Jere Vasarainen on myös kirjailija.
Heinolalaista jalkapallojoukkue Union Plaania kohtasi onnenpotku erään nuoren miehen oivallusten kautta. Jere Vasarainen unelmoi nuorempana ammattilaisuudesta jalkapallon parissa. Ulvilasta kotoisin oleva Vasarainen pelasi parhaimmillaan kakkostasolla. Porilaisen FC Jazzin junioreissa pelannut nuori mies pääsi mukaan edustusjoukkueen treeneihin, mutta peliaikaa siihen aikaan maan kärkiseuroihin lukeutuvaan joukkueeseen ei tullut. Kakkostasolla Vasarainen on pelannut myöhemminkin, Heinolassa laji oli salibandy. Muutettuaan opiskelemaan Vierumäelle Suomen Urheiluopistoon hän tajusi, ettei aiempi pohja riitä etenemään pelaajana kovin pitkälle.
– Minulle ei kerrottu aiemmin mitä ammattilaisuus vaatii. Kukaan ei sanonut, ettei joukkueharjoittelu 3-4 kertaa viikossa riitä. Opistolla opiskellessa ymmärsin, millaisen työn huipulle nousu vaatii lajissa kuin lajissa. Valmennus alkoi kiinnostamaan.
Nykyisin Heinolassa asuva Vasarainen toimii Suomen Urheiluopistolla opettajana sekä salibandy- ja jalkapallokouluttajana. Tie nykyhetkeen on ollut mielenkiintoinen. Kotona vanhemmat kannustivat liikkumaan. Isä teki keihäitä ja seipäitä, joilla päästiin kokeilemaan lajien hienouksia, kiittelee Jere. Yleisurheilun ohessa perheessä harrastettiin kaikenlaista liikuntaa monipuolisesti. Uteliaan nuoren miehen tie johtikin töihin liikunnan pariin. Opiskellessaan valmentajan AMK-tutkintoa, hän tutustui eri lajien huippuvalmentajiin.
-Tutustuin Timo Vuorimaahan ja kuuntelin tarkasti kaikkea mitä ympärillä puhuttiin valmennukseen liittyen.
Ensimmäinen iso ahaa-elämys Vasaraiselle tuli hänen päästyään kahdeksi viikoksi mukaan Chelsean junioriakatemiaan. Vaikutuksen teki ammattimaisuus, jolla 15-16-vuotiaita kehitettiin. Vasarainen kertoo tykkäävänsä tilastoista. Aamusta iltaan hän kirjasi ylös asioita.
-Näin miten pojat elivät ja opiskelivat jalkapallon ehdoilla. Aamulenkki, aamupala, koulua, kaksi lajiharjoitusta, lihashuoltoa. Laskin, että he harjoittelivat viikossa 27 tuntia mukaan laskien viikonlopun peli. Vertailin määrää omaan harjoitteluuni tuon ikäisenä. Sain eroksi 3500 tuntia junioripolun päätteeksi eli noin 500 tuntia vuodessa. Viimeistään tuolloin tajusin oman harjoittelun merkityksen joukkuetreenien lisänä. Puhutaan siis kilpaurheilusta, Vasarainen täsmentää.
Vasarainen innostui kouluttautumaan jalkapallovalmentajaksi. Hänellä on UEFA:n A-lisenssi, mikä tarkoittaa toiseksi ylintä tutkintoa. Kouluttajana oli myös Markku Kanerva.
-Sain Riveltä paljon oppia. Hän kertoi kuinka voi saada porukan tekemään, kun perustelee hyvin omat vaatimuksensa. Tavoitteena on saada urheilija tekemään asiat itse. Valmentajan tehtävä on auttaa saavuttamaan kunkin maksimaalinen potentiaali.
Union Plaaniin hän suostui päävalmentajaksi monen kyselyn jälkeen.
-Alussa oma valmentaminen oli treenien suunnittelua, mutta pian tajusin, ettei se riitä. Urheilijan pitää elää urheilijan elämää eikä siihen riitä treeneissä käynti silloin tällöin. Huomasin pian, ettemme ole silloisen joukkueen pelaajien kanssa samalla aallonpituudella. Pelattiin ja hävittiin reilusti. Sen olisi pitänyt herättää, mutta viikolla harjoituksiin saapui vain muutama. Eli hävittiin ja viikolla ei treenattu. Sitten tietysti taas hävittiin, koska mikään ei voi muuttua tekemättä mitään. Vaadin, että kulttuurin on muututtava. En suostunut jatkamaan, mutta suosittelin siihen saakka apuvalmentajana toiminutta Rantasen Jesseä päävalmentajaksi. Esitin ajatuksen, jossa toimisin fysiikkavalmentajana. Ehto oli, että sen on oltava vapaaehtoista. Syntyi tehoryhmä.
Välillä Jere Vasarainen oli perustamassa Vierumäelle salibandyakatemiaa. Se on tukipalvelu pelaajille ja valmentajille, jotka haluavat kehittyä.
-Toin esiin omaa valmennusfilosofiaani ja pyysin mukaan lajin parissa tutuiksi tulleet Petri Kettusen ja Mikko Kohosen. Kettusen siirtyessä Tsekin päävalmentajaksi vuonna 2016 sain soiton. Petri kysyi voinko tulla akatemiaan kouluttamaan.
Kohonen oli liittynyt mukaan lajimentoriksi jo aiemmin. Tuli toinen ahaa-elämys. Vasarainen, joka on aina tykännyt kirjoittamisesta, kuunteli Kettusen ja Kohosen juttuja. Hän esitti kirjan kirjoittamista. Idea sai kannatusta ja niin syntyi teos Voittajaksi kasvaminen. Kahden salibandyammattilaisen yhteiselämänkerta, jota saa ostaa kaikista hyvin varustetuista kirjakaupoista. Kirjan nimi ilmentää halua harjoitella omatoimisesti, ylittää kynnyksiä omasta halusta. Joku saattaa tulla akatemiaan luullen, että riittää kun pompottelee palloa kolme kertaa viikossa. Se ei riitä.
Urheilullinen ja kovakuntoisin Union Plaani
Puhuessaan Union Plaanista nyt Vasarainen huokuu innostusta.
-Ensimmäisenä vuonna tehoryhmässä oli mukana kuusi nuorta. Olen kertonut kaikille mitä vaadin ja miksi. Talvi näytti suuntaa. Noilla kuudella kunto nousi. Seuraavana vuonna oli mukana kahdeksan pelaajaa ja nyt jo 12. Nyt allekirjoitan toiminnan laadun ja tavoitteet. Olen toiminut päävalmentaja Jesse Rantasen mentorina ja yhteistyömme pelaa hienosti. Viihdymme toistemme seurassa. Tavoitteemme on jatkossa lähteä aidosti voittamaan joka peli. Meillä vihataan häviämistä. Ringissä on nyt 20 pelaajaa. Tehoryhmä harjoittelee 6-8 kertaa viikossa. Urheilullisuuden muutos seurassa on huomioitu muuallakin. Meille lähetetään pelaajia näytille. Joukkuehenki on tosi hyvä. Lopussa saa sen minkä ansaitsee, kiteyttää Jere Vasarainen juttutuokiomme. Näkee, kuinka hän nauttii tekemisestään.
Teksti ja kuva: Risto Kalermo
