Heinolan kaupunki panostaa asuinalueiden elinvoimaan Leader-hankkeella

Heinolan kaupunki on saanut Päijänne-Leaderilta rahoituksen Pienet kylät, iso elämä-hankkeeseen, jonka avulla kehitetään kylä- ja asukastoimintaa sekä yhteisöllisyyttä Heinolan alueella. Hanke on käynnissä vuosina 2026-2027. Heinolan kylissä on aktiivista toimintaa, mutta se keskittyy tällä hetkellä pienelle alueelle Heinolan pinta-alasta. Aiemmat kehittämishankkeet ovat tuottaneet arvokkaita käytäntöjä ja osoittaneet, että kylät kaipaavat Lue lisää…

Heinolan vetovoima syntyy valinnoista

Heinolan ja muiden paikkakuntien vetovoimaa mitataan usein numeroilla: muuttovoitolla, tonttikysynnällä tai matkailijamäärillä. Todellisuudessa kaupungin todellinen vetovoima piilee kuitenkin tarinoissa. Niissä henkilökohtaisissa ratkaisuissa, joissa elämä ottaa uuden suunnan. Yksi tällainen tarina on psykoterapeutti Mikko Lounelan, joka löysi tiensä Helsingistä Sysmän mökin kautta Heinolaan. Lounelan polku ei ole tavanomainen. Se kertoo kuitenkin Lue lisää…

Kaunis Heinola

Eri puolilla Suomea asuvat sukulaisemme ja ystävämme kehuvat aina Heinolassa käydessään kaupunkimme kauneutta. Kuunnellessamme heidän kehujaan tulemme väkisinkin miettineeksi, osaammeko me asukkaat riittävästi arvostaa kaupunkiamme ja sen maisemia. Saatamme pitää itsestään selvänä, että muutaman minuutin kävelymatkan päässä kaupunkimme keskustasta voimme ihailla upeaa järvimaisemaa, jonka hyvänlaatuiseen veteen voimme halutessamme uimarannalla pulahtaa. Lue lisää…

Heinolan kaupungilta ylijäämäinen tulos

Vuosi 2025 oli Heinolan kaupungille merkittävien muutosten ja rakenteellisten uudistusten aikaa. Kokonaisuutena muutosohjelman toimet käänsivät positiivisen markkinakehityksen kanssa tuloksen vahvasti positiiviseksi. Heinolan kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2025 tilinpäätöstä kokouksessaan 30.3.2026. Tilinpäätös 2025 toteutui selvästi aiemmin ennakoitua parempana. Toimintatuotot kasvoivat ja toimintakulujen kasvu oli varsin maltillinen. Tilikausi päättyi 7,7 milj. euron tulokseen Lue lisää…

Heinolan voima on yhteistyössä

Heinolassa on viime aikoina nähty, mitä tapahtuu, kun ihmiset päättävät tehdä asioita yhdessä. Uusi salibandyseura Vierumäki Bengals syntyi ystävyydestä ja yhteisestä visiosta. Kahvipöytäkeskusteluista kasvoi kahden joukkueen, 46 pelaajan ja kunnianhimoisten tavoitteiden yhteisö, joka tähtää kohti valtakunnallista sarjatasoa. Nousu ei ole ollut sattumaa, vaan määrätietoisen työn, vahvan joukkuehengen ja kumppanuuksien tulosta. Lue lisää…

Matkailua Porvoon mitalla

Kirjoituksen otsikon ei ole tarkoitus viitata Porvoon historiaan tai entisaikojen torikauppaan, jossa mittalaatikko ja sen vetoisuus saattoivat joskus kallistua myyjän ja joskus ostajan eduksi. Otsikon valinta liittyy siihen, että vierailimme alkuvuodesta päiväretkellä Porvoossa – ja saimme iltapäiväämme palvelua ja elämyksiä kirjaimellisesti kukkuramitalla. Ehkä huomionarvoisinta oli se, että emme olleet tammikuisena Lue lisää…

Läheltä ostaminen on teko yhteisen hyvän puolesta

Ostopäätökset eivät ole enää pelkkää hintavertailua tai mukavuudenhalua. Yhä useammin ne ovat myös kannanottoja siitä, millaista yhteisöä haluamme tukea ja millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää. Paikallisuus ei ole iskusana, vaan konkreettinen teko. Kun ostamme palvelun tai tuotteen heinolalaiselta toimijalta, raha ei katoa kauas. Se jää kiertämään tänne: työpaikkoihin, palveluihin, harrastuksiin ja Lue lisää…

Heinolan kaupungintalo on myyty

Heinolan kaupunki on myynyt kaupungintalon ja valtuustotalon Osuuskauppa Hämeenmaan tytäryhtiölle Hämeenmaa Kiinteistöt Oy:lle. Kaupunki saa käyttää tiloja kuitenkin vähintään vuoden 2027 loppuun. Myynnin seurauksena kaupungin on järjestettävä toimitilamuutto tai vähintään löydettävä väistötilaratkaisut määräaikaan mennessä omalle henkilöstöorganisaatiolle, valtuustolle ja muille luottamuselimille ja luottamushenkilötoiminnalle. Kaupungintalon ja valtuustotalon kiinteistöistä on siirrettävä palvelualueiden toimitilojen Lue lisää…

Heinolaa ei rakenneta sattumalta

Heinolassamme tapahtuu juuri nyt poikkeuksellisen upeita asioita. Valtakunnallisesti toimivat vähittäiskaupan suuret ketjut – JYSK, Puuilo, Rusta ja Prisma – ovat tulleet tai tulossa Heinolaan lähes samaan aikaan. Ne eivät tule tänne kohteliaisuudesta tai sattumalta, vaan siksi, että ne uskovat Heinolan tulevaisuuteen. Kaupan menestystarina ei Heinolassa ole uusi. Citymarket, Tokmanni, ABC, Lue lisää…

Osta Heinolasta – työllistä paikallinen -kampanja muistuttaa paikallisen kuluttamisen tärkeydestä

Heinolan yrittäjät, Heinolan kaupunki ja Heinolan Uutiset lanseeraavat Heinolan perustamisen 250-juhlavuoden kunniaksi paikallisen kuluttamisen tärkeydestä muistuttavan kampanjan. -Osta Heinolasta – työllistä paikallinen -kampanjalla haluamme muistuttaa ihmisiä siitä, mitä hyötyä paikallisten palveluiden käyttämisellä on, kampanjan puuhamiehenä toimiva Euronics Pekkalan yrittäjä Jukka Pekkala sanoo. Kuten kampanjan nimestäkin voi päätellä, yksi keskeisimmistä paikallisten Lue lisää…