Esiintymisestä, laulamisesta ja tanssimisesta jo lapsesta asti innostunut kulttuurin monitoiminainen Satu Nipuli haaveili pitkään, että olisi hienoa tehdä musiikkiteatteria, ja miksei jopa perustaa sellainen itse.
-Parikymppisenä löysin itseni kerta toisensa jälkeen monenlaisista esittävistä hommista esim. showryhmästä laivoilla ja esiintymästä musikaaleissa Heinolan kesäteatterissa. Samoihin aikoihin opiskelin kulttuurituottajaksi ja opiskeluaikana perustimme kaveriporukalla Mikkeliin ohjelmapalveluosuuskunnan, jonka kautta toteutettiin esityksiä. Siitä taisi jo jäädä jonkinlainen ajatus muhimaan, Nipuli muistelee.
Musiikkiteatteri Intopiukee näki päivänvalon vuonna 2016. Myös luokanopettajaksi valmistunut ja opettajan hommia kymmenisen vuotta tehnyt Nipuli turhautui siihen, ettei voinut tehdä työtään niin hyvin kuin olisi halunnut. Niinpä hän päätti tarttua toimeen ja tehdä jotain aivan muuta. Teatterin perustamisvaiheeseen Nipuli haki ja sai apurahaa Päijänne-Leaderiltä.
-Intopiukeella on musiikkiteatteriryhmät lapsille ja nuorille. Niissä harjoitellaan musiikkiteatterin elementtejä: laulua, tanssia ja näyttelemistä ja valmistetaan esityksiä yleisölle. Esityksiin toteutetaan puvustus, lavastus, musiikit ja valo- ja äänitekniikka ammattilaisten avustuksella, Nipuli kertoo.
Lisäksi Intopiukee on mukana Heinolan koulujen harrastemallissa, jossa kouluilla pyörii iltapäivisin Intopiukeen teatteriryhmät. Ryhmissä harjoitellaan ilmaisun perustaitoja ja yhteistyötä ja ideoidaan omia pieniä esityksiä.
Lasten ja nuorten harrastustoiminnan rinnalle Intopiukeeseen on perustettu myös ammattimaisemmin toimiva porukka, joka on toteuttanut mm. suosittuja terassirevyitä Siltasaareen seitsemänä kesänä.
Musiikkiteatteri Intopiukee tavoittaa laajasti heinolalaisia lapsia ja nuoria.
-Musiikkiteatteriryhmissä on perustamisvuodesta lähtien ollut koko ajan n. 50 lasta ja nuorta. Koulujen ryhmissä on vuosittain mukana n. 130 lasta, Nipuli laskeskelee.
Monipuolinen kulttuuritarjonta
Satu Nipuli näkee Heinolan kulttuuritarjonnan monipuolisena, mutta toivoisi, että paikallisuus muistettaisiin ottaa huomioon.
-Heinolassa järjestetään hienoja tapahtumia, jonne tuodaan esiintyjiä ja tekijöitä muualta. Mutta sen rinnalla on mielestäni tärkeää, että kaupunkilaisille luodaan mahdollisuuksia myös päästä itse tekemään kulttuuria ja tuoda sitä esille. Sellainen osallistaa ja liimaa ihmisiä yhteen. Väitän, että se lisää myös pito- tai vetovoimaa.
Hän kokee, että viime vuosina Heinolassa onkin tapahtunut paljon hyviä juttuja kulttuurin saralla.
-Kaupunkiin on saatu luotua useampikin yhteisöllinen ja osallistava kulttuuritapahtuma, mm. Kammotusten karnevaalit ja Oi joulupuu -katuteatteri, jotka syntyvät monen toimijan yhteistyönä.
-Pitkään oli aika, että lapsi- ja nuorisokulttuurin puolella ei oikein tapahtunut mitään. Nyt kaupunkiin on kehittynyt eräänlainen pohja ja tietoisuus, että lapset ja nuoret voivat päästä tekemään ja esille, Nipuli iloitsee.
Vaikka kehitystä myönteiseen on tapahtunut ja toiminta on aktiivista, nostaa Satu Nipuli yhden ryhmän esille.
– Vielä liputtaisin nuorten puolesta, etenkin ikäluokka 13–18 on jotenkin katveessa ja liian erillään toisistaan. Miten tavoitettaisiin vielä suurempi otanta nuorten ikäluokasta yhteen ja kulttuurin ja yhteisten kokemusten pariin, Nipuli pohtii.
Mahdollisina keinoina hän nostaa esille nuorten ottamisen enemmän mukaan toteuttamaan ja ideoimaan tapahtumia.
-Etenkin yläasteella tulisi mahdollistaa yhteisiä juhlia ja tapahtumia, joissa olisi myös foorumi esiintyä, olla esillä tai vaan jakaa toisten kanssa hetkiä, joissa ei olla suorittamassa tai arvioitavana kuten normi koulupäivänä, Nipuli lisää.
