Itä-Hämeen Matkailuyhdistyksen (IHMY) vuosikokous valitsi Hartola Golfin toimitusjohtajan Tero Heinosen uutena yhdistyksen hallituksen jäseneksi. Kaikki eurovuorossa olleet eli matkailuyrittäjät Päivi Koskela, Päivi Niemiaho ja Anne Koski sekä kulttuurituottaja Saija Jäppinen, viestintäpäällikkö Marja-Leena Ahtiainen ja markkinointipäällikkö Ville Hautala valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle. Vuosikokouksessa puhetta johti Erkki Grönqvist.

Vuosi 2021 oli IHMY:n 80-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuosi huipentui WPK-talolla järjestettyyn juhlaseminaariin ja yhdistyksen historiikin julkistamiseen. Yhdistys kertoo tiedotteessaan koronaviruksen estettyä käytännössä kaikkien matkojen järjestämisen viime vuonna. Alkaneelle vuodelle sen sijaan on tiedossa monipuolinen matkaohjelma pääosin kotimaan kohteisiin. Matkojen järjestelyistä vastaavat Heinolan Travel, Matkapojat Oy ja Järvisen Liikenne Oy.

Lisäksi matkailuyhdistys varautuu tukemaan alueellaan matkailun kehittämiseen liittyviä hankkeita, ja on jo julkaissut alueen matkailua esittelevän Visit Itä-Häme -matkailulehden.

IHMY:n hallitus valisti järjestäytymiskokouksessaan varapuheenjohtajakseen matkailuyrittäjä Marko Latvasen ja sihteerikseen Marja-Leena Ahtiaisen. Puheenjohtajana jatkaa emerituspäätoimittaja Jari Niemi.

Jaa tämä: