Muuttaessani Heinolaan vuonna 1988 en tiennyt paikkakunnan liikuntatarjonnasta juuri mitään. Heinolan Isku ja lentopalloseura Kiilat oli lehtien palstoilta tuttuja. En tiennyt edes Vierumäen Urheiluopiston sijaitsevan silloisen Heinolan maalaiskunnan alueella. Nyt lähes 34 vuotta myöhemmin olen oppinut seudusta paljon. Maalaiskuntaa ei enää ole, sillä se liitettiin Heinolaan vuoden 1997 kuntaliitoksella. Opiskeluaikanani tein kesätöitä maalaiskunnan liikunta- ja nuorisotoimessa. Uimakouluja vedimme kollegoiden kanssa eri kylillä ja samalla tutustuimme mukavasti pitäjän liikuntapaikkoihin uimarantojen ohessa. Tutuiksi kävivät myös kylien liikuntaseurojen puuhahenkilöt. He puolestaan kertoivat mielellään kyliensä liikuntapaikoista. Vierumäellä asuessa liityin Vierumäen Jytinään. Valmensin seuran suunnistajia, pidin heille kuntopiirejä kylän paloaseman salissa ja jotenkin eksyin itsekin rasteja etsimään. Etsimään on kohdallani juuri oikea sana, sillä hahmottamiskyky metsässä ei ollut eikä ole vahvuuksiani. Toisaalta opin tuntemaan sellaisia paikkoja, joihin kuka tahansa ei mene koskaan. Läpiänkorvessa, kun teki suunnistusvirheen luullen olevansa tietyn mäen päällä, jossa piti olla rasti ja ympärille katsoessa joka puolella näkyi samanlainen mäki, tuli orpo olo. Samaan aikaan siellä oli tehty karhuhavaintoja. Silloin tuli katsottua tavallista tarkemmin eri puolille. Noita metsiä on kierretty sittemmin eri puolilla kaupunkia.
Samalla löysin hyviä lenkkipolkuja. Ne ovat suuri rikkaus Heinolalle. Vierumäellä lähti kotimme vierestä lyhyt pururata, mutta pitkät lenkit tein Korkeen tien kautta Ruuhimäelle ja sieltä toista kautta takaisin tai edestakainen lenkki Vuolenkoskelle. Asikkalan suuntaan kun meni niin sieltä pääsi mukavasti Kausan kautta takaisin ympyrälenkin. Noilla lenkeillä tutustuin samalla tiestöön. Mieluisin lenkkipolku johti Vierumäeltä Heinolaan. Ilvespoluksi sen olivat nimenneet. Pienemmillä poluilla nautin menosta. Noiden monien lenkkien ja työreissujen pohjalta opin tuntemaan Heinolaa. Asuimme muutaman vuoden myös Heinolan kirkonkylällä. Taas tuli uusia polkuja vastaan. Maalaiskunnan liikuntapaikkoja hoidettiin monen miehen voimin. Oli kyläkenttiä, uimarantoja, kirkonkylän liikuntahalli, koulujen liikuntasalit ja vuosittaiset kylätapahtumat. Kuntaliitoksen jälkeen kaikessa ei ole edistytty.
Asuttuani nyt entisen kaupungin puolella 21 vuotta, tunnen aika tarkkaan alueen liikuntapaikat tai sellaisiksi kelpaavat. Suurin ero tuonne vanhaan maalaiskuntaan on rakennusten määrä. Siellä hoidettiin enemmän luonnossa sijaitsevia liikuntapaikkoja, kaupungissa rakennuksia. Jäähalli, uimahalli, urheilukenttä, kylpylän uimaranta ja sittemmin tekonurmi vaativat hoitoa. Kustannustehokkuutta haettaessa henkilökuntaa on vähennetty ja se tarkoittaa, ettei kaikkea olemassa olevaa ehditä hoitaa kuten aikaisemmin. Käsiä ei ole tarpeeksi. Yhtälö enemmän hoidettavaa, vähemmän henkilökuntaa ei palvele ketään. On keskityttävä eniten kansaa liikuttaviin paikkoihin. Urheilupuistoon on keskitetty mukavasti eri toimintoja. On uimahalli, kestopäällystetty urheilukenttä, hiekkakenttä, jäähalli ja tekonurmi. Kuntosaleja löytyy uima- ja jäähallilta, jossa on tilat myös ammuntaan, budolajeille ja erilaisille jumpille. Uusille kouluille on rakennettu tai ollaan rakentamassa hulppeita liikuntatiloja. Kaupungissa on siis löytynyt tahtoa satsata liikuntaan. Se on minusta oikea suunta. Vaikka kaikkia lajeja ei Heinolassa voi harrastaa, niin kaupungin kokoon nähden tarjonta on silti huikea. Jokaiselle löytyy jotain, jos haluaa pitää kunnostaan huolta. Toivottavasti herätään huomaamaan myös kunnossapidon vaatimat tarpeet.
Talkootyö ei ole kadonnut mihinkään, vaikka niin usein väitetään. Suurin osa seuroissa toimivista on vapaaehtoisia. Nyt ollaan tilanteessa, jossa uusia talkoohenkisiä kaivataan joka seuraan. Ilman talkoohenkeä moni seura olisi jo kuollut. Heinolassa on todella paljon aktiivisia seuroja. Se tarkoittaa valtaisaa määrää talkootyötä tekeviä vanhempia ja/tai lajille antautuneita henkilöitä. Talkootyön vastineeksi moni saa samanhenkisiä ystäviä. Liikuntakaupungin kasvot ovat moniulotteisempia kuin kukaan osaa kuvitella.
Risto Kalermo
