Heinolalainen optikko ja yrittäjä Maria Hyttinen on yrityksensä Annansilmän kanssa mukana ”Osta Heinolasta, työllistä paikallinen” -kampanjassa.

Annansilmä työllistää vakituisesti Marian lisäksi myyjä Päivin, ja ajoittain liikkeessä työskentelee myös keikkaluonteisesti silmälääkäreitä. Lisäksi liikkeessä käy kaksi silmälääkäriä pitämässä vastaanottoa.

– Kuulin kampanjasta jo sen suunnitteluvaiheessa ja innostuin heti. Heinolan Yrittäjien hallituksessa mukana olevana tiesin, että kampanja tukee paikallista työllisyyttä, mikä on erityisen tärkeää nykyisessä työtilanteessa. Jokaisella ostopäätöksellä on merkitystä, Hyttinen sanoo.

Hyttiselle oma yritys on tärkeä.

– Kolmen lapseni lisäksi yritykseni on minulle kuin oma lapsi. Kampanja edistää minulle tärkeitä asioita: paikallista yrittäjyyttä ja Heinolaa, hän kertoo.

Annansilmä tarjoaa monipuolisia optikon ja silmälääkärin palveluja. Asiakkaita palvellaan perusteellisesti aina syvällisiin tutkimuksiin asti, joita mahdollistaa muun muassa silmänpohjakamera ja kerroskuvaus. Liike uudistettiin ja avattiin uudelleen vuonna 2019.

– Varaamme asiakkaille aina riittävästi aikaa, jotta tutkimukset ja valinnat voidaan tehdä huolellisesti ja yksilöllisesti, Hyttinen kertoo.

Liikkeessä on laaja kehysvalikoima.

– Uskon, että jokainen löytää meiltä omaan tyyliinsä sopivat kehykset. On tärkeää, että asiakas tuntee olonsa omaksi itsekseen tuotteidemme kanssa.

Vaikka pääosa asiakkaista tulee Heinolasta ja lähialueilta, liikkeessä on asioinut asiakkaita myös ulkomailta.

– Olemme saaneet asiakkaita jopa Yhdysvalloista asti. Toivotamme kaikki tervetulleiksi, mistä päin maailmaa tahansa. Haluamme tarjota ammattitaitoista mutta rentoa palvelua, Hyttinen sanoo.

Asiakaspalautteessa korostuvat lämmin kohtaaminen ja asiakaslähtöisyys.

– Olemme saaneet paljon kiitosta inhimillisestä ja ystävällisestä palvelusta. Tavoitteena on, että jokainen asiakas saa juuri itselleen sopivat tuotteet ja samalla tärkeää tietoa silmiensä terveydestä.

Työ optikkona motivoi Hyttistä päivittäin.

– Olen edelleen hyvin intohimoinen työstäni ja liikkeen pyörittämisestä yhdessä kollegani Päivin kanssa. Heinolan pieni ja lämminhenkinen yhteisö tekee työstä erityisen palkitsevaa.

Hyttinen toivottaa kaikki tervetulleiksi liikkeeseen.

– Palvelemme mielellämme kaikkia optikon ja silmälääkärin palveluita tarvitsevia.

Heinolan Uutiset on Osta Heinolasta – työllistä paikallinen -kampanjan mediakumppani.

Teksti ja kuvat: Eemil Henriksson

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset