Vuoden 2024 kalenterin kansikuvan on ottanut Jaana Marttinen Heinolasta.

Salpakierto Oy julkaisee tänäkin vuonna perinteisen Lokki-seinäkalenterin alkavalle vuodelle.

Lokki-seinäkalenteri 2024 on joka kodin jätehuollon tietopaketti, joka antaa ohjeita kodin jätehuollon järjestämiseen ja jätteiden lajitteluun. Kalenteri jaetaan Postin julkisena tiedotteena Salpakierto Oy:n toimialueen jokaiseen kotitalouteen, myös mainoskieltotalouksiin, torstaista 7.12. alkaen.

Lisäksi kalenteri jaetaan toimialueen yrityksiin ja toimialueen ulkopuolella asuvien kesämökkiläisten kotiosoitteeseen. Kalenteri kustannetaan jätehuollon perusmaksulla ja se on osa lakisääteistä jäteneuvontaa.

-Kalenteri sisältää jälleen paljon tärkeää ja ajankohtaista asiaa jätehuoltopalveluiden muutoksista ja lajittelusta, kertoo tiedotteessa Salpakierto Oy:n viestintäpäällikkö Hanna Bergman.

-Kalenterissa kerrotaan muun muassa biojätteen lajitteluvelvoitteen laajentumisesta alueemme isojen taajamien pienkiinteistöille ja energiajätteen lajitteluvelvoitteen päättymisestä lopuiltakin toimialueemme kiinteistöiltä 1.7.2024 alkaen.

-Lisäksi kalenterissa kerrataan eri kokoisten kiinteistöjen velvoitteet kerätä eri jätelajeja ja käydään läpi uutta kodin jätelajittelua ilman energiajätettä, Bergman jatkaa.

Kalenteri sisältää uudet kodin jätteiden lajitteluohjeet irrotettavana julisteliitteenä, kiertävien jätekeräysten aikataulut sekä palvelupisteiden yhteystiedot ja aukioloajat.

-Taloyhtiöissä energiajätteen keräysvelvoite päättyi elokuun alusta ja taloyhtiöt ovat jo paljon tilanneet meiltä uutta, ilman energiajätettä olevaa lajitteluohjetta jaettavaksi asukkailleen. Kalenterin myötä uudet lajitteluohjeet menevät lopuillekin, Bergman kertoo

Jos kalenteri jostain syystä jää postin mukana kotiin tulematta, sen voi noutaa itselleen vuoden vaihteen jälkeen esimerkiksi omasta lähikirjastosta tai kunnan palvelupisteestä.

Kalenterin kuvitus on Kaunis Päijät-Häme -kalenterikuvakisan satoa ja koostuu toimialueen asukkaiden ottamista valokuvista, joissa inspiraation lähteenä on ollut ”Muuttuva luonto”.

Uusi kuvakisa seuraavaa kalenteria varten käynnistyy helmikuun alusta teemalla ”Luonnossa liikkuminen”. Kuvakisaan voi osallistua osoitteessa kaunispäijäthäme.fi.

Kalenteriin valitut kuvat palkitaan.

Jaa tämä: