Kuljetusrobotit rantautuvat Heinolan katukuvaan 15.5. alkaen. Kuva: S-Ryhmä.

Lahden, Heinolan, Riihimäen, Hämeenlinnan ja Forssan kaduilla alkaa kuhina, kun kuljetusrobotit lähtevät toimittamaan asiakkaiden ruokaostoksia. Kuljetukset alkavat keskiviikkona 14. toukokuuta Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Forssassa. Lahden ja Heinolan kuljetukset alkavat torstaina 15. toukokuuta.

Heinolassa robottien kuljettaman ostokset toimitetaan S-Market Heinoskasta. Robotin kuljettamien tilausten toimintasäde on noin kolme kilometriä. Robotti voi toimittaa ostokset kotiin tai työpaikalle, mutta myös esimerkiksi jäätelökuljetuksen uimarannalle tai puistoon. Robotti toimittaa ostokset keskimäärin noin tunnissa tilauksesta.

Tilaukset tehdään S-Ryhmän ruoan verkkokaupasta. Robokuljetuksella voi tilata lähes mitä tahansa ostoskassiin mahtuvia tuotteita, mutta esimerkiksi alkoholijuomia tai tupakkatuotteita robotit eivät voi kuljettaa. Tuotteiden hinta on sama kuin myymälässä ja verkkokaupassa.

– Erilaiset pikatoimitusmahdollisuudet kasvattavat jatkuvasti suosiotaan, ja haluamme mahdollistaa entistä kattavammat palvelut suositun ruoan verkkokauppamme yhteydessä. Keväällä aloitimme yhteistyön Foodoran kanssa, ja nyt robotit aloittavat kuljetukset viidestä Hämeenmaan myymälästä. Robotit ovat erittäin pidettyjä ja suosittuja monilla alueilla, kertoo Osuuskauppa Hämeenmaan marketkaupan toimialajohtaja Jouni Viljanen.

S-ryhmän kumppanina robokuljetuksissa toimii Starship Technologies.

Jaa tämä: