Heinolan kansalaisopistossa työskennellään vahvasti osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen parissa.

Jyränkölän Setlementin ylläpitämässä Heinolan kansalaisopistossa on alettu myöntää hoiva-alan osaamismerkkejä osaamisensa osoittaneille henkilöille. Käytännössä osaamismerkki on sähköinen todistus, joka osoittaa merkin saajan osaamista tiettyyn taitoon tai tietoon liittyen. Jyränkölässä merkeille on luotu myös oma visuaalinen ilme, joka on Mediapajalla harjoittelussa olleen Antti Eskolan käsialaa.

-Merkin saaja saa konkreettisesti kokemuksen, että minähän osaan tämän, tiivistää ohjaaja Marjo Mattila.

Merkin voi lisätä esimerkiksi omaan CV:hen ja työhakemukseen.

-Työnantajan voi olla helpompi todeta työnhakijan konkreettinen osaaminen työhakemuksessa olevien osaamismerkkien avulla, Mattilan työpari Leena Voutilainen kertoo.

Marjo Mattila ja Leena Voutilainen työskentelevät kansalaisopistossa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Kiihdytyskaista hoiva-alalle -hankkeessa, jossa kehitetään hoiva-alan osaamismerkkejä. Hoiva-alan osaamismerkkien lisäksi Heinolan kansalaisopistossa myönnetään mm. tietotekniikkaan sekä kahvilatyöskentelyyn ja asiakaspalveluun liittyviä merkkejä.

Kaiken taustalla on ajatus siitä, että työelämässä tarvittavaa osaamista voi syntyä muuallakin kuin koulussa tai työpaikalla.

-Perhe-elämään ja harrastuksiin liittyy paljon taitoja, joita voi hyödyntää työelämässä ja osaamisen osoittamisessa. Esimerkiksi lastenhoito voi toimia pohjana vanhustyölle, Leena Voutilainen taustoittaa.

Osaamismerkkien kriteerit on laadittu alan koulutuksen sisältöjen pohjalta yhteistyössä koulutuskeskus Salpauksen kanssa, joten niitä voidaan hyödyntää osaamisen tunnistamisessa opintoihin hakeutuessa.

-Oppilaitoksesta riippuen osaamismerkkien avulla voi saada hyväksi luettua osia tutkinnosta, Mattila kertoo.

Järjestelmästä halutaan saada matalan kynnyksen polku opiskelemaan ja työelämään.

-Jyränkölä on etukenossa kehittämässä tätä uudenlaista mallia, joka vaatii uudenlaista ajattelutapaa sekä työnantajilta että oppilaitoksilta, Voutilainen kertoo.

Työnantajilta malli vaatii sen hyväksymistä, että henkilöt tarvitsevat enemmän ohjausta ja että he myös saavat sitä.

-Pienin onnistumisin ja kokonaisuuksin eteneminen kannustaa opiskelijaa eteenpäin, Leena Voutilainen korostaa.

Kiihdytyskaista hoiva-alalle -hankkeen kautta hoiva-alaan on käynyt tutustumassa 15 henkilöä. Ensimmäisten hoiva-alan osaamismerkkien saajiin lukeutui Jyränkölän hoivapalveluissa oppisopimuksella työskentelevä Zakaria Rmichi.

-Autan vanhuksia, ja olen tykännyt työstä todella paljon, Rmichi kertoo.

Kielimuurikaan ei ole ollut esteenä, sillä tarvittaessa avuksi on otettu englannin kieli. Vasta vajaat puoli vuotta hoiva-avustajan tehtävissä työskennelleellä Rmichillä on jo jatkosuunnitelmatkin valmiina.

-Haluan opiskella lähihoitajaksi, hän paljastaa.

Jyränkölän Setlementti kustantaa Heinolan Uutisia.

Teksti: Jussi Varjo HU
Kuva: Sari Kotonen

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset