Kuva: Leo Hynninen.

Suomen aktiivisimpana countryartistina tunnettu Marko Stenari Stenström esiintyy kahvila Tyyrpuurissa perjantaina 25.7.2025. 

Marko Stenari Stenström jäi kiinni countrymusiikkiin vuonna 1982. Kuukausi Yhdysvaltain länsirannikolla teki lähtemättömän vaikutuksen jo nuorempana musiikkia harrastaneeseen 16-vuotiaaseen. Matkamuistoina koti-Suomeen tulivat mukana cowboybootsit ja Johnny Cashin C-kasetti, joka on yhä tallessa.

– Siitä lähtien olen ollut kiinnostunut countrysta ja tutkin ja olen tutkinut sitä paljon. Nykyään koko elämäni ja kotini on seurausta countrysta ja cowboykulttuurista, Stenari myöntää.

Hieman myöhemmin Stenari opiskeli kolme vuotta musiikkia Sacramenton California State Universityssä. Suomessa hänet hyväksyttiin Sibelius-Akatemiaan ja Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitokseen, josta hän valmistui ääniteknikoksi vuonna 1995.

Sen jälkeen uraputki vei Tampere-talon ohjelmapäälliköksi ja Tampereen kaupungin Tapahtumapalveluiden asiantuntijaksi sekä useiden suurien suomalaisten festivaalien lava- ja tuotantomanageriksi.

Viime vuodet Stenari on edistänyt yli 40-vuotista countryunelmaansa Kangasalan Sahalahdella. Ensi vuonna 60 vuotta täyttävän artistin juuret näkyvät omalla farmilla, jossa elämänmeno on rauhallista ja luontevasti aitoa.

Päivätyötkin jäävät nyt kiihtyvästi keikkamiehen elämän varjoon. Vuonna 2024 Stenari esiintyi 118 tilaisuudessa.

– Jos se minusta on kiinni, niin samaan malliin jatketaan vuonna 2025, Stenari toteaa ja jatkaa:

– Rakastan countrya sen monipuolisuuden, tarinallisuuden, historian ja perinteen vuoksi. Juuri siksi nousen lavalle esiintymään ilta toisensa jälkeen. Countryssa on kaikki: ilo, suru, menestys ja epäonnistuminen. Kuten legendaarinen laulunkirjoittaja Harlan Howard totesi: countryssa on kolme sointua ja totuus.

Suomen aktiivisin country-artisti on ajankohtainen myös levyrintamalla. Kesäkuun alussa ilmestyi Stenari and The Snake Oil Company -kokoonpanon albumi Eldorado, jolla juurimusiikki saa erittäin laajakatseisen käsittelyn.

Jaa tämä:
Kategoria: Kulttuuri