Kyllä juhannus on ihmisen parasta aikaa

Muistan lapsuudesta, kuinka juhannus aloitettiin autoon pakkautumisella. Kyytiin mahtui kaikki tarpeellinen ja tarpeeton paitsi itse matkustajat. Pihalta peruutettaessa usein joku mainitsi ”ihan kun olisi jäänyt jotain”, mutta siihen ei enää reagoitu. Auto liikkui jo. Auton perä painui lähemmäksi maata, mutta onneksi motarilla oli muitakin samalla profiililla liikkuvia. Matka tuntui ikuisuudelta Lue lisää…

Sujuvan arjen tiimin kesäterveiset

”Onpahan lämmin päivä tänään” tuumaan vieraalle kanssakulkijalle kaupan tuulikaapissa. Selvästi yllättynyt ja ilahtunut mies nostaa katseensa; ” En muista näin lämmintä päivää olleen Hienolassa asumisaikanani, eli neljäänkymmeneen vuoteen”. Jutustelu jatkuu hevi-osastolla ostostenteon lomassa. Tästä jää mukava fiilis päivään. ”Puistoruokailu alkaa taas ensi viikolla.” Kerron mainosta kiinnittäessäni juomiaan kassista nostavalle miehelle. Lue lisää…

Aika jota odotan

Mitä meille kaikille ihmisille tapahtuu maailmanlaajuisesti koko ajan ja yhtä aikaa?  Tuleeko mieleesi mitään näin yleismaailmallista asiaa? Me vanhenemme. Vanheneminen on läsnä jokaisen päivittäisessä elämässä. Usein vanheneminen nousee keskusteluun kuitenkin vasta silloin, kun ikää on jo kertynyt tai toimintakyky heikentynyt. Meidän tulisi ymmärtää, että vanhuus on luonnollinen vaihe elämässä ja Lue lisää…

Puhetta puusta

Puuta pidetään yhtenä ihmiskunnan vanhimmista ja monipuolisimmista materiaaleista. Puiden elämä alkaa pienestä siemenestä tai juuriversosta ja sen koko voi hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Heinolassa oleva Tsaarin Poppeli on Suomen suurin puistopuu ja Wikipedian mukaan siitä kirjoitetaan seuraavasti: Tsaarinpoppeli on Suomen suurin puuyksilö. Se kasvaa Heinolan rantapuistossa. Lajiltaan se on Lue lisää…

Kesä keikkuen tulevi

Kun kajakki irtoaa rannasta ja melan veto kerrallaan saa etäisyyttä rantaan, sitä tuntee itsensä vapaaksi. Matka taittuu vain sen verran mitä jaksaa meloa, oli sitten myötätuulta tai vastaista. On vain tasainen liplatus tai loiske, riippuen tuulesta ja siitä ollaanko ahmimassa kilometrejä vai nauttimassa matkasta. Monta pientä askelta on tarvinnut ottaa, Lue lisää…

’’Vapaaehtoistyö antaa elämälleni tarpeellisuuden tunteen ja kiitollisen mielen’’

Vapaaehtois- ja järjestötyön keskus Tuttis välittää vapaaehtoisapua laajasti erilaisiin tehtäviin, kuten juttuseuraksi, digihelppariksi, asiointiavuksi, leffaseuraksi yksinäiselle tai hoivakodin tapahtumien avustajaksi. Etsimme jatkuvasti joukkoomme sellaisia henkilöitä, jotka hyvän toimintakykynsä vuoksi haluaisivat vielä kokea tarpeellisuuden tunnetta auttamalla muita. Me koulutamme ja perehdytämme vapaaehtoistyöntekijät tehtäviinsä huolellisesti, jotta jokainen löytäisi itselleen mielekkään tavan tehdä Lue lisää…

Seikkailijan mieli avartaa

Olin vastikään reissaamassa ’Kotkien maassa’ eli Albaniassa. Minut paremmin tuntevat olivat matkakohteesta hämillään: Mitä tapahtui Espanjalle? – tuntui paistavan monen ihmettelijän silmistä. Myönnän aiemmin olleeni hyvin mukavuudenhaluinen matkakohteita valitessani. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että Albania olisi aiemmin näyttäytynyt minulle vastenmielisenä tai vaarallisena paikkana. Ehkä kyseessä oli ennemminkin tietämättömyys: En Lue lisää…

Erilaisuus on rikkaus

Kuvittele maailma, jossa kaikki ovat samanlaisia: Ihonväriltään, kieleltään, ajattelutavoiltaan, puhetavoiltaan, kehonmuodoltaan. Kukaan ei olisi koskaan eri mieltä mistään asiasta. Arki sujuisi samanmielisten kanssa ilman pelkoa konflikteista ja erimielisyyksistä. Kuulostaa hyvältä, eikö? Mietitäänpä asiaa tarkemmin. Ensinnäkin arki olisi varmasti hyvin tasapaksua eikä kunnon keskusteluja eri osapuolten välillä syntyisi. Jos kaikesta oltaisiin Lue lisää…

Kolumni: Heinola on valittu Suomen onnellisimmaksi kunnaksi!

Tämä ote on Heinolan Uutisista huhtikuussa 2044. Kaupunginjohtaja Pasi Jarkkonen järjestää ison ilmaiskonsertin ja juhlan nimellä – TORILLA TAVATAAN! Heinola on juuri valittu Suomen onnellisimmaksi paikkakunnaksi. Paikalla on myös Heinolasta alun perin maailman menestykseen ponkaissut Euroviisuvoittaja rokkibändi Komposti. Heinolan legendaarinen yhtye Apulanta innosti tämän uuden yhtyeen perustajajäseniä, jotka ovat kaikki Lue lisää…

Yhdenvertainen kohtelu on koko Heinolan vastuulla

Heinolassa olemme viettäneet Kohtaamisen kampanjaa vuoden alusta alkaen. Maaliskuun teemana on ollut Kohtaa Kotoutuja. Rasisminvastaista viikkoa vietettiin 18.3.-24.3.2024. Viikon teemana oli rasismiin puuttuminen ja yhdenvertaisuus. Vaikka olemmekin siirtyneet jo huhtikuun puolelle ja seuraavan teeman äärelle, niin on hyvä silti muistuttaa näistä asioista muulloinkin. Ulkoministeriö on laatinut seuraavan etuoikeusbingon, jonka avulla Lue lisää…