Vertaistuki kannattelee, kun syöpä osuu kohdalle

Saimaan Syöpäyhdistyksen tavoitteena on saada Heinolaan uusi syöpään sairastuneiden ja läheisten vertaistuen paikka. Aiemmin Heinolassa toimi aktiivinen syöpäyhdistyksen paikallisosasto, ja nyt etsitään uusia vertaistuen mahdollistajia paikkakunnalle. Vertaistoiminnan elvyttäminen Heinolassa on tärkeää, sillä yhä useampi sairastuu tulevaisuudessa syöpään. Onneksi valtaosa kuitenkin nykyään paranee syövästä. Heinolan seudulla syöpään sairastuu vuosittain noin 190 Lue lisää…

Harrastuksista iloa arkeen

Tätä kirjoittaessa monen niin sanottu henkinen syksy töineen ja harrastuksineen on jo varsin pitkällä, vaikka syyskuun alun helteisiinkin yltäneet lämpötilat eivät kovin syksyisiltä vaikuta. Ja hyvä niin, kesällä kun helposti, ja toki aivan ansaitustikin, tulee helposti laiskoteltua ja unohdettua arjen rutiinit. Harrastuksista puhuttaessa huomio kiinnittyy usein liikuntaan. Mikä ei ole Lue lisää…

Vapaaehtoistyöstä uutta potkua elämään

Jyränkölän Setlementin ja Heinolan kaupungin yhteistyössä toteuttama vapaaehtoistyön koulutus on alkamassa 26.9.2024. Koulutuksessa osallistuja saa perustietoa siitä, mitä vapaaehtoistoiminnassa mukanaolo tarkoittaa käytännössä. -Kerromme koulutuksessa laaja-alaisesti paikallisista vapaaehtoistyön tehtävistä. Lisäksi koulutuksessa kuullaan vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia ja muistisairaan ihmisen kohtaamisen vinkkejä. Käsittelemme myös ikääntyneen arjen sujumiseen vaikuttavia teemoja kuten unen, liikunnan ja ravinnon Lue lisää…

Pienillä teoilla on suuri vaikutus

Lahden Diakonialaitoksen Kuuntele sydämelläsi -hankkeen tavoitteena on vähentää saattohoidossa ja palliatiivisessa hoidossa olevien ikääntyneiden yksinäisyyttä sekä tukea heidän läheisiään vapaaehtoistoiminnan keinoin. Toimintaa toteutetaan ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä Lahdessa ja Heinolassa. Heinolassa toiminnassa on mukana Jyränkölän Setlementin palvelutalo Konsuli. Vapaaehtoisena voi toimia täysin omana itsenään eikä siihen tarvita erityistaitoja. Kaikki vapaaehtoiset perehdytetään Lue lisää…

’’Vapaaehtoistyö antaa elämälleni tarpeellisuuden tunteen ja kiitollisen mielen’’

Vapaaehtois- ja järjestötyön keskus Tuttis välittää vapaaehtoisapua laajasti erilaisiin tehtäviin, kuten juttuseuraksi, digihelppariksi, asiointiavuksi, leffaseuraksi yksinäiselle tai hoivakodin tapahtumien avustajaksi. Etsimme jatkuvasti joukkoomme sellaisia henkilöitä, jotka hyvän toimintakykynsä vuoksi haluaisivat vielä kokea tarpeellisuuden tunnetta auttamalla muita. Me koulutamme ja perehdytämme vapaaehtoistyöntekijät tehtäviinsä huolellisesti, jotta jokainen löytäisi itselleen mielekkään tavan tehdä Lue lisää…

Vuoden ystävä on Antti Aronen

Jyränkölän Setlementti on vuosittain palkinnut vapaaehtoistyössä ansioituneen Vuoden ystävä -tunnustuksella. Tunnustus jaettiin tänä vuonna 27. kerran. Tänä vuonna Vuoden ystävänä palkittu Antti Aronen aloitti vapaaehtoistyönsä Jyränkölän Setlementissä vuonna 2014. Aronen on tehnyt vapaaehtoistyönään erilaisia asiakkaiden saattamisia asiointeihin ja lisäksi Kämmen -elintarvikejakelutyötä. Eniten hänen vapaaehtoistyönsä on suuntautunut kuitenkin musiikkielämysten tuottamiseen. Matkassa Lue lisää…

Vapaaehtoistyön koulutus tarjoaa eväitä merkitykselliselle työlle

Heinolan kaupungin ja Jyränkölän Setlementin vapaaehtoistoiminnan koulutus alkamassa jälleen syyskuussa. Vuosittain järjestettävästä koulutuksesta osallistujat saavat muun muassa vinkkejä monipuolisiin vapaaehtoistyön mahdollisuuksiin ja tietoa ja tukea vapaaehtoistyössä toimimiseen. -Monipuolinen koulutussisältö auttaa osallistujaa pohtimaan omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteita. Koulutuksen jälkeen jokainen sitten itse päättää, mikä on oma tapa osallistua vapaaehtoistyöhön, kertoo Lue lisää…

Iloa ikäihmisille kuvien kautta

Alkuvuodesta päättynyt etsivän vanhustyön hanke Minä elän! poiki Jyränkölän organisoimaan vapaaehtoistoimintaan uuden vapaaehtoistyön muodon. Heinolalainen Anneli Vinha lähettää viikoittain kahdessa erässä yhteensä 12 kuvaa Tuttiksen naisille, jotka välittävät kuvat eteenpäin entisille etsivän vanhustyön asiakkaille sekä muun muassa Jyränkölän yhteisökotien asukkaille päiviä ilahduttamaan. Annelin omien laskelmien mukaan kuvia on kahden vuoden Lue lisää…

Vapaaehtoistyö on korvaamaton voimavara

Vapaaehtoistyö on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä voimavaroista. Se antaa ihmisille mahdollisuuden osallistua yhteiskunnan kehittämiseen ja auttamiseen omilla taidoillaan ja kokemuksellaan. Kuten tämänkin lehden Kuukauden vieras -jutusta käy ilmi, vapaaehtoistyöllä on merkitystä niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin, ja sen vaikutukset voivat olla hyvin laajat. Vapaaehtoistyön muodot vaihtelevat laidasta laitaan. Se voi tarkoittaa esimerkiksi Lue lisää…

Huhtikuun lehti on täällä!

Heinolan Uutisten huhtikuun numero on ilmestynyt. Lehdessä on mukana mm. Kuukauden vieras -haastattelussa Jyränkölän vapaaehtoistoiminnan johtaja Teija Naakka ja juttua energiatehokkuuteen panostavasta taloyhtiöstä sekä Heinolan kaupungin suunnitelmista myydä kiinteistöomistuksiaan. Lehti jaetaan levikkialueen kotitalouksiin ja telinejakelupisteisiin keskiviikosta 19.4.2023 alkaen. Näköislehteä pääsee lukemaan saman tien tästä linkistä tai oheista kansikuvaa klikkaamalla. Katso Lue lisää…