Nappasin itselleni ensimmäisen kirjoitusvuoron tälle ”Kirkon kulmilta” -palstalle. Ajattelin, että haluan tuoda esiin kirkon varhaiskasvatuksen työtä ja kertoa, mitä me täällä Heinolan seurakunnan varhaiskasvatuksessa oikein puuhaamme ja miten me ajattelemme.
Nimeni on Lena Nikkilä ja teen töitä Heinolan seurakunnassa työnimikkeen vastaava lastenohjaaja alla. Työnkuvani on monipuolinen ja kaikessa lyhykäisyydessään se pitää sisällään työalani hallinnolliset työt, varojenkäytön ja toimintojen suunnittelun, töiden johtamisen, visioinnin tulevaisuudesta, kentällä työskentelyn perheiden ja lasten parissa sekä kaikenlaisen tiedottamisen.
Varhaiskasvatuksen tiimissä työskentelee lisäkseni neljä rautaisen ammattitaidon omaavaa lastenohjaajaa ja pappi.
Tehtävämme on tuoda armo ja pyhä perheiden arkeen ja tukea lasten ja perheiden hengellistä elämää ja kristillistä kasvatusta. Mitä kaikkea tämä tarkoittaa, miten toteutamme sitä käytännössä? Mitä nykyihmisen arki on ja mitä ovat armo ja pyhä. Kirjoitukseni ideat kumpuavat omista ajatuksistani ja omista kokemuksistani.
Motivaationi työskennellä kirkon varhaiskasvatuksessa nousee sydämestä. Parhaimmillaan työnteko ei ole suorittamista, vaan kyse on aidosti ja vapaasti lähimmäisen hyväksi tehdystä työstä, evankeliumin levittämisestä. Motivaatio nousee myös jatkuvasti avautuvista uusista näkökulmista, joita kannustetaan kokeilemaan. Uudet ideat voivat joskus tuntua modernilta ajattelulta, mutta mielestäni moderni ajattelu ja rohkea kokeileminen nousee jo Lutherin esimerkistä reformaation aikana. Hän nosti perheen tärkeään asemaan sen jäsenen hengellisenä kotina, jossa on hyvä olla ja kasvaa.
Armo sanaa käytetään monenlaisiin tarkoituksiin ja sille on useita määritelmiä myös kristinuskon piirissä. Se voi olla huoleton huudahdus ”anna armoo”, jolloin tarkoitetaan ihmiseltä ihmiselle annettua armoa voimasuhteissa tai sillä viitataan myötätuntoiseen käytökseen. Itselleni armo tarkoittaa inhimillisyyttä, rakkauden vuodattamista itseään kohtaan. Olotilaa, missä lähimmäinen uskaltaa unohtaa itseensä kohdistuneet paineet ja odotukset. Se, miten tällaiseen hyväksyvän inhimilliseen käsitykseen itsestä päästään sanoitetaan sydämestä nousevilla hyvillä teoilla lähimmäistä kohtaan. Pyhä taas on jotain hyvin erityistä. Se poikkeaa maallisesta ja arkisesta tuntemattomalla tavalla, aiheuttaa iloa, kunnioitusta ja hyvää mieltä. Arki on meille jokapäiväinen leipä. Se on niin jokapäiväistä, että se on koko elämä. Wikipedia kertoo, että arki on rutiineja, jotka toistuvat päivästä toiseen.
Meidän arkemme täällä seurakunnan varhaiskasvatuksessa on kasteopetuksen eli kristillisen kasvatuksen ja perhetyön muodostama kokonaisuus. Päiväkerhoissa ja pyhäkoulussa lapsen kanssa opetellaan asioita Jeesuksesta. Mitä Jeesus teki ja miten ja mitä minä voin tehdä samoin. Kristillinen kasvatus on kuin vertaistukea lapselle, jossa hänellä jo valmiina olevat omat ajatukset alkavat resonoida hänessä itsessään hyvältä tuntuvalla tavalla. Jeesuksen elämään tutustumalla lapsi oppii tunnistamaan asioita itsestään, toisista ihmisistä ja ympäristöstään.
