Alkusyksyn maastoretki vei allekirjoittaneen puron yhteyteen muodostuneen pienen lammen tienoille. Tuo lampi on aika-ajoin ollut majavan kotilampi. Ilo oli suuri, kun havaitsin veden nousseen lammen laskuojan patoamisen vuoksi. Lammesta oli taas tullut majavan reviiri. Palasin paikalle vielä samana iltana kameran kanssa tekeytyen näkymättömäksi rantapusikkoon. Lammen muutaman vuoden takaiset asukit ilmaantuivat uimasille iltakahdeksan maissa. Sama aikataulu oli tälläkin veijarilla. Illan valoisa aika kului majavan touhuja seuraillessa ja kuvatessa. Samalla oli aikaa mietiskellä alueen luontoarvoja sekä majavan ja ihmisen välisiä, joskus erittäin tulehtuneita suhteita.
Majava on ihmisen ohella lähes ainoa kanssaeläjä, joka muokkaa asuinympäristöään näkyvällä tavalla. Tämän vuoksi tuo vedessä viihtyvä nisäkäs joutuu hyvin usein napit vastakkain maanomistajien kanssa. Tämänkin lammen vallanneet majavat ovat joka kerta häipyneet samaan aikaan, kun niiden puron alajuoksulle rakentama pato on hävitetty. Onko lammen valtaaja huomannut olevansa ei-toivottu ja poistunut etsimään uutta asuinympäristöä vai onko se joutunut metsästäjän pataan? Kyseisellä lammella eläneet majavat ovat ilmeisesti ns. amerikanmajavia, joita voidaan metsästää vuosittain 20.8–30.4 välisenä aikana.
Totta on, että puron, joen tai lammen pinta kohoaa majavan rakentamien patojen vuoksi ja pieni alue metsää joutuu veden valtaamiksi. Tälläkin kyseisellä lammella majavan patoamisen vuoksi nouseva vesi valtaa rannoilta useita satoja, ehkä muutamia tuhansia neliöitä osin pusikoitunutta maastoa. Vahingot metsätaloudelle ovat kuitenkin erittäin minimaaliset, varsinkin kun huomioidaan, että nyt veden vallassa olevat alueet ovat kokeneet saman jo useita kertoja muutamien vuosien välein. Lisäksi kyseisen puron on tulkittu olevan luontoarvojen puolesta metsälain 10§.n mukaisia, ja sen nojalla puron varret on jätetty luonnontilaan.
Tätä taustaa vasten ajatellen tuntuu hätävarjelun liioittelulta, että lammelle majailemaan asettuneet majavat häädetään tai ammutaan pitäen tekosyynä metsätaloudelle aiheutettua vahinkoa. Toinen syy majavan häätöön voi olla padon aiheuttama haitta ihmisen kulkureiteille. Osin veden alle jäänyt puron vartta seuraileva polku on helppo tallata uusiksi kuivemmalle tantereelle ja jos nouseva vesi uhkaa metsäautotietä tai muita ihmisen rakentamia kulkureittejä, lienee helpompi rajoittaa majavapadon korkeuden nousua kuin purkaa se kokonaan. Vai onko se pelkästään sitä, että kun ihmisen ja toisen kanssaeläjän intressit ei kohtaa, niin tuo kanssaeläjä saa luvan väistää.
Luonnonväristen, vihreiden silmälasien läpi asiaa tarkastellen ei voi kuin ihmetellä, miksi ihmisen itseään varten kuvittelemalle reviirille harhautuva luontokappale koetaan vihollisena tai ihmisen nautintaoikeuteen kuuluvana hyödykkeenä. Kuitenkin viimekädessä mekin ihmiset olemme osa luontoa ja sen kiertokulkua. Vaikka olemme ravintoketjun yläpäässä, tulisi meidän kunnioittaa muitakin kanssaeläjiä niin, että annetaan jokaisen kukan kukkia.
Tämänkin majavan vai olisiko peräti majavaperheen kohtalo on viime kädessä metsänomistajan hyppysissä. Toivoa sopii, että annettaisiin tälle majavalle kerrankin mahdollisuus elellä omissa oloissaan sitä isommin häiritsemättä. Pelkään kuitenkin, että tuosta majavan padosta ei tämän lehden ilmestyessä ole jäljellä kuin isohko rankakasa puron rannalla ja että majava on häipynyt parempiin suihin.
Teksti ja artikkelikuva: Tuomo Seppänen
