Heinolan Yrittäjien Yhdessä enemmän -yritysmessujen osastomyynti on edennyt hyvin. Osastoja on messupäällikkö Jari Niemen mukaan myyty sisälle 71 ja ulos 10.  Sisälle mahtuu enintään 90 ja ulos 15 osastoa.

– Heinolaiset yritykset ovat jälleen ottaneet messut hyvin vastaan. Kutsumme mukaan myös sysmäläisiä, hartolalaisia, pertunmaalaisia ja vuolenkoskelaisia yrityksiä, toteaa Niemi.

Erityisen iloinen Niemi on siitä, että messuille saadaan lukuisa määrä tuoreita yrityksiä ja niitä on mukana useilta eri toimialoilta.

– Lähes puolet yrityksistä on uusia tuttavuuksia messuilla. Hyvillään täytyy olla myös perinteisten messuajien upeista oivalluksista. Yleisölle on tarjolla useita hienoja elämyksiä messuilla, ennakoi Niemi.

Messuille on jälleen vapaa sisäänpääsy ja ilmainen linja-autokuljetus nonstoppina molempina messupäivinä Heinolan turistipysäkin ja Areenan välillä.

Messut juontaa monipuolinen taitelija Vallu Lukka, joka myös esiintyy messuyleisölle molempina päivinä.

Yhdessä enemmän -yritysmessut järjestetään nyt kolmannen kerran Vierumäki Areenassa 18.-19. syyskuuta. Edelliset messut järjestettiin vuosina 2016 ja 2018.

Syyskuun messujen uutuutena Heinolan Uutiset julkaisee Messuliitteen, jonka painos on muhkeat 20.500 kappaletta. Posti jakaa lehden kaikkiin niihin talouksiin, jotka mainospostia ottavat vastaan Heinolassa, Hartolassa, Sysmässä, Pertunmaalla ja Vuolenkoskella. Lisäksi lehteä on jaossa lehtitelineissä 4.000 ja Yrittäjämessuilla 2.000 kappaletta.

Yrittäjä! Varaa oma ilmoituspaikkasi Messuliitteestä nyt!
Ota yhteyttä:
Marko Latvanen, puh. 0400 777 717 / marko.latvanen[ät]heinolanuutiset.fi.

Jaa tämä:
Kategoria: Ajankohtaista