Isot ja pienet mahtuvat ruokintapaikoilla samaan kuvaan. Valkoselkätikka, sinitiainen ja palokärki.
Normipäivä konttorilla
Konttori nimitys lienee tässä kohti jonkin verran yliampuva, mutta näitä mietiskelin käpötellessäni otsalampun valaisemaa polkua kohti perustamaani linturuokintaa ja sen viereen pystyttämääni kuvauskojua.
Elettiin marraskuun loppupuolta ja maastoa väritti uusi, juuri satanut lumi. Ilmakin oli pitkästä aikaa pirteä, olihan lämpötilakin valahtanut reilut kymmenen astetta alle nollan. Linturuokintani oli ollut naposteltavilla ladattuna jo jonkin aikaa, ja siitä oli muodostunut kokoontumispaikka usealle siivekkäälle. Lompsiessani hidasta vauhtia kohti määränpäätä kuusien tuuheita alaoksia väistellen oli mieli odottava, kuten aina kojua lähestyessäni. Vaikka ruokinnalla vierailee päivästä päivään sama kattaus talvehtivia lintulajeja, niin niiden edesottamukset eivät aina toista itseään. Lisäksi kihelmöintiä lisäsi se odotusarvo, että piipahtaako paikalla joku odottamaton vieras, kuten kana- tai varpushaukka tai peräti lähitienoolla reviiriään pitävä pohjantikka.
Kuvauspäivä ”konttorilla” alkaa aina samalla rutiinilla. Tarkastan, että siemeniä ja pähkinöitä riittää sekä tungen rasvaa ja rasva-siemen pötköjen palasia rekvisiittapuiden koloihin. Sitten käyn majaksi kojuun, väännän kaasulämppärin päälle, asettelen kameran kuvausaukkoon ja sytyttelen kynttilöitä poistamaan huurretta ikkunoista.
Pikkuhiljaa alkaa valo lisääntyä ja maiseman yksityiskohdat erottua, eikä harmaapäätikka petä tänäkään aamuna. Se on aina ensimmäisenä paikalla. Nyt pakkasaamuna molemmat lähitienoon pariskunnat lehahtavat paikalle samanaikaisesti. Harmillista oli, ettei valo ollut vielä parhaimmillaan, kun paikalle saapuneet käpytikat mielivät vallata harmaapäiden omimat rasvakolot. Jokunen kiista kuitenkin tallentui kennolle. Käpytikkoja ruokinnalla vierailee näin alkutalvesta kuusi yksilöä. Kellon viisarien kiertyessä kymmenennelle tunnille alkaa korviini kantautua tuttu kri, kri, kri, kriii, kriii -laulu. Palokärki siellä kuuluttaa tulonsa. Yleensä ensimmäisenä paikalle lehahtaa naaraspuolinen punapää, joka kiekuu krii-krii -juttuaan lähipuussa johdattaen muutkin lähitienoon lajitoverit aamupalalle. Puunhakkaajien aamupalahetken täydentää paikalla koko syksyn majaillut koiraspuolinen valkoselkätikka. Iloinen yllätys tuolle aamulle oli, että se oli saanut kaverikseen toisen koiraan. Tämä uusin tulokas olikin sähäkkä yksilö ja se jahtasi siekailematta kaikki muut puunhakkaajat pakosalle omien rasvat itselleen.
Valon lisääntyessä närhetkin löytävät paikalle. Näitä värikkäitä varislintuja paikalla piipahtelee parhaimmillaan kymmenisen yksilöä ja niiden seuraaminen saa kojussa kyttäävän ajan kulumaan. Auringonkukan siemeniä tarjoileva pömpelikin on vilkkaan liikenteen kohde päivän edetessä. Tali-, sini- ja hömötiaiset käyvät hakemassa täydennystä talvivarastoihinsa ja naputtelevat palasia rasvapötköistä. Odotetut töyhtö-, kuusi- ja pyrstötiaiset puuttuivat vielä tuona aamuna asiakkaiden joukosta.
Kuvaajan aika kului kytätessä ruokailijoiden tekemisiä ja otollisia, valokuvauksellisia hetkiä odotellen. Aina silloin tällöin etsimeen osui mielenkiintoinen hetki tirppojen kiistellessä parhaista makupaloista. Kuvaajan pulssi kiihtyi aina, kun närhet parkaisivat varoitushuutonsa. Valitettavasti kyseessä on yleensä kiista pähkinöiden hallinnasta. Joskus, kuten tuona aamuna, varoitusäänen voimakkuus oli toista luokkaa ja kojun edusta tyhjeni hetkessä linnuista. Syy selvisi, kun harmaa hahmo suhahti kojun editse ja naaraspuolinen, isokokoinen kanahaukka istahti rekvisiittapölkyn latvaan. Yritin keplotella kameran linssiä huomaamatta kohti haukkaa, mutta yritys oli tuhoon tuomittu. Tarkkasilmäinen lintu näki liikkeen ja kuvanotto siirtyi tulevaisuuteen. Ajastaan iloinen hälinä palasi ruokinnalle, kunnes sen katkaisi uusi poliisiksi ryhtyneen närhen rääkäisy. Tällä kertaa joukkopaon aiheutti paikalla useasti vieraileva varpushaukka. Tämä peto jäi istuskelemaan lähipuun oksistoon, mutta kameran ulottumattomiin. No, kuvan saan ehkä seuraavalla kerralla.
Tämäkin päivä ”konttorilla” jätti kameran muistikortille useita lintukuvia, vaikka se helmi jäikin vielä puuttumaan. Onneksi koju pysyy paikallaan ja linnutkin vierailevat ruokinnalla, kunhan jaksaa sinne apetta kantaa. Luonnon näytelmillä ei ole aikatauluja, käsikirjoituksia, eikä kiinnitettyjä näyttelijöitä, mutta ne ovat aitoa elämää ja näiden näytelmien seuraaminen ei vaadi rahaa. Pelkkä mielenkiinto riittää.
Herra harmaapäätikka kertonee käpytikkakoiraalle, että tämä on minun paikka, joten lennäppä tiehesi.
Teksti ja kuvat: Tuomo Seppänen
