Suomi ja suomalaiset pääsivät hiljattain jälleen kerran yllättämään paitsi muun maailman, myös omat itsensä: Maaliskuussa julkaistun maailman onnellisuusraportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa jo kahdeksatta vuotta peräkkäin. Marraskuun pimeydessä synkistelevät tai maaliskuun loskassa tarpovat suomalaiset harvoin vaikuttavat kaikista onnellisimmilta tyypeiltä. Omissa oloissaan viihtyviä ja sosiaalisia tilanteita vältteleviä suomalaisia ei varsinkaan moni ulkomaalainen monestikaan päältä päin katsottuna uskoisi onnelliseksi. Puhumattakaan suomalaisessa yhteiskunnassa päätään ikävästi nostavista ongelmista, kuten työttömyyden ja eriarvoisuuden kasvusta.
Onnellisuutta ei kuitenkaan mitata vain ystävyyssuhteiden määrällä tai herkästi hymyilevillä kasvoilla. Onnellisuusraportin mukaan vahva luottamus yhteiskunnan tukeen ja keskinäinen luottamus auttoivat suomalaisia navigoimaan koronapandemian yli. Yksilöiden vapaus tehdä omia valintoja ja korruption vähäisyys tekevät Suomesta maailman onnellisimman maan. Ikävä kyllä nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä läheskään kaikkialla maailmassa. Jopa perinteisesti hyvin vapaina ja demokraattisina pidetyissä maissa on tapahtunut aivan viime aikoina huolestuttavaa kehitystä negatiiviseen suuntaan.
Tällä on vaikutuksensa ihmisten onnellisuuteen ja pidemmällä aikavälillä varmasti yhteiskunnalliseen kehitykseenkin. Onnellisuuden ollessa uhattuna tai vähentyessä, tyytymättömyyskin kasvaa. Ja tyytymättömyyden kasvaessa ihmiset haluavat muutosta. Oli se sitten omassa työelämässä, politiikassa tai perhe-elämässä. Joskus se voi olla hyvästä, joskus pahasta. Olkaamme siis onnellisia, pimeistä ja kylmistä talvista huolimatta. Ja jos se onnellisuus omalla kohdalla on kiinni lämmöstä ja auringosta, niin onneksi kohta on kesä.