Hän toivoisi myös kaupunkiin yhteisöllistä luovan toiminnan tilaa.
-Meillä lastenteatterilla ei ole omaa kiinteää tilaa, jossa voisimme harjoitella ja säilyttää esimerkiksi puvustoa, Nipuli harmittelee.
Tarhaa eli entistä Maaherrankadun päiväkodin rakennusta yritettiin saada luovan toiminnan kotipesäksi, mutta rakennus on tällä hetkellä käyttökiellossa ja myynnissä.
Intopiukeen harjoitukset ja esitykset järjestetään mm. musiikkiopiston tanssisalissa, WPK-talolla ja lukion auditoriossa. Tilat asettavat kuitenkin omat haasteensa toiminnalle.
-WPK-talolla ei esimerkiksi ole riittävästi tilaa lavasteille. Lukiolla tilaa on onneksi enemmän ja tekniikka on kunnossa. Esittävää toimintaa palvelisi kuitenkin se, jos auditorion lattia saataisiin mustaksi, Nipuli kertoo.
Joulupuunäytelmä on isompi kuin koskaan
Satu Nipuli vastaa tänä vuonna jo neljättä kertaa järjestettävän Joulupuu-näytelmän toteuttamisesta yhdessä projektin ympärille muodostuneen Heinolan Katuteatteri -ryhmän kanssa.
-Viitisen vuotta sitten minua pyydettiin luomaan ja ohjaamaan uutta yhteisöllistä tapahtumaa Heinolaan, joka nostaisi Heinolan joulupuukaupunki-ideaa uudelleen esille, Nipuli muistelee.
Joulupuunäytelmää pääsee tänäkin vuonna seuraamaan maksutta 13.–15.12. Näytelmän mahdollistavat Heinolan seurakunta, Heinolan Kaupunkisydän ry, Heinola Seura, Jyränkölän Setlementti.
Esityksen käsikirjoitus on syntynyt kaupunkilaisten kertomien joulupuumuistojen pohjalta. Toteuttamiseen on osallistunut joka vuosi eri-ikäisiä kaupunkilaisia.
Näytelmän toteuttava Heinolan Katuteatteri on aikuisille tarkoitettu avoin ryhmä. Esityksessä on myös mukana muutama lapsinäyttelijä sekä lauluryhmä, kuoro ja muusikoita. Kaikkiaan tänä vuonna n. 150 eri ikäistä kaupunkilaista osallistuu tapahtuman toteuttamiseen.
-Tänä vuonna olemme saaneet mukaan seitsemän uutta näyttelijää. Lisäksi kirkossa järjestettävissä kohtauksissa on isompi noin 50 laulajan kuoro, jossa Virtapiiri- ja VirtaSet-kuorot ja Intopiukeen lapset yhdistävät voimansa, Nipuli iloitsee.
Lippuja esityksiin on jaossa kukkakauppa Memorósassa.
Kuin Maija Poppanen
Omien sanojensa mukaan vapaa-aikaa Satu Nipulilla ei juurikaan ole.
-Työni on sen luonteista, että työn ja vapaa-ajan rajaaminen ja jopa erottaminen toisistaan on joskus vaikeaa.
Nipulin vapaa-aika kuluukin mm. teatterin, tanssin ja laulun puitteissa.
-Tanssin viikoittain street-tanssia ja nykytanssia. Pyrin käymään katsomassa monenlaista teatteria, milloin vain suinkin ehdin. Musikaalit ovat ihan suosikkijuttu ja saa rentoutumaan, mutta myös innostumaan ja ideoimaan lisää.
Missä musikaalissa Nipuli itse haluaisi olla mukana?
-Todella vaikea sanoa, niitä on niin monta. Mutta jos yksi pitäisi valita, niin Maija Poppanen. Tunnen jotenkin samaistuvani hahmoon, Nipuli hymyilee.
KUKA
Satu Nipuli
Ikä ja kotipaikka: 46, Heinola.
Ammatti: Kulttuurin monitoiminainen (ilmaisu- ja teatteriohjaaja, koreografi, käsikirjoittaja, tuottaja).
Koulutus: Luokanopettaja, kulttuurituottaja, yhteisöpedagogi, draamapedagogi.
Perhe: Aviomies,15-vuotias tytär ja Unski -koira.
Harrastukset: Tanssi, laulaminen.
Motto: Joskus tarvitsee rauhoittavaa: ”Peruna kerrallaan”, joskus eteenpäin tuuppaavaa: ”Kun tehdään, niin tehdään mahdollisimman hyvin.”
Teksti: Jussi Varjo HU
Artikkelikuva: Marko Latvanen