Muistan lapsuudesta, kuinka juhannus aloitettiin autoon pakkautumisella. Kyytiin mahtui kaikki tarpeellinen ja tarpeeton paitsi itse matkustajat. Pihalta peruutettaessa usein joku mainitsi ”ihan kun olisi jäänyt jotain”, mutta siihen ei enää reagoitu. Auto liikkui jo. Auton perä painui lähemmäksi maata, mutta onneksi motarilla oli muitakin samalla profiililla liikkuvia.
Matka tuntui ikuisuudelta ja oli hikinen, koska ilmastointia ei ollut. Tai jos olikin, niin niistä puhaltavien röörien edessä oli uimapatja, kylmälaukku tai grillihiilet. Ilmaa sieltä ei joka tapauksessa tullut. Jos yritit vauhdissa vaivihkaa veivata takaikkunoita auki, kuulit siitä heti etupenkiltä. ”Ikkunat kiinni kun käy korviin.” Ikkuna meni kiinni. Hiki valui.
Radiosta kuunneltiin tietenkin Juhannuksen TOP200-listaa ja Radio Nova Liikenteessä, koska sieltä saatiin ajankohtaista tietoa juhannusliikenteen sujuvuudesta. Lähtiessähän tiedettiin jo, että Lusin suoralla liikenne seisoo, lähdettiin sitten liikenteeseen kuinka hyvissä ajoin tahansa. Oma tunnelmansahan oli siinä nököttää paikallaan muun liikenteen seassa. Kuuluu juhannukseen.
Kahden tunnin matkan venyessä liki neljään tuntiin olemme vihdoin perillä. Vastassa on mökkipiha, puoli sukua ja lukuisat hyttyset. Mökkitietä ajettiin niin hitaasti, että hyttyset ehti tulla varmaan meitä jo vastaan. Armoton huitominen alkoi ja Offin säännöstelyssä ei säästelty. Muistan ukkini sanoneen, että jos antaa ensimmäisen imeä niin muut ei enää tule iholle. Ei pitänyt paikkaansa.
Auton purkaminen suoritettiin ripeään tahtiin, jotta saunanlämmitykseen ehdittiin mahdollisimman nopeasti. Ripeästi syttyi myös saunaan tuli, mutta itse löylyihin ei päästy yhtä ripeästi. Nyt jo edesmennyt ukkini, joka otti perinteisesti ensimmäiset löylyt opetti, ettei saunaan ollut mitään asiaa ennen kuin mittari hipoi 90 astetta. Muut odottivat, että lämpötila oli sopiva suvun vanhimmalle, ja kun vihdoin odotus palkittiin, päästiin aloittamaan useamman tunnin kestänyt saunaan-uimaan-saunaan-uimaan-rumba. Vihdallakin rätkittiin niin että lehdet lentelivät.
Niin kuin lähes kaikkiin muihinkin suomalaisiin juhlapyhiin, myös juhannukseen kuului (ja kuuluu) nakit ja perunasalaatti. Ehkä kokeillaan jotain uutta grilliin, jos on satuttu ruokalehdestä bongaamaan joku hyvä uutuus. Usein kuitenkin palataan vanhoihin hyviin makkaratarjoiluihin, koska juhannuksena kaikki uusi on aina vähän epäilyttävää.
Keskiyön tienoilla leimautetaan kokko palamaan ja seurataan kun tuli nielee vanhat terassikalusteet ja muut vuoden aikana kerätyt, tuhottavaksi heitetyt palavat. Savu tuntuu seuraavan aina.
Siinä sukulaisporukalla katsomme taivaalle kimpoilevia kipinöitä ja jokainen tuntuu toteavan jossain kohtaa vähän eri sanoin ”kyllä on kaunis tämä Suomen kesä” tai ”nautitaan nyt vielä, kun kohta alkaa taas illat pimentyä.” Ja mehän nautitaan!
Joku älyää ehdottaa yhteislaulua. Paratiisi kuulostaa hyvältä kesäyössä.
Lopulta juhannusyönä, kun taivas on vielä kirkas ja aurinko vaivoin laskenut horisontin taakse, istumme terassilla ja kuuntelemme jo moneen kertaan kerrottuja tarinoita. Tähän tiivistyy juhannustunnelma.
Nykyään kuljemme juhannuksen viettoon eri kyydeillä kuka minnekin, mutta tuttu kaava toistaa itseään pitkälti edelleen. Hyvä asia on se, että nyt autoon mahtuu vielä enemmän tavaraa.
Toivotan kaikille lukijoille iloista ja taianomaista juhannusta!
Kaisu Vironen
Kirjoittaja työskentelee kesätoimittajana Heinolan Uutisissa.
