Ladun varrelta ja polun päästä

Heinolan Ladun 54. toimintavuosi alkaa lähestyä päätöstään. Tämän vuoden aikana olemme järjestäneet useampia onnistuneita tapahtumia. Yhtenä päätapahtumistamme syyskuun viimeinen sunnuntai keräsi Juustopolku -reitille mukavan osallistujamäärän. Linja-auto kyydein reippailemaan lähti 155 ulkoilijaa. Sää suosi ja sade kiusasi vain hetkellisesti. Seppo Rautiainen Lue lisää…

Joulupuunäytelmä tulee jo neljännen kerran

Heinolalaisten kertomien joulupuumuistojen pohjalta syntynyt Joulupuunäytelmä nähdään tänä vuonna 13.-15.12.2024. Näytelmän toteuttamisesta vastaa heinolalainen kulttuurin monitoiminainen Satu Nipuli yhdessä Heinolan Katuteatteri -ryhmän kanssa. -Viitisen vuotta sitten minua pyydettiin luomaan ja ohjaamaan uutta yhteisöllistä tapahtumaa Heinolaan, joka nostaisi Heinolan joulupuukaupunki-ideaa uudelleen Lue lisää…

Lokki-seinäkalenteri jaetaan jokaiseen kotitalouteen

Salpakierto Oy julkaisee jälleen joulukuun alussa jätehuollon seinäkalenterin alkavalle vuodelle. Lokki-seinäkalenteri 2025 on joka kodin jätehuollon tietopaketti, joka antaa ohjeita kodin jätehuollon järjestämiseen ja jätteiden lajitteluun. Kalenteri jaetaan Postin julkisena tiedotteena Salpakierto Oy:n toimialueen jokaiseen kotitalouteen, myös mainoskieltotalouksiin, keskiviikosta 4.12. Lue lisää…

LC Heinolan Joulumetsä riemastuttaa jälleen

Heinolan Siltasaaressa lauantaina 7.12.2024 klo 13–17 järjestettävän Joulumetsä -tapahtuman ohjelmassa on mm. joulupukin ja -muorin vierailu, napakelkka, poniajelu, eläinhahmoja ja arpajaiset. -Ja jos saadaan lunta riittävästi, niin myös liukumäki, lisää tapahtuman ’päätonttu’ Ari Yli-Teevahainen. Tapahtuma lähti aikoinaan liikkeelle ajatuksesta järjestää Lue lisää…

Miten selvitä syksyn pimeydestä?

Syksyinen pimeys ja kylmyys koettelevat monen hyvinvointia tähän aikaan vuodesta. Erityisesti aika ennen lumen tuomaa valoisuutta marraskuisine sateineen voi ottaa koville. Päätinkin esittää otsikon mukaisen kysymyksen tekoälylle. Saamani kymmenen kohdan lista noudatteli jo ennestään tuttuja asioita, kuten liikunnan ja ulkoilun Lue lisää…

Kohti vaalikevättä

Ensi keväänä ensimmäistä kertaa samanaikaisesti käytävissä alue- ja kunnallisvaaleissa valitaan uudet alue- ja kunnanvaltuustot. Tällä järjestelyllä on sekä hyvät että huonot puolensa. Positiivisena voidaan pitää sitä, että näin äänestysprosentti erityisesti aluevaalien osalta saataneen nousemaan korkeammaksi, kun äänestäjien ei tarvitse lyhyen Lue lisää…

Kierrätetään hyvillä mielin

Kierrätys sanana on tullut tutuksi viimeisten vuosikymmenien aikana. Se on muotisana. Omassa nuoruudessani muistan, kun kaikki roskat ja poisheitettävät tavarat vietiin maakuoppaan maalla. Sinne menivät lasit, maalipurkit, säilykepurkit, ruokien jätteet ja kaikki muukin. Muistan, kun pikkupoikana oli jännä mennä ”kuopalle” Lue lisää…

Subscribe to our Newsletter

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.