Koronarajoitukset jatkuvat nyt toista vuotta. Välillä on saatu elää hieman vapaammin, välillä rajoitetummin. Tämänhetkiset rajoitukset ja sulkutila ovat rankimmasta päästä, joskin ainakin toistaiseksi pääsemme huomattavasti helpommalla moneen muuhun maahan verrattuna.
Rokotusten pikkuhiljaa edistyessä on ilmassa jo uusia uhkia. Mitä jos rokotukset eivät tehoakaan uusiin koronavirusmuunnoksiin? Entä jos parin vuoden kuluttua puhkeaa uusi maailmanlaajuinen pandemia? Laitetaanko silloinkin koko maailma säppiin? Toivottavasti ei. Ihmisten sietokyky rajoituksia kohtaan on koetuksella. Viime kevään kolmen kuukauden mittaiseksi venynyt sulku oli vielä jotenkin ymmärrettävä ja siedettävä, mutta jatkuva rajoitusten purku ja uusien rajoitusten asettaminen ei ole taloudellisesti eikä inhimillisesti kestävää. Ihmisten kaipuun toistensa seuraan pystyi havaitsemaan juuri ennen sulkutilaa. Koronatartunnat olivat jatkuvassa nousussa, mutta silti ihmisiä kokoontui ravintoloihin, kahviloihin ja baareihin toisiaan tapaamaan.
Mitä tämä joidenkin mielestä ´´koronarikkurointi´´ eli suositusten vastaisesti toimiminen kertoo ihmisistä? Välinpitämättömyydestäkö? Ei. Se kertoo siitä, että ihminen tarvitsee toista ihmistä. Mikään etätyökalu ei täysin korvaa sitä aitoa vuorovaikutusta, joka ihmisten välille syntyy heidän kohdatessaan fyysisesti. Ilmeet, eleet, äänenpainot, kosketus ja katsekontakti luovat kaikki aitoa läsnäolon tunnetta, jota ei videopuhelun kautta voi tavoittaa. Toki videopuhelukin on parempi kuin ei mitään, mutta etenkin nuoret kaipaavat hauskanpitoa ja toistensa seuraa ihan kasvokkainkin.
Rajoitusten pitkittyessä ja jatkuvasti toistuessa ihmiset turhautuvat ja kyseenalaistavat perustellustikin asetetut rajoitustoimenpiteet. Monelle nuorelle pandemia on myös taloudellisesti kova paikka. Lomautukset ja irtisanomiset ovat kohdistuneet erityisesti nuoriin, joita työskentelee paljon matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-aloilla. Joidenkin kohdalla lomautus on venynyt jo vuoden mittaiseksi. Se on sekä henkisesti että taloudellisesti kova paikka.
Ymmärrettävästi kukaan ei tiedä milloin koronavirus saadaan aisoihin. Ehkäpä meidän on vain opeteltava elämään sen kanssa, mutta kuitenkin niin, että ihmiset saavat toteutettua ihmisluonteelle ominaiset sosiaaliset tarpeensa normaalissa kanssakäymisessä muiden kanssa. Olipa se sitten ystävien kahvihetki naapurin Ritvan luona tai pari huurteista Pekan kanssa lähikuppilassa.
Nyt toistaiseksi on tärkeää jaksaa vielä hetki. Ehkäpä rokotukset ja kesä muuttavat tilanteen ja pääsemme palaamaan kohti normaalia päiväjärjestystä.
Jussi Varjo
Kirjoittaja on Heinolan Uutisten päätoimittaja
