Kun kajakki irtoaa rannasta ja melan veto kerrallaan saa etäisyyttä rantaan, sitä tuntee itsensä vapaaksi. Matka taittuu vain sen verran mitä jaksaa meloa, oli sitten myötätuulta tai vastaista. On vain tasainen liplatus tai loiske, riippuen tuulesta ja siitä ollaanko ahmimassa kilometrejä vai nauttimassa matkasta.

Monta pientä askelta on tarvinnut ottaa, jotta pääsee siihen pisteeseen, että voi ja uskaltaa lähteä kevyellä ja välillä kiikkerältäkin tuntuvalla paatilla vesille. Irrottautua rannasta ja lähteä virran mukaan.
Ensimmäisenä sanana tulee mieleen turvallisuus.
Tunne taitosi, tiedosta riskit ja varaudu yllätyksiin. Siinä on kolme hyvää sääntöä lajiin kuin lajiin. Melonnassa omien taitojen tunteminen luo turvallisuuden pohjan. Suunnistustaito, pelastautuminen, varusteet ja melontatekniikka ovat avainasemassa, kun paatti irtaantuu rannasta. Vesiltä katsottuna maa näyttää yhtenäiseltä, saaret ei erotu samasta tasosta katsottuna, jos ei keskity näkemäänsä. Vaikka olisi kuinka kävellyt tuttuja rantapolkuja ja tietäisit maaston muodot, niin vesiltä katsottuna ranta näyttää hyvin erilaiselta. Näin se on muissakin asioissa, kun vaihtaa perspektiiviä voi hetken aikaa olla hieman hukassa, kun taas tarkentuu ne oleellisimmat asiat.
Omien taitojen tuntemista on myös tiedostaa oma melontatekniikka, hyvällä tekniikalla keho ei väsy niin nopeasti. Ja jos kajakki kaatuu, on oleellista tietää miten pelastautuminen tapahtuu. Tiedostaa se miltä itsestä tuntuu ja miten pystyy toimimaan hetkellisesti pää alaspäin asennossa. Ja kun tietää miltä kaatuminen tuntuu ja miten helposti pääsee takaisin pintaan, ei sekään enää jännitä.
Nöyryys on myös sana, joka tulee itselle mieleen vesillä olosta. Varsinkin virtaavassa vedessä. Sää on aina todennäköinen. Sanotaan, että sää on pukeutumiskysymys, mutta vesillä ollessa se on paljon muutakin. Kokeneemmatkin melojat jäävät rannalle kovalla tuulella. Saa olla rohkea, mutta ei pidä olla tyhmä. Riskien tunnistamisessa on välillä parempi ottaa niin sanotusti överit kuin vajarit. Eli miettiä mitä pahinta voisi tapahtua, kuin että ajattelisi ettei näin käy kuitenkaan. Vahingot kun harvoin tulevat kello kaulassa.
Yllätyksiin varautuminen antaa liikkumatilaa. Vaikka olisit kuinka suunnitellut reitin, katsonut tuulen suunnat ja tehnyt tavoitteita reitille.
Kun tiedostaa riskit ja osaa suhteuttaa omat taidot näihin, on otettu iso harppaus kohti lähtöä.
Porukassa on vielä helpompaa lähteä harjoittelemaan melomista, keräämään rohkeutta ja varmuutta omiin taitoihin.
Jaetut kokemukset ovat kaksinkertaisia kokemuksia. Kaverin kanssa on tietysti myös turvallisempaa taittaa matkaa. Ja jos sattuu vielä menemään kaksikolla, jolloin on tehtävä yhteistyötä, jotta päästään edes eteenpäin.
Heinolan ladun iltamelonnat ovat keränneet menneinä vuosina kivasti melontaan tutustujia ja kokeneempia melojia. Reitit suunnitellaan melojien ja sään mukaan. Välillä on nopeita etujoukkoja ja peränpitäjiä ja välillä mennään kesän keleistä hissukseen nauttien.
Keväällä järjestetään vielä turvallisuuskurssi, jotta kynnys lähteä melomaan madaltuu.

Vesi ei melomalla lopu ja Heinolassa on hienoja maisemia mistä nauttia vedestä käsin. Ja kuinka hienoa onkaan se tunne, kun keväällä ensimmäisen kerran pääsee irti rannasta. Pieni jännitys vatsassa kääntyykö eskimo vielä ja ajatus siitä tunteesta, kun saa olla hetken aikaa “veden varassa”.
Seikkailut alkaa sieltä missä niille on aikaa.

Kaisa Kauppi-Orpana
Heinolan Ladun melontavastaava

Jaa tämä:
Kategoria: Vieraskynä