Käytännössä edellinen on sitä, että lapset leikkivät, heidän kanssaan puuhataan, heitä kuunnellaan ja heitä ohjataan olemaan ystävällinen kerhokaverille. Ja kyllä, yhä kerromme raamatunkertomuksia ja opetamme lapsia rukoilemaan kerhorukouksen ja iltarukouksen. Näissä ns. kynttilähetkissä juttelemme myös ihan maallisista asioista. Muistan elävästi, kuinka kerran ennen äitienpäivää pitämässäni kynttilähetkessä kysyin lapsilta, missä heidän äitinsä on hyvä. Arki tuli pyhän keskelle tai pyhä tuli arjen keskelle, kun eräs lapsi kertoi hänen äitinsä olevan hyvä tekemään kainalopieruja.
Arkinen arki on ihmisillä hyvin maanläheisesti läsnä joka päivä ja nimenomaan siihen arkeen olemme kiinnostuneita tuomaan pyhää ja toiveikkaan näkymän tulevaisuudesta. Yksi näistä keinoista on lastenhoitopalvelu, jonka keskiössä on vanhempi, joka arjessa jaksaakseen voi tuoda lapsensa meille maksuttomaan hoitoon. Me emme kysy, miksi vanhempi haluaa itselleen aikaa ilman lasta, vaan lapsen hoitoon saamiseksi riittää yhteydenotto ja toive. Näin voimme olla mukana tekemässä lähimmäisen elämää mielekkääksi. On suunnattoman luottamuksen osoitus antaa oma pieni lapsensa, usein vauva, vieraalle ihmiselle hoitoon!
Aina lapsen vanhemmat eivät jaksa nähdä lapsessaan hyvää. Hänen pieniä suuria tarpeitaan tulla huomatuksi ihan sellaisena, kuin hän on. Meidän tehtävämme on kannatella lapsen erityisyyttä tällaisissa tilanteissa.
Toinen mielestäni nykyihmisen arkeen pyhää ja hyvää tuova asia on tarjota valmista ruokaa ilmaiseksi koko perheelle. Perheiden iltojen iltapalat, aamukahvit, yhteiset ruokapöydät eivät ole houkuttimia, vaan hyvä tapa tuoda ihmiselle tietoon, että tiedostamme mitä maallista he kaipaavat. Maalliselle ihmiselle on syytä avata maantiesilta toimintojemme piiriin ja toivottaa hänet tervetulleeksi tavallisena ihmisenä ilman odotuksia ja rajoituksia.
Aina silloin tällöin minulta kysytään voiko toimintaamme osallistua kastamaton lapsi tai perhe, joka ei kuulu kirkkoon. Seurakuntamme strategiassa sanotaan, että olemme kaikkien heinolalaisten hengellinen yhteisö ja näistä lähtökohdista on enemmän kuin perusteltua sanoa, että evankeliumin ydin on Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan kaikissa tapauksissa. Haluamme tehdä työtä mahdollisimman laaja-alaisesti, sillä jokainen perhe, jokainen lapsi ja jokainen tilanne on erilainen ja uusi.
Teidän heinolalaisten kirkko ei ole vain sanan kirkko. On tärkeää ja arvokasta, että kirkon luokse voi tulla myös olemaan ilman, että sanomaa sanoitetaan sanoilla. Tehtävämme on olla kaupungin hengellinen lähiyhteisö kuten strategiassamme on sanoitettu. Työskentelemme siihen suuntaan, että olemme yhteisö, johon kaikki alueen lapset ja perheet ovat tervetulleita. Matalan kynnyksen sisääntulo mahdollistuu huomioimalla heidät, joille kirkon toiminta on vierasta.
Lena Nikkilä
vastaava lastenohjaaja
Heinolan seurakunta
Tällä palstalla Heinolan seurakunnan työntekijät valottavat seurakunnan arkea.
