Versowood Oy vietti virtuaalisesti 75-vuotisjuhliaan.

Heinolan kaupungin yksi suurimmista työnantajista, Versowood Oy, juhlisti syyskuun 2. päivä virtuaalisesti yhtiön 75-vuotista taivalta. Juhlan isäntänä toimi laulaja -ja lauluntekijä ja TV:stäkin tuttu Mikko Kuustonen. Kokeneena juontajana hän huolehti illan kulusta ja piti juhlatunnelman korkealla.

Illan ehkä sykähdyttävimmistä hetkistä vastasi Versowoodin suuruuden luoja, teollisuusneuvos Keijo Kopra tarinoillaan, joissa hän toi esille yhtiön kehityskulkua ja kiinnostavia hetkiä vuosikymmenten varrelta. Oman lisänsä juhlaan toi keskustelu, jota odotetusti ryydittivät päivän puheenaiheista Versowoodin historiikin kirjoittanut historioitsija Teemu Keskisarja, poliitikko Elina Valtonen ja Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajan Timo Jaatinen.

Juhlatunnelmaa loivat artistit pop-kanteletar Ida Elina ja tähtiartisti Paula Vesala.

Juupajoelta Heinolaan

Versowoodin juhlapäivä niveltyi vuoteen 1946, jolloin Vierumäen yksikkö perustettiin. Vuoteen 1990 saakka sahatoiminnasta vastasi teollisuusneuvos Eino Kollin johtama Vierumäen Teollisuus Oy, jolta Kopran veljekset Keijo ja Tenho ostivat yksikön vuoden 1989 lopulla.

– Vierumäen Teollisuus oli kehittänyt hyviä aihioita, joita vuonna 1995 teollisuusneuvoksen arvon saanut isä-Keijo lähti veljensä kanssa kehittämään. Kehitys on ollut merkittävää sekä liikevaihdolla että tuotteilla mitattuna, sanoo Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra.

Tenho Kopra jättäytyi pois yhtiöstä vuonna 1994. Nykyisen nimensä yhtiö otti käyttöön vuonna 2007.

Koprien sahaustausta ulottui kuitenkin jo rajantakaiseen Karjalaan, jossa Keijo ja Tenho Kopran isä Teodor Kopra käynnisti sirkkelitoimintaa. Evakkotie vei Juupajoelle, jonne Teodor Kopra perusti pienen kyläsahan.

– Nyt voidaan sanoa, että pienestä kyläsahasta on kasvettu Suomen suurimmaksi yksityiseksi sahatavaran tuottajaksi ja jalostajaksi, Ville Kopra toteaa.

Huikeaa kasvua

Versowoodilla on nyt 12 yksikköä Suomessa ja yksi Virossa. Vientiä on 60 maahan ja sahausmäärä on kasvanut vuoden 1990 75.000 kuutiometristä 1,4 miljoonaan kuutiometriin. Liikevaihto on paisunut 20 miljoonasta eurosta 465 miljoonaan euroon ja heinäkuun alussa alkaneella tilikaudella yhtiö tavoittelee jo yli 600 miljoonan euron suuruista liikevaihtoa.

– Hinnat ovat nousseet, puun ostot onnistuneet ja näyttää siltä, että koronalla on ollut positiivinen vaikutus toimialallemme. Puutuotteiden kysyntä on kasvanut merkittävästi, Ville Kopra tiivistää.

Kesäkuun lopussa päättyneellä tilikaudella Versowood hankki puuta 3,8 miljoonaa kuutiometriä, josta tukkipuun osuus oli 2,8 miljoonaa kuutiometriä. Yhtiön puun hankinta-alue on käytännössä Etelä-Suomi.  Yhtiön sahoille saapuu joka päivä noin 200 rekka-autollista puuta.

Sahatavaran lisäksi yhtiö valmisti ensiasteen jalosteita 120.000 ja liimapuuta 140.000 kuutiometriä, 150.000 kappaletta erilaisia pylväitä, sahauksen sivutuotteita ja bioenergiaa 1,2 terawattitunnin verran, pakkaukseen 4 miljoonaa kuormalavaa, kaapelikeloja 250.000 kappaletta ja erilaisia laatikoita 50.000 kappaletta.

Henkilöstöä Versowoodin yksiköissä on 800, joista 298 Heinolassa.

Uusien kasvulukujen saavuttaminen edellyttää merkittävien investointien tekemistä myös jatkossa. Lähikuukausien aikana käynnistyy 15 miljoonaa euroa maksavan uuden sahalinjan rakennustyöt. Myös sekä Heinolan että Vierumäen liimapuun tuotantoa uudistetaan.

Ville Kopra omistaa 51 prosenttia Versowoodin osakkeista ja velipoika Pekka Kopra 49 prosenttia. Veljeksillä on Villen mukaan nykyisin asialliset välit. Pekka omistaa kaksi sahayksikköä Länsi-Suomessa.

– Yhteensä sahaamme noin 2 miljoonaa kuutiometriä vuosittain, mikä vastaa noin 15 prosenttia koko Suomen sahausmäärästä, selvittää Ville Kopra.

Teksti ja kuva: Jari Niemi HU

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset