Ilta majavalammella

Taivaanrannalle kertyvä pilviverho kertoi kevätsään muutoksesta. Huhtikuinen ”hellejakso” veteli viimeisiään, kun vaelsin tarkastelemaan vieläkö tutun majavalammen isäntä asusteli kotilammellaan. Lämmin kevätsää oli riisunut lammelta jääpeitteen ja ensisilmäys kertoi vedenpinnan olevan normaalia korkeammalla. Vedenkorkeus antoi jo viitteitä siitä, että majava hallinnoi maisemaa edelleen. Patorakennelma laskuojassa ja tuoreet veistojäljet lehtipuiden kannoissa vankisti käsitystä siitä, että lammen isäntä on paikalla.

Kiertelin lammen rantoja etsiskellen hyvää passipaikkaa, josta voisin kaverin edesottamuksia seurata ja kenties saada jokusen kuvankin. Asetuin tulvivan lammikon rantaan kuusikon alaoksien suojaan ja istahdin kivelle kamera tukevasti jalustalla edessäni. Kello huiteli illan kahdeksatta tuntia ja tiesin edelliseltä keväältä majavan ilmaantuvan näkösällä kahdeksan ja yhdeksän välillä. Auringon pikkuhiljaa hilatessa oranssin sävyjä ylemmäs vastarannan kuusikossa piti rastaiden laulukuoro huolen kyttääjän viihtymisestä. Mustarastaan mestarillisen soitannan lisäksi myös laulurastas ja peippo viritteli omia säkeistöjään lähipuiden latvustossa. Metsälammen äänimaailmaa rikastutti myös sammakoiden kurnutus, joka osaltaan kertoi luonnon olevan hyvässä vauhdissa kohti kesää.

Kiitos lintujen soitannan ei tarkastelijan aika käynyt pitkäksi vaikkei kova kivi ollutkaan istumalihaksille se paras paikka. Majavan ilmestymisen odotuksen jännitys osaltaan teki olosta siedettävän. Kellon viisareiden kivutessa lähemmäs yhdeksää jouduin toteamaan valon pikkuhiljaa vähenevän valokuvausta ajatellen kriittiselle tasolle. Samalla alkoi kuvaajan mieleen hiipiä ajatus, josko majava on sittenkin hakeutunut muualle, tai suuri valkoinen metsästäjä on sankarillisesti käynyt poistamassa tuon ”tuhoeläimen” pilaamasta metsäomaisuutta.

Viimein lammen tyyni pinta rikkoontui ja tuttu hahmo alkoi viistää lammen pintaa. Jokusen kymmenen metriä seilattuaan majava läiskäytti hännällään vesipatsaan ilmaan ja häipyi lammen pinnan alle. Mieleen hiipi ajatus, että minut oli nähty ja ilta oli siinä. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä jo muutaman sekunnin sukelluksen jälkeen tuttu naama ilmaantui pinnalle ja majavan matka jatkui. Tämä sama tapahtui kolme kertaa, kunnes majavaa ei enää pinnalla näkynyt. Taisi kuitenkin olla niin, että minut oli havaittu ja läpsäytykset kertoivat pesän suojissa odottaville poikasille tai puolisolle vaarasta. Ainakin näin haluan uskoa, joskaan en edellisen vuoden visiittien aikana havainnut lammella kuin yhden majavayksilön. Toivottavasti kaveri on löytänyt kumppanin ja toivottavasti pesän uumenissa kasvaa uusi majavasukupolvi.

Valitettavasti majava, eli tässä tapauksessa kanadan majava on yksi niistä eläinlajeista, jotka ovat lain suojattomia osan vuotta. Majavaa saa metsästää 20. elokuuta – 30. huhtikuuta välisenä aikana. Vierailin majavalammella, kun huhtikuuta oli vielä viikko jäljellä. Kasatessani kamppeita passipaikalta ja suunnatessani askeleeni kohti ihmisten ilmoja esitin mielessäni toiveen, että pyssymiehet malttavat jättää tuon lammen rauhaan vielä muutamaksi päiväksi. Vappuna osat vaihtuvat ja elokuun puoliväliin asti metsästäjä on puolestaan majavan edessä lainsuojaton.

Kevään ensimmäinen visiitti majavalammelle ei jää tämänkään kevään osalta viimeiseksi. Uskon viettäväni lammen rannoilla useita iltoja seuraillen puunkaatajan edesottamuksia nähdäkseni oliko nähdyt ja kuullut läpsäytykset merkki jälkikasvusta.

Teksti ja kuva: Tuomo Seppänen

Jaa tämä:
Kategoria: Luonto ja retkeily