Heinolan kansalaisopiston kevätlukukauden alkua on jouduttu siirtämään jo toistamiseen Päijät-Hämeessä voimassa olevien koronarajoitusten vuoksi. Kauden oli määrä alkaa alun perin jo 10.1., mutta näillä näkymin aloitus on vasta 31.1.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston aikuisten harrastustoiminnoille asettamat rajoitukset Päijät-Hämeessä ovat voimassa 26.1. saakka, mutta opetus- ja kulttuuriministeriö suosittelee vapaan sivistystyön oppilaitoksia järjestämään kaiken opetuksen etänä tammikuun loppuun saakka.

Heinolan kansalaisopistosta kuitenkin kerrotaan, että osa kevään kursseista on pystytty aloittamaan etäopetuksena, ja että etäopetustarjontaa pyritään lisäämään. Opisto tiedottaa kursseille ilmoittautuneita opiskelijoitaan muuttuneista päivämääristä.

Heinolan kansalaisopiston ylläpitäjä Jyränkölän Setlementti kustantaa Heinolan Uutisia.

Jaa tämä:
Kategoria: Ajankohtaista