Maaliskuussa Päijät-Hämeessä käynnistyy uusi palvelu perheille erotilanteisiin. Eron ensiapupiste aloittaa toimintansa yhteistyössä Lahden ensi- ja turvakoti ry:n Ero lapsiperheessä -työn sekä Päijät-Hämeen alaikäisten mielenterveys- ja perheneuvolapalveluiden kanssa. Toiminta rahoitetaan hyvinvointialueen myöntämällä yhteiskehittämisen avustuksella.

Eron ensiapupiste tarjoaa kriisiapua sekä tietoa, tukea ja ohjausta perheen erotilanteessa. Kyse on kertaluonteisesta, yksilöllisestä tuesta, jossa perheen kanssa arvioidaan heidän tilanteensa ja pohditaan, millaiset palvelut tai tukitoimet auttaisivat juuri heitä eteenpäin.

Apua käytännön ja tunteiden solmukohtiin

Eropäätökseen liittyy usein samanaikaisesti juridisia, käytännöllisiä ja emotionaalisia kysymyksiä. Vanhempia voivat askarruttaa esimerkiksi, miten perheen arki järjestetään uudessa tilanteessa, miten kertoa erosta lapsille ja miten vanhempien välinen vuorovaikutus saadaan toimimaan.

Eron ensiapupisteessä näitä kysymyksiä jäsennetään ammattilaisen kanssa rauhallisesti ja ratkaisukeskeisesti.

-Tavoitteena on varhainen tuki, joka ehkäisee tilanteen kärjistymistä, kertoo Ero lapsiperheessä- työssä työskentelevä Anne Meritie Lahden Ensi ja turvakoti ry:stä.

Toimintaa toteutetaan kasvokkain Lahdessa, Orimattilassa, Heinolassa ja Hollolassa sekä puhelimitse koko Päijät-Hämeen alueella. Live-toimintaa järjestetään niin, että myös pienemmistä ja etäisemmistä kunnista matka palveluun pysyy kohtuullisena. Näin varmistetaan palvelun saavutettavuus kaikille päijäthämäläisille.

Eron ensiapupisteelle voi tulla jo eron pohdintavaiheessa eikä palveluun tarvita lähetettä tai asiakkuutta muissa palveluissa. Käynnistä ei synny asiakkuutta, ja palveluun voi hakeutua myös anonyymisti. Toiminta on maksutonta ja matalan kynnyksen tukea.

Kokemuksia muualta Suomesta

Vastaavanlaista toimintaa on toteutettu aiemminkin. Eron ensiapupisteitä on mm. Vantaa-Kerava hyvinvointialueella sekä Mikkelissä, Helsingissä ja Espoossa.

Anne Meritie kertoo, että kokemukset ovat olleet myönteisiä: asiakkaat ovat kokeneet saaneensa nopeasti konkreettista apua, selkeyttä tilanteeseensa ja tukea päätöksentekoon. Myös työntekijöiden näkökulmasta varhainen, lyhytkestoinen tuki on osoittautunut vaikuttavaksi tavaksi ehkäistä pitkittyneitä erokonflikteja.

Eron ensiapupisteessä tukea tarjoavat ammattilaiset sekä Lahden ensi- ja turvakotiyhdistyksen Ero lapsiperheessä -työstä että Päijät-Hämeen alaikäisten mielenterveys- ja perheneuvolapalveluista.

Yhdistyksen muissa erotyön palveluissa – kuten erotukihenkilötoiminnassa ja erovertaistoiminnassa – on mukana koulutettuja erovapaaehtoisia, mutta ensiapupisteen kriisi- ja ohjaustyö perustuu ammatilliseen osaamiseen.

Vanhemmille suunnattu varhainen tuki ehkäisee erokonflikteja ja huoltoriitoja, vähentää julkisten palveluiden kuormitusta ja tuo säästöjä yhteiskunnalle.

-Ennen kaikkea se lisää inhimillistä hyvinvointia, Meritie korostaa.

Kun vanhemmat saavat tukea ajoissa, heidän on helpompi huomioida lapsen oikeudet ja tarpeet erossa sekä rakentaa uudenlainen, toimiva yhteistyösuhde eron jälkeen. Eron ensiapupisteen keskeinen tavoite onkin turvata lapsen arki ja tukea vanhempia vastuullisessa muutostilanteessa.

Jussi Varjo HU

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset