Ohjaamosta jatkosteppejä nuorille

Vuoden vaihteessa voimaan tullut TE-uudistus toi muutoksia nuorten palveluihin. Jatkossa nuorten työllistymistä edistävä monialaisen tuen yhteispalvelu on lakiin kirjattu. Monilla alueilla tukea tarjotaan Ohjaamo-brändin alla. Itä-Hämeen alueella Ohjaamo-toiminnasta vastaa Heinolan kaupungin koordinoima Itä-Hämeen Ohjaamo. Heinolan toimipiste on avoinna tiistaisin ja torstaisin kello 13–16. Hartolassa Ohjaamo on avoinna kahdesti kuukaudessa, Sysmässä Lue lisää

Mies vaalijärjestelyiden takana

Heinolassa lähes päivälleen viisi vuotta sitten kaupunginlakimiehenä aloittanut Teppo Joentausta omaa lakimieheksi hieman erikoisemman taustan. Teppo Joentausta ajautui oikeustieteiden ja lakikiemuroiden pariin kiinnostuttuaan lukion viimeisenä vuonna lakitiedon kurssista. -Ongelmanratkaisut ja loogisuus vetivät puoleensa, Joentausta muistelee päätymistään lakimiehen ammattiin. Tuohon aikaan oikeustieteitä opetettiin Helsingissä, Turussa ja Rovaniemellä. Omien sanojensa mukaan Rovaniemi Lue lisää

Vaalipäivän äänestyspaikat Heinolassa

Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Äänestämällä vaikutat siihen, ketkä päättävät tärkeistä, jokaisen arkea koskevista asioista seuraavat neljä vuotta. Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin, jotka päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta. Aluevaaleissa valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä. Miten äänestän kaksissa vaaleissa samalla kertaa? Lue lisää

By Jussi Varjo, ago

Onnellisten maa

Suomi ja suomalaiset pääsivät hiljattain jälleen kerran yllättämään paitsi muun maailman, myös omat itsensä: Maaliskuussa julkaistun maailman onnellisuusraportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa jo kahdeksatta vuotta peräkkäin. Marraskuun pimeydessä synkistelevät tai maaliskuun loskassa tarpovat suomalaiset harvoin vaikuttavat kaikista onnellisimmilta tyypeiltä. Omissa oloissaan viihtyviä ja sosiaalisia tilanteita vältteleviä suomalaisia ei Lue lisää

Kirkonkylän koulu syntyy vauhdilla katteen alla

Mahtipontisen suojakatteen alla on talven aikana rakentunut, kuin varkain, kaksikerroksinen puukoulu kirkonkylän liikuntahallin viereen. Yli 3000-neliöisen talon elementtirunko on pystyssä ja sisätilan väliseiniä pystytetään parhaillaan. Koulu kuoriutuu suojakatteestaan touko-kesäkuun vaihteessa ja samalla alkaa pihan rakentaminen. Koulunkäynti uudessa tilassa alkaa hiihtolomien jälkeen vuoden päästä. Työmaan vastaava mestari Kari Viitanen Rakennusliike U. Lue lisää

Oscar-yllättäjä

Anora (2024) Ohjaus: Sean Baker Pääosissa: Mikey Madison, Mark Eydelstheyn, Yura Borisov, Karren Karagulian, Vache Tovmasyan Mustalla huumorilla sävytetty draamakomedia Anora kertoo nuoren brooklynilaisen seksityöntekijä Anoran tarinan. Sattuman kautta Anora saa tilaisuuden kokea tuhkimotarinan, kun hän tapaa ja päätyy yllättäen naimisiin ökyrikkaan venäläisen oligarkin pojan kanssa. Kun uutiset hätiköiden solmitusta Lue lisää

Hyvinvointi on monen osatekijän summa

Silvoplee -ravintolastaan ja monista elokuva- ja TV-rooleistaan tunnettu Satu Silvo vannoo elävän ravinnon nimeen. Monessa liemessä keitetty Satu Silvo ei peittele hyvänolon tunnettaan. Hän on saapunut luennoimaan ravitsemuksen merkityksestä heinolalaisen Jyränkölän Setlementin hoitohenkilöstölle. Iltapäivän luento on osa kolmen eri luennon sarjaa, jossa setlementin hoitohenkilöstö saa avaimia terveellisen ravitsemuksen lisäksi mm. Lue lisää

Käkisalmi-museon suosio yllätti – nyt myös Museokortti-kohde

Heinolassa toimiva Käkisalmi-museo on liittynyt valtakunnalliseen Museoliittoon ja Museokortti-verkostoon. Viime vuoden marraskuun lopulla avattu museo keskittyy Käkisalmessa ja Karjalassa eläneen väestön historian ja kulttuuriperinnön vaalimiseen. Museon yhteydessä toimiva Kahvila Käki on myös otettu hyvin vastaan ja museo on osoittautunut suosituksi käyntikohteeksi niin paikallisten kuin matkailijoiden keskuudessa. – Käkisalmi-museon vetovoima yllätti Lue lisää

Sami Hedberg Heinolan kesäteatterilla heinäkuussa

Vuonna 2005 Get up, stand up -kilpailun voitolla uransa räjähdysmäisesti aloittanut Sami Hedberg juhlistaa tänä vuonna 20-vuotista koomikon uraansa juhlakiertuein koko vuoden. Helsingin loppuunmyydystä Aleksanterin teatterista maaliskuussa alkanut juhlakiertue saa jatkoa kesällä, kun Hedberg suuntaa kesäteattereihin ympäri Suomen. Maamme suosituimpiin koomikoihin lukeutuva Hedberg tuo juhlakiertueensa Heinolan Kesäteatteriin lauantaina 5. heinäkuuta. Lue lisää

Suomen kaunein ja historiallisin ennakkoäänestys Heinolassa

Viime vuoden EU-vaaleissa Heinolan kaupunki järjesti ennakkoäänestyksen lääninkivalteri Aschanin talon historiallisessa 1800-luvun ympäristösssä. Talon tunnelma ja vaalivirkailijoiden 1800-luvun henkeä toistavat puvut saivat ihmiset liikkeelle ja äänestämään. Historiallinen äänestyspiste tuona päivänä olikin kirkkaasti vilkkain ja äänestäjiä saapui runsaasti myös Heinolan ulkopuolelta. Nyt Heinola aikoo toistaa saman tempauksen kunta- ja aluevaaleissa. Ennakkoäänestyksen Lue lisää