Uusi kasvuyhtiö vastaa Lahden seudun elinkeinopalvelujen, matkailun edistämisen ja seudullisen markkinoinnin kehittämisestä sekä kansainvälisestä vetovoimatyöstä.
Elinkeinoyhtiö Ladecin ja matkailuyhtiö Lahti Regionin toiminnot on yhdistetty samaan yhtiöön. Järjestely toteutettiin 30.6.2026 liiketoimintakaupalla, jossa Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n liiketoiminta siirtyi Lahden Seutu – Lahti Region Oy:lle. Samalla kasvuyhtiön toiminimeksi vahvistettiin Lahti Region Oy.
Uuden kasvuyhtiön tehtävänä on vauhdittaa Lahden seudun kestävää kasvua. Yhtiö jatkaa nykyisiä elinkeinoyhtiöiden toimintoja, eli tuottaa yritys- ja kehittämispalveluja, kehittää sijoittumismyyntiä ja invest in -toimintaa sekä edistää matkailua ja seudullista markkinointia. Lisäksi se rakentaa ja vahvistaa Lahden seudun yhteistä viestiä kotimaassa ja kansainvälisesti.
Omistajastrategian mukaisesti kasvuyhtiö suuntaa toimintansa elinkeinorakennetta uudistavaan ja kansainvälistä kasvua tukevaan kehittämiseen. Samalla se vahvistaa osaamis- ja innovaatioympäristöä yhteistyössä alueen koulutusorganisaatioiden kanssa.
– Tavoitteena on edistää erityisesti tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiovetoista kasvua. Kehittämistä kohdennetaan selkeästi määriteltyihin strategisiin kärkiin, jotka perustuvat Lahden seudun vahvuuksiin ja joiden ympärille rakentuu kansainvälistä kasvua. Myös uusien yritysten sijoittumista edistävää invest in -toimintaa suunnataan erityisesti näihin painopisteisiin, elinvoimajohtaja Elina Laavi sanoo Lahti Regionin tiedotteessa.
Kasvuyhtiön toiminnan lähtökohtana ovat yrityslähtöisyys sekä tiivis yhteistyö paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.
– Rakennamme vahvaa, myynnillistä kokonaisuutta, jossa matkailu on keskeinen kasvun moottori. Työ jatkuu tuttuihin palveluihin nojaten, mutta entistä yhtenäisempänä ja vaikuttavampana. Tavoitteena on tarjota yrityksille, sijoittujille ja osaajille palvelut yhden luukun periaatteella, kasvuyhtiön toimitusjohtaja Raija Forsman sanoo.
Yhtiörakenteen uudistaminen perustuu syksyllä 2025 julkaistuun elinkeinoselvitykseen.
Lahti Regionin omistaja- ja rahoittajakuntia ovat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.