Kuulumisia Ladun varrelta ja polun päästä

Talven selkä alkaa hiljalleen taittua, ja katse kääntyy kohti kevättä. Päivä pitenee, valo lisääntyy ja luonto heräilee omaan rauhalliseen rytmiinsä. Samalla liikkuminen siirtyy vähitellen laduilta poluille – mutta tekemisen ilo ja yhdessä kulkeminen säilyvät ennallaan. Heinolan Ladussa kevät on uuden alun aikaa. Se tuo mukanaan retkiä, joissa yhdistyvät liike, luonto Lue lisää…

Puuhamies Käkisalmi-museon takana

Vuoden lopulla Vuoden heinolalaiseksi valittu Kari Kaikkonen on puuhamies Käkisalmi-museon takana. Vuosia varsin hiljaista eloa elänyt Käkisalmi-säätiö sai uutta tuulta purjeisiin, kun Kari Kaikkonen aloitti säätiön hallituksen puheenjohtajana. Suurin hänen aikanaan saatu uudistus oli Käkisalmi-museon perustaminen. Museo avasi ovensa marraskuussa 2024. -Karjalaisten museota oli kaavailtu Heinolaan jo vuosikaudet 1970-luvulta lähtien. Lue lisää…

Yhteisöllisyys ja paikallisidentiteetti ovat leijonaveljien ydinosaamista

Lions Club Heinola valmistautuu tähänastisen historiansa suurimpaan merkkitapahtumaan, 70-vuotisjuhlaan, jota vietetään WPK-talolla 14. maaliskuuta. Yhdistys on ensimmäinen Heinolaan perustettu Lions klubi, järjestyksessään Suomen 48:s klubi. Toiminnan luonteeseen on kuulunut vuosikymmenten kuluessa mittava varojen kerääminen ja talkootyö ensisijaisesti heinolalaisiin avustuskohteisiin. Varoja on ohjattu myös kansainvälisin avustuksiin, kuten hätäapukamiinat Ukrainaan. Erityisesti leijonat ovat Lue lisää…

Samanlainen, mutta aina erilainen

Tiesitkö, että Heinolassa on designkauppa, josta saa yksilöllisiä, käsintehtyjä tuotteita? Kyllä, se on Kädentaitajien elämyspuoti Savontiellä, Heinolan keskustassa, talossa, jonka vanhemmat heinolalaiset tuntevat Juurikkalan funkkistalona. Myymälää ylläpitää Elämystaiturit ry, joka on tällä hetkellä 35 kädentaitajan yhdistys. Jäsenet tulevat Heinolasta ja lähiympäristöstä. Mukana on niin käsityön ammattilaisia kuin harrastajiakin. Aktiivijäseniä on Lue lisää…

Ladun varrelta – Talkoohenkeä ei korvaa mikään

Heinolan Ladussa on yksi supervoima ylitse muiden ja se on talkoohenki. Ilman vapaaehtoisia ei olisi ylläpidettyjä reittejä, kunnostettuja polkuja, maalattua Latumajaa eikä tapahtumia, jotka kokoavat ulkoilijat yhteen. Jokainen lapionpisto, haravanveto ja reitin huoltaminen on hyöty koko Heinolalle. Kaikille meille. Aiemmissa Ladun varrelta ja polun päästä -kolumneissani olen kertonut, kuinka reitit Lue lisää…

Jyränkölä teki hallitusvalintoja

Heinolalaisen Jyränkölän Setlementti ry:n syyskokous teki hallitusvalintoja marraskuun lopulla järjestetyssä kokouksessaan. Erovuorossa olevista jäsenistä jatkamaan valittiin Tapani Frantsi ja Vesa Harmaakorpi. Hallituksessa kaksi kautta vaikuttanut Päivi Nykänen päätti jättää hallitustyöskentelyn. Hänen tilalleen Jyränkölän hallitukseen valittiin Minna Heinonen. Valinnat olivat yksimielisiä. Muut hallituksen jäsenet ovat: Aimo Bonden, Matti Kauppinen, Liisa Koski-Lukkari, Lue lisää…

Heinolan Lintutarhan Ystävät myönsi kunniapuheenjohtajuuden Olli Vuorelle

Heinolan Lintutarhan Ystävät ry on myöntänyt kunniajäsenyyden Olli Vuorelle tunnustuksena pitkäaikaisesta ja omistautuneesta työstä yhdistyksen hyväksi sekä merkittävästä panoksesta yhdistyksen perustamiseen, sen toiminnan kehittämiseen ja Heinolan lintuhoitolan hyväksi tehtyyn työhön. Samassa tilaisuudessa juhlistettiin myös Jaana Husu-Kalliota, joka sai yhdistyksen kunniapuheenjohtajuuden tammikuussa alkuvuodesta. Husu-Kallio sai kunniapuheenjohtajuuden tunnustuksena yhdistyksen ensimmäisenä jäsenenä ja Lue lisää…

Heinolan Kehitysvammaisten Tuki ry juhlii 45-vuotispäiviään

Heinolan kehitysvammaisten tukiyhdistyksen perustajajäsen Elli Kauhajärvi kysyy jälleen kerran, onko vanhusten ja kehitysvammaisten asiat kunnossa Heinolassa. Hänen oma lapsensa ei saanut hoitopaikkaa Heinolasta, vaan vietiin Lahteen Mukkulaan, kriisipaikalle, jossa hänellä ei ollut omaa huonetta, vaan joutui nukkumaan yleisissä tiloissa. Siellä hän sai väärän lääkityksen, jonka seurauksena hänen kaulalihaksensa jäykistyivät, eikä Lue lisää…

Jyränkölä liputtaa tasa-arvon puolesta

Heinolan Uutisten kustantaja Jyränkölän Setlementti järjestää tänäkin vuonna Pride-liputuksen juhannuksen jälkeen vietettävällä Pride-viikolla. Sateenkaarilipulla liputtaminen symboloi perinteisesti tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. -Liputuksella haluamme muistuttaa, että kaikilla on oikeus olla oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä tai epäasiallisesta kohtelusta – niin asiakkaillamme kuin työntekijöillämmekin. Jyränkölä toimii tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta joka ikinen päivä, Lue lisää…

Oikeudenmukainen ja kestävä Suomi tarvitsee meitä kaikkia

Suomen menestys ei voi rakentua vain osan yhteiskunnasta varaan. Kestävä ja hyvinvoiva yhteiskunta syntyy siitä, että jokaisella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Eriarvoisuuden kasvu ja yhteiskunnan kahtiajako eivät ole kenenkään etu. Segregaatio lisää turvattomuutta, syrjäytymistä ja luottamuksen murenemista – ja kukaan ei ole sen seurauksilta turvassa. Ennaltaehkäisevä työ on yksi Lue lisää…