Maailmalla hitiksi noussut Broadway-musikaali Waitress nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa, jopa Pohjoismaissa. Tuore brittiläinen menestysnäytelmä Kulta, ollaan kotona, on syksyn toinen kantaesitys Lahdessa. Pasi Lampelan tuore sovitus maailmankirjallisuuden klassikosta täydentää kantaesitysten sarjaa.

Naisten tekemä musikaali

Sara BareillesJessie Nelson -yhteistyönä valmistunut herkullinen musikaalikomedia Waitress – unelmien resepti on nokkela ja suorapuheinen huumorilla maustettu elämänmakuinen tarina, jossa arki ja unelmat sekoittuvat toisiinsa. Rakkauden haaveista luopunut Jenna on loistava leipoja. Hän lataa kaiken intohimonsa leipomiseen. Kun elämä yllättäen tuo eteen hurmaavan tohtori Pomatterin, olisiko resepti onneen vihdoin kirjoitettu? Tarinan loppu ei ole ehkä kuitenkaan niin ilmiselvä kuin luulisi.

Näytelmä perustuu Adrienne Shelleyn elokuvaan vuodelta 2007. Musikaalin kantaesitys oli vuonna 2016. Teksti Jessie Nelson, musiikki ja lyriikat Sara Bareilles, kantaesityksen ohjaus Diane Paulus, koreografia Lorin Latarro. Kovin harvinainen Broadway-tuotos sikälikin, että kaikki tekijät ovat olleet naisia.

Upeita melodioita ja kaunista lyriikkaa

– Musiikin säveltäjä Sara Bareilles on tehnyt mittavan uran ja hänen kykynsä säveltää pop-musiikkia näkyy tässäkin, ehkä vieden tätä enemmän näyttämömusiikin ja swingin suuntaan. Musikaali sisältää erittäin hienoja, laulettavia melodioita. Laulut myös sisältävät hauskoja, kiinnostavia asioita, jotka kertovat roolihenkilöiden tunteista ja elämäntapahtumista, kuvailee kapellimestari Antti Vauramo.

– Koreografia on taianomaista liikettä, ei tansseja, vaikka jokainen kahvikupin siirto onkin mietitty, kertoo ensimmäisen musikaalikoreografiansa Lahden kaupunginteatteriin tekevä Sari Louko.

Musikaalin ohjaa Lahden kaupunginteatterin johtaja Ilkka Laasonen.

– Haave paremmasta elämästä luo uskoa tulevaisuuteen, sillä jokainen ansaitsee palan onnea!

Tolstoin suurteos, Sota ja rauha, kuvaa ihmisiä historian mahtavien voimien armoilla

Leo Tolstoin klassikko, Sota ja rauha, jota pidetään yhtenä Venäjän ja koko maailmankirjallisuuden suurimmista romaaneista, on yllättävän ajankohtainen. Venäjä joutuu sotaan Napoleonia vastaan ja kaikkien elämä muuttuu peruuttamattomasti. Miten pelastaa ystävyys, rakkaus ja usko elämän mielekkyyteen?
Pasi Lampelan kirkas sovitus ja ohjaus herättää Tolstoin henkilöt ja heidän tarinansa eloon tunnistettavalla ja riipaisevalla tavalla.

Onko kaikki niin täydellistä, kuin miltä vaikuttaa?

Toinen Suomen kantaesitys on brittiläisen näytelmäkirjailija Laura Waden tuore menestysnäytelmä Home, I’m Darling, joka saa meillä muodon Kulta, ollaan kotona. Vuonna 2019 palkitun näytelmän on suomentanut ja myös ohjaa Tommi Kainulainen. Päähenkilö Judy on työelämän uuvuttama uranainen, jolle aukeaa mahdollisuus toteuttaa unelmansa: jäädä pois työelämästä ja rakentaa ura 2000-luvun kotirouvana 50-luvun tyyliin! Ulkomaailma kuitenkin kysyy, onko naurettavaa nostalgisoida aikaa, jota ei ole koskaan elänyt? Eikö meillä jokaisella ole oikeus valita, miten elämänsä elää?

Lisätietoja muista syksyn esityksistä: lahdenkaupunginteatteri.fi

Kuva: Lahden kaupunginteatteri / Aki Loponen

Jaa tämä:
Kategoria: Kulttuuri