Komediafestivaali On The Road karauttaa Heinolaan

Heinolan kesäteatterilla lauantaina 23.8.2025 klo 18 alkavassa hervottomassa illassa komiikasta vastaavat eturivin koomikot Ilari Johansson, Ali Jahangiri ja Niko Kivelä. Stand up -komiikan kivijalka rakentuu Suomessa vahvoista persoonista ja henkilökohtaisista tarinoista. Tähän ytimeen kuuluvat illan koomikot, jotka ovat kukin kulkeneet omaa polkuaan, mutta yhdistävät lahjansa naurattamiseen. Vuosikymmenten ajan Ilari Johanssonin Lue lisää…

Heinolaoppaat – kun rakkaus lajiin kohtaa paikallistuntemuksen

Puistomainen keidas kävelymatkan päässä Heinolan keskustasta on myös kävelyretki Heinolan historiaan noin 200 vuoden ajalta. Vuonna 1807 maaherranvirastossa sovittiin, että residenssiseurakunnan hautausmaa perustetaan nykyiselle paikalle, johon vuonna 1814 residenssisaarnaaja Gustaf Streng haudattiin. Entisen Heinolan kirkonkylän alueella sijaitsevat lisäksi Vanha hautausmaa sekä Uusi hautausmaa. Hautausmaakävelyt voivat olla yllättävän monipuolisia ja merkityksellisiä Lue lisää…

Johanna Rusanen ja Jyrki Anttila kesäteatterin lavalle elokuussa

Sopraano Johanna Rusanen ja tenori Jyrki Anttila saapuvat konsertoimaan Heinolan kesäteatteriin sunnuntaina 10.8.2025 klo 14.  Artistien mukaan luvassa on unohtumaton kattaus upeita ja tunnelmallisia lauluja. Onnelliset -nimellä kulkevaan konserttiin he ovat valinneet operettisävelten kauneimpia lauluja ja duettoja mm. Muistathan kai, Vait on huulet ja Volkalaulu. Luvassa on operetin ihanaa ilotulitusta Lue lisää…

Suomen ahkerin countryartisti esiintyy Heinolassa

Suomen aktiivisimpana countryartistina tunnettu Marko Stenari Stenström esiintyy kahvila Tyyrpuurissa perjantaina 25.7.2025.  Marko Stenari Stenström jäi kiinni countrymusiikkiin vuonna 1982. Kuukausi Yhdysvaltain länsirannikolla teki lähtemättömän vaikutuksen jo nuorempana musiikkia harrastaneeseen 16-vuotiaaseen. Matkamuistoina koti-Suomeen tulivat mukana cowboybootsit ja Johnny Cashin C-kasetti, joka on yhä tallessa. – Siitä lähtien olen ollut kiinnostunut Lue lisää…

Trikoosankari liitää jälleen valkokankaille

Superman Ensi-ilta 11.7.2025 Toiminta, seikkailu Ohjaus: James Gunn Pääosissa: David Corenswet, Rachel Brosnahan, Nicholas Hoult, Edi Gathegi, Anthony Carrigan, Nathan Fillion Jälleen uusi supersankarielokuva? Kyllä. Ja tällä kertaa varsin onnistunut sellainen. Supermanin eli meille suomalaisille tuttavallisemmin Teräsmiehen kamppailu arkkivihollisensa Lex Luthorin kanssa jatkuu myös tässä uusimmassa tarinassa. Kuten arvata saattaa, Lue lisää…

Jurassic World: Rebirth on onnistunut paluu dinosaurusten maailmaan

Jurassic World: Rebirth Ensi-ilta 2.7.2025 Toiminta, jännitys, seikkailu Ohjaus: Gareth Edwards Pääosissa: Scarlett Johansson, Mahershala Ali, Jonathan Bailey, Rupert Friend, Manuel Garcia-Rulfo Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä leffafranchiseista on nyt saanut seitsemännen osansa. Hollywood on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka menestyneiden elokuvien jatko-osat eivät ainakaan sisällöltään ole aina kovin onnistuneita. Jurassic World: Lue lisää…

Heinolassa vietetään Runoviikkoa

Heinolan Runonkantajien Runo Kantaa! -runoviikko täyttää heinäkuisen viikon erilaisilla tapahtumilla eri puolilla Heinolaa 1.-6.7.2025. Runo Kantaa -runoviikon tapahtumat: Ti 1.7. klo 13-14 Maaherranpuiston leikkikenttä (Kirjastoauto): Anne Sorjanen, loruja lapsille Ke 2.7. klo 18 Kahden Muijan Kahvila: Kanssapuheita: Lealiisa Kivikari, Auli Kokkonen, CHR ja Visa Tikka To 3.7. klo 17 Bistro Lue lisää…

Vuosia odotettu jatko-osa ei jätä kylmäksi

28 vuotta myöhemmin (28 Years Later) Ensi-ilta 25.6.2025 Toiminta, jännitys, kauhu Ohjaus: Danny Boyle Pääosissa: Jodie Comer, Ralph Fiennes, Aaron-Taylor-Johnson, Edvin Ryding, Jack O’Connell On kulunut 28 vuotta siitä, kun tappava virus pääsi valloilleen Britanniassa. Jotkut ovat löytäneet keinot selviytyä armottomasti valvotussa karanteenissa, tartunnan saaneiden keskuudessa. Yksi selviytyjien ryhmä asuttaa Lue lisää…

Vallu Lukka nauttii esiintymisestä, liikunnasta ja Heinolasta

Muusikko, solisti, näyttelijä, mainosääni. Siinä vain muutama heinolalaista esittävän taiteen ammattilaista kuvaava sana. Ensisijaisesti itsensä muusikoksi mieltävä Vallu Lukka on noussut lähes koko kansan tietoisuuteen elintarvikeyhtiö Atria mainoskasvona. Hän kertoo yhteistyön alkaneen juuri sopivalla hetkellä vuonna 2021, kun esiintyjän työt olivat tauolla koronapandemian vuoksi. Aluksi muutaman mainosspiikkauksen mittaiseksi ajateltu yhteistyön Lue lisää…