Valoa! Sitä taiteilija Roy Auringon heinolalaisessa tehdasmiljöössä sijaitsevassa ateljeessa riittää. Eikä suinkaan mitä tahansa valoa, vaan lisääntyvää luonnonvaloa, yhden kokonaisen seinän täydeltä.

Vastakkaisella seinällä on neljä suurta vielä työn alla olevaa teosta. Kokonaisuutta voi tarkastella kuin näyttelyssä ikään.

-Aiemmassa työhuoneessani tilanne ei ollut tämä. Sinne mahtui vain pari työtä yhtä aikaan, Aurinko kertoo ja sanoo olevansa varsin tyytyväinen työtilaan, jossa on nyt tullut työskenneltyä puolentoista vuoden ajan.

Lapsena Aurinko piti piirtämisestä. Jossain vaiheessa Asterix-sarjakuvien ja levyalbumien kansien kopiointi vaihtui hevibändien logojen raapustamiseen penaalin kylkeen. Lukiovuosina Aurinko toimitti kavereiden kanssa sarjista nimeltä Trippi. Seuraavaksi tie vei Nivalasta kotoisin olevan taiteilijan Hollolan käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen, jonka graafisen suunnittelun linjalta Aurinko valmistui vuonna 1995. Tuohon aikaan Auringon kiinnostus kohdistui pääasiassa kuvittamiseen ja sarjakuvataiteeseen. Hollolan jälkeen matka jatkui edelleen Lappiin, jossa opiskelu tarjosi toisenlaisen vapauden.

-Vietin siellä paljon aikaa piirustuksen, maalaamisen ja elävän mallin tunneilla, Aurinko muistelee ja lisää, että vaikka taiteilijuus oli tuolloin jo käsillä, ajatus siitä, miten sitä voisi tehdä työnään, oli vielä hyvin levällään.

Vuosia Lapissa vierähti yhteensä kuusi ja Aurinko valmistui Lapin yliopistosta taiteen maisteriksi.

Lapissa vietetyn ajan jälkeen Aurinko päätyi tekemään graafisen suunnittelijan töitä kymmeneksi vuodeksi. Sitten oli aika arvioida oma suhde kuvataiteeseen uudelleen.

-Ajattelin abstraktin taiteen olevan kuvataiteen kuningaslaji. Parikymppisenä opiskelijana kynnys sen tekemiseen oli liian korkealla. Päätös ryhtyä kokopäivätoimiseksi taiteilijaksi osui yksiin ajankohtaan, jolloin myös siirtyminen esittävästä maalauksesta abstraktiin tapahtui.

Öljy, akryyli, liitu ja sementti. Siinä Auringon omakseen valitseman sekatekniikan materiaalit.

-Nykyiseen sekatekniikkatyöskentelyyn olen päätynyt kokeilujen ja sattuman kautta. Toisinaan materiaalien niukkuus synnyttää uusia oivalluksia, oli sitten kyse maaliaineista tai työkaluista, joilla niitä käsitellään.

Auringon taide syntyy omien muistojen ja muistikuvien kautta.

-Minulle työt ankkuroituvat johonkin tiettyyn mielentilaan, Aurinko pohtii ja lisää, että vaikka teoksiin sisältyy omakohtaisuutta, loppupelissä ne ovat kuitenkin vain maalauksia, joiden katsominen ei edellytä taustatietoja tai ohjekirjaa.

-Toivoisin, että valmis teos tarjoaa katsojalle tarttumapintaa erilaisiin tulkintoihin.

Viime vuosina on paljon puhuttu vuorovaikutteisesta ja osallistavasta taiteesta.

-Ajattelen, että mikä tahansa taide on osallistavaa ja vuorovaikutteista, ja että dialogi taiteen ympärille syntyy aina erilaisena riippuen ympäristöstä ja katsojan mielentilasta.

Auringolla on takanaan jo kymmeniä näyttelyjä aina Eurooppaa myöten. Viimeisin näyttely Rikastettu maisema, oli esillä alkuvuodesta Heinolan Taidemuseolla. Kesällä on vuorossa Palma de Mallorca sekä yhteisnäyttely muiden Nivalasta kotoisin olevien taiteilijoiden kanssa Ylivieskassa.

-Taiteen ostotapahtuma on aina mysteeri, taiteilija sanoo ja lisää, että onneksi niin, sillä juuri siksi voi keskittyä tärkeimpään, eli taiteen tekemiseen. Ainoa mistä voi olla melko varma, on että taulu, jonka valitsee kulloisenkin näyttelyn julisteeseen, löytää nopeasti kodin.

Auringon maalauksia ostetaan pääasiallisesti taiteilijalta itseltään.

-Taiteen ymmärtäminen on yliarvostettua. Ostopäätös syntyy tunnepohjalta eikä valintaa useinkaan juuri voi rationalisoida. Oikean teoksen löytyminen kestääkin toisinaan useita vuosia, kun tietty teos, johon keräilijä on ihastunut, onkin jo myyty tai sattuu olemaan väärän kokoinen.

Intuitiivinen. Sellaiseksi Aurinko määrittelee oman suhteensa väripalettiin. Samaa voisi sanoa myös Auringon työhuoneen tunnelmasta. Korkealla seinällä on suuri kello, joka näyttää juuri sitä aikaa, mitä sen haluaa näyttävän. Siitä nimittäin puuttuvat viisarit. Taulujen, lukemattomien värituubien ja valikoitujen viherkasvien keskellä aika ateljeessa tuntuukin pysähtyneeltä. Hetken syvyyttä lisää taiteilijan tarjoama vihreä tee ja ajatellun kauniisti asetellut lauseet. Jos Aurinko nyt tekisi työtään, rytmittäisi luomista taustalla vanhasta levysoittimesta keinahteleva jazz-musiikki.

-Kun oikea mielentila on kateissa, nousee musiikin rooli työskentelyssä tärkeäksi, Aurinko sanoo ja kertoo lukevansa toisinaan myös runoutta inspiraatioksi.

Ateljeen pöydältä löytyykin työnäyte, joka raottaa ovea myös Auringon runolliseen mielenmaisemaan. Hän joka vihasi kirjoja -julkaisu syntyi Helsingin taiteilijaseuran taiteilijakirjojen näyttelyyn.

mene rantaan

nosta purjeet

mutta muista

Kaliforniassakin sataa
-Roy Aurinko

Kuka

Taiteilija Roy Aurinko. (Aurinko tunnetaan suurikokoisista abstrakteista maalauksista, joiden tyyli on groteski ja ekspressiivinen.)
Syntynyt: 1972 Turussa.
Kotipaikka: Heinola.
Perhe: Vaimo ja tytär.
Harrastukset: Musiikki.
Motto: “You want to know how to paint a perfect painting? It’s easy. Make yourself perfect and then just paint naturally.” -Robert M. Pirsig

Teksti ja kuvat: Katja Tamminen

Jaa tämä:
Kategoria: Kuukauden vieras