Lintumiehen ohje kuuluu, että lintu etsitään kiikareilla ja sen jälkeen keplotellaan kuvausetäisyydelle.
25 vuotta Heinolan Lintuhoitolaa luotsannut Olli Vuori teki alkuvuodesta kovan päätöksen ja siirtyi ansaitulle eläkkeelle. Kunnan virkamiehillä on tietty työaika, mutta Vuori oli työssään kiinni 24/7. Sen takasi työpuhelin, johon eri tahot ottivat yhteyttä lintuja tai muita metsän eläimiä koskevissa huolissaan. Puhelinnumeron vaihto olikin tuossa elämäntilanteessa parasta.
-Minulle suurin muutos elämässä oli se, kun vastasin 25 vuotta siihen samaan lintuhoitolan puhelin numeroon yötä päivää. Suuri muutos tapahtui elämässä kertaheitolla ja se oli tavallaan iso helpotus.
Olli Vuori oli lintuhoitolan vetäjän pallilla toiveammatissaan, mutta luopumista helpotti se, että lintuhoitola on auki yleisölle ja Vuori voi milloin tahansa käydä tervehtimässä pitkäaikaisia lintuystäviään. Eläkeläinen nähdäänkin entisellä työpaikallaan varsin usein. Luopuminen työstä oli kuitenkin pitkän miettimisjakson tulos.
-Minä mietin sitä pitkään. Minähän tykkäsin työstäni yli kaiken. Tavallaan minä jatkan lintujen parissa kaiken aikaa. Lintuja ja luontoa olen harrastanut koko elämäni ja linnut edellä mennään. Vaikka pidin työstäni, niin pääsenhän minä edelleen katsomaan niitä lintuja. Siellä on pitkäikäisiä papukaijoja, joutsenia ja kurkia, joiden kanssa olen touhunnut koko sen 25 vuotta ja jotka ovat kavereita ja käyn niitä katsomassa kerran tai kaksi kertaa viikossa. Nyt tuntuu, että niillä on paljon enemmän asiaa minulle, kun emme näe joka päivä. Enkä missään nimessä tipahtanut tyhjän päälle. Vaikka työ oli minulle määräävä tekijä ajallisesti ja tykkäsin siitä, niin nyt voin mennä luontoon ja minne tahansa koska tahansa.
Istumme Olli Vuoren kanssa juttelemassa rantakivillä Heinolan Vasikkasaaren Vallannenässä. Paikka on Vuorille yksi monista paikoista, mihin hänen luontoretkensä suuntautuu. Mieluisimpia luontokohteita hänelle on kuitenkin metsät ja mitä pohjoisempana sitä parempi.
-Metsissähän minä tykkään olla ja käyn lähes joka päivä lenkillä. Minä kävelen, sauvakävelen, pyöräilen ja talvella hiihdän päivittäin. Riippuu vuodenajasta, mutta periaatteessa reissut suuntautuvat aina metsään ja mahdollisuuksien mukaan pohjoiseen, Vuori mietiskelee ja paljastaa ettei metsäretket aina saa hyvälle mielelle. Kun puheeksi nousee luontokohteet, tulee listattua myös hieman kotimetsiä kauempana sijaitsevat kuvauspaikat.
-Jyrängön metsät olen ikäni kolunnut jo lapsena leikkinyt siellä. Kun koulusta päästiin lomille, niin lähdettiin poikien kanssa Läpiän järvelle telttailemaan. Välillä haettiin kotoa perunaa ja muuta ruokaa. Läpiällä kalasteltiin ja oltiin siellä pitkiä jaksoja. Aina minä olen siellä viihtynyt, mutta nyt minua surettaa valtavasti, että ne metsät, joita siellä lapsuudessa näin, eivät enää ole olemassa. Kotimetsissä ramppaan eniten, mutta kuvattavaahan siellä on vähän. Sitten minä käyn pelloilla, järvillä ja joilla riippuen tietysti vuoden ajoista. Asikkalaa ja Päijännettä koluan paljon sekä Sysmän metsiä. Mutta tietysti Kuivannon pellot keväisin ja syksyisin on hyvä petolintupaikka ja varsinkin syksyisin siellä on hanhet ja kurjet. Se on hyvä paikka valokuvata, kun autohan on loistava piilokoju ja siellä voi ajella peltoteitä siksakkia.
