitteisiin, vaan se voidaan käyttää palvelujen, henkilöstön ja toiminnan kehittämiseen.

Hoiva on osa koko Jyränkölää

Vaasan ratkaisu herättää väistämättä kysymyksen myös Jyränkölästä. Voisiko joskus tulla vastaan tilanne, jossa hoivapalveluista pitäisi luopua?

Hahlin mukaan ei nyt.

-En näe hoivapalveluista luopumista tällä hetkellä ajankohtaisena. Ne ovat Jyränkölän perustehtävän ja identiteetin ydintä, hän korostaa.

Hän lisää kuitenkin, että kaikkia vaihtoehtoja on voitava arvioida, jos toimintaympäristö muuttuu olennaisesti ja laadukkaan hoivan tuottaminen taloudellisesti kestävällä tavalla vaarantuu pysyvästi.

Taskinen muistuttaa, että hoivapalvelujen merkitys Jyränkölälle ulottuu koko organisaatioon. Jyränkölä muun muassa ylläpitää Heinolan kansalaisopistoa ja organisoi vapaaehtoistyötä.

-Tuloksellinen palveluliiketoiminta vahvistaa mahdollisuuksia ylläpitää myös yleishyödyllistä ja yhteiskunnallista toimintaa, Taskinen korostaa.

Jyränkölän Setlementti kustantaa Heinolan Uutisia.

Teksti: Jussi Varjo HU
Kuva: Valter Biscaia da Silva Filho / Jyränkölä. Kuvassa Jyränkölän Siltakoti. 

Jaa tämä: