Heinolan Uutiset osallistuu viisuhuumaan vaihtamalla Facebook-profiilikuvansa Käärijä-teemaiseksi.

Käärijä tekee lauantaina 13. toukokuuta historiaa Liverpoolissa. Hän palauttaa suomen kielen Eurovision laulukilpailujen lavalle. Euroviisuja ei ole tähän mennessä voitettu suomella.

Viisuharrastaja Olli Tamminen kertoo Kotus-blogissa, että Cha cha cha on ensimmäinen suomenkielinen euroviisu sitten vuoden 2015. Pertti Kurikan nimipäivät osallistui tuolloin kilpaan kappaleella Aina mun pitää.

-Mielenkiintoinen yksityiskohta tässä viisukeväässä on, saako suomen kieli takaisin parhaan suomalais-ugrilaisella kielellä esitetyn kappaleen euroviisutuloksen, kirjoittaa Tamminen.

-Toistaiseksi paras suomeksi saatu sijoitus on kilpailijamaiden määrään suhteutettuna Anneli Saariston La dolce vitan seitsemäs sija 22 kappaleen kilpailussa vuonna 1989.

Suomen kieli menetti ennätyksen vuonna 1994. Unkarin Kinek mondjam el vétkeimet? (”Kelle kertoa voin syntini?”) sijoittui tuolloin 25 kappaleen kilpailussa neljänneksi.

Mikä Käärijä, entä cha-cha-cha?

Vantaalainen Jere Pöyhönen eli Käärijä on kertonut Käärijä-nimen taustasta, että se on syntynyt pelikoneen äärellä. Joku kaveri oli nähnyt hänen voittavan rahaa ja tokaissut, että ”jäbä on käärijä”. Kääriminen onkin Kielitoimiston sanakirjan mukaan rahan ansaitsemista ja kokoamista.

Käärijän yhteydessä on puhuttu paljon myös sellaisista sanoista kuin bolero ja cha-cha-cha. Niidenkin merkitykset selitetään sanakirjassa. Tätä sanastoa käy läpi tuoreessa Kotus-blogin kirjoituksessaan Suomen murteiden sanakirjan toimittaja Riikka Tervonen.

Uutta tietoa euroviisut-sanan keksijästä

Ilta-Sanomat kertoi 12. toukokuuta, että euroviisut-sanan keksijä on löytynyt. Hän on lehden tietojen mukaan toimittaja Juha Numminen.

Sanan alkuperää pohti jo toukokuussa 2016 Kotus-blogissa Kielitoimiston sanakirjan toimittaja Leena Joki. Joki kertoo blogitekstissään, että euroviisu-sanaa käytettiin aluksi leikillisesti, ehkä vähän halveksuenkin. Viisuhan tarkoittaa kevyttä laulelmaa. Nykykäytössä ei halveksuntaa näy.

Kielitoimiston sanakirjasta selviää, että yksiköllinen yleissana euroviisu merkitsee Eurovision laulukilpailuihin osallistuva sävelmää: Suomen tämänvuotinen euroviisu. Monikollisena se taas on laulukilpailun erisnimi: Edusti Suomea Euroviisuissa. Pelkällä viisu-sanallakin voidaan arkisesti viitata euro- tai Euroviisuihin.

Käärijä esiintyy Heinolan kirkonkylässä 4.-5.8.2023 järjestettävillä Multamäkifesteillä. 

Jaa tämä:
Kategoria: Kulttuuri