Heinolan ja lähitienoon lintupaikkojen ohella Olli Vuori on tuttu näky Kuusamossa, Utsjoen ja Karigasniemen tuntureilla sekä Varangin niemimaalla, jonne hänen vuosittaiset matkansa ovat suuntautuneet viimeisten 30 vuoden ajan. Suosikkipaikkojen lista on pitkä.
-Riippuu vuodenajasta mihin menen. En juurikaan mene kansallispuistoihin missä ramppaa ihmisiä. Tai sitten hyppään poluilta pois, kyllä sieltäkin tilaa löytyy. Etelä-Kuusamo ja Näränginvaara ovat minun suosikkejani. Siellä on suoelämää ja vanhaa rinnemetsää. Valitettavasti sielläkin on tyypillisiä esimerkkejä metsäkadosta. Mistä saa hakata, niin ne on paljaaksi hakattu. Siellä on kontrasti vielä kovempi kuin täällä. Tykkään itärajan pinnassa mennä ja varsinkin Sallan suoalueet ovat hyviä. Tietenkin pohjoisen kansallispuistot ja kuten sanoin pois poluilta. Niin ja tietenkin Ailigakset Utsjoella ja Karigasniemellä. Varangin vuono on hyvä lintupaikka, mutta hyvin paljon ramppaan Berlevågin ja Båtsfjordin tienoilla ylängöillä, kun siellä on hienoja paikkoja ja vähemmän harrastelijoita. Varangilla ja pohjoisnorjassa alkaa olla maisemat ja lintutarjonta aika lailla kohdillaan, Vuori luettelee ja tunnustaa matkaavansa mieluiten yksin.
-Mieluummin menen yksin. Vaikka olen tälläinen höpöttäjä ja tykkään olla ihmisten kanssa, niin olen tavallaan erakkoluonne ja viihdyn yksin. Yksin kun menee ja tapahtuu mitä hyvänsä, niin ne on suurempia kun olet siinä tilanteessa yksin. Ne on hienoja hetkiä.
Ensimmäinen retki pohjoiseen eläköitymisen jälkeen oli kuitenkin jotain aivan uutta. Vuori houkuteltiin oppaaksi amerikkalaisille lintubongareille.
-Olin eka kertaa oppaana Suomen Lapissa ja Norjassa. Se oli mielenkiintoista. Olin tavallaan heidän palveluksessa koko sen 10 päivän ajan ja etsin heille linnut. Olihan se ihan hauskaa näillä diiselin hinnoilla ja kun siitä sai päivärahat, palkan ja pääsi katsomaan lintuja itsekin. Iltapalan jälkeen asiakkaat menivät nukkumaan, niin lähdin itse vielä retkelle. Se oli sellainen kesäreissu, mutta varmaan lähden taas tuota pikaa uudelleen sinne päin.
Juttutuokion lopuksi on luontevaa kysellä mitä on oltava Ollin repussa, kun mies lähtee yksin taivaltamaan tiettömään ja tuntemattomaan maastoon.
-Sen minä olen oppinut, että suoloja ja juomaa on oltava mukana. Kerran on käynyt niin, että loppui suolat ja juomiset, niin tuli hirveät krampit. Siinä oli vitsit vähissä. Piposta puristin hikeä suuhun, että sai vähän helpotusta, kun minä siellä kaksi päivää temusin. Perus retkeilyjutut on oltava kunnossa, kunnon paperikartta, kun sähköset jutut eivät aina toimi. Pitää osata pois, kun siellä kuvailee ja touhuaa eikä tule koko ajan karttaa seurailtua. Siinä on välillä tilanteessa, että missäs sitä ollaan. Perustaidot ja jutut on oltava kunnossa, vaatetus, juomat ja suolat. Erämaassa ei ole leikkimistä. Siellä jää aina toiseksi jollei varustaudu.
Teksti ja kuvat: Tuomo Seppänen
