Kuvassa Roger Rahikaisen roolia näyttelevä Sauli Suonpää. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.
Komedia pankkiryöstöstä
(The Comedy About a Bank Robbery)
Helsingin kaupunginteatteri
Ensi-ilta: 5.2.2026
Ohjaus: Samuel Harjanne
Suomennos: Paavo Leppäkoski
Sävellys ja sovitus: Eeva Kontu
Rooleissa mm.: Samuel Kujala, Linnea Leino, Sauli Suonpää, Jouko Klemettilä, Rauno Ahonen, Martti Manninen, Risto Kaskilahti, Merja Larivaara, Lasse Lipponen
Mitä saadaan, kun yhdistetään 1950-luvun Helsinki, mittaamattoman arvokas timantti ja liuta enemmän tai vähemmän epäluotettavia hahmoja? Tiivistetysti sanottuna kaksi ja puoli tuntia hengästyttävää farssia, jossa juoni sinkoilee nopeammin kuin väärään käteen joutunut revolveri – ja katsoja pysyy mukana vain nauramalla.
Sama tekijäkolmikko, joka vastasi hitistä Näytelmä, joka menee pieleen, on luonut jälleen hallitun kaaoksen näyttämölle. Tällä kertaa liikutaan Helsingissä vuonna 1958, jossa vanki Roger Rahikainen (Sauli Suonpää) punoo suurta suunnitelmaansa yhdessä vanginvartija Tauno Kyykän (Martti Manninen) kanssa. Kohteena on Hakaniemen Osakepankki ja sen holvissa säilytettävä valtava timantti. Jo lähtöasetelma lupaa farssin perussääntöjen mukaista väärinkäsitysten, valheiden ja täpärien tilanteiden ilotulitusta.
Samaan aikaan pankinjohtaja Jorma Kuusikko (Risto Kaskilahti) virittää turvajärjestelmiä äärimmilleen. Turvatoimien kiristyessä myös juoni kiristyy – ja solmujen määrä kasvaa. Kun mukaan astuu pankinjohtajan tytär Aino (Linnea Leino) ja Veikka (Samuel Kujala), alkaa tapahtumien ketju, jossa kukaan ei tunnu olevan täysin viaton. Eikä täysin järjissään.
Ohjaaja Samuel Harjanne tunnetaan näyttävistä musikaaliproduktioistaan. Harjanteen debyytti puheteatterin ohjaajana on suorastaan nappisuoritus. Hänen käsissään farssi ei hajoa kaoottiseksi koheltamiseksi, vaan pysyy tiukasti ajoitettuna kokonaisuutena. Ovenpaiskomiset, väärät henkilöllisyydet ja sekunnin murto-osassa vaihtuvat tilanteet rakentuvat matemaattisella tarkkuudella. Juuri tässä piilee esityksen suurin vahvuus ja erottava tekijä perinteisiin farsseihin verrattuna. Esityksessä hyödynnetään paljon erilaisia teknisiä elementtejä, mikä ei ole farsseille kovin tyypillistä. Ne eivät kuitenkaan peitä alleen sitä kaikkein tärkeintä: hulvatonta tarinaa ja taitavien näyttelijöiden lavakarismaa.
Lavastus henkii nostalgista 1950-luvun Helsinkiä. Hakaniemen Osakepankin kulissit, ajan henkinen puvustus ja yksityiskohtainen rekvisiitta luovat ajankuvan, joka toimii paitsi visuaalisena kehyksenä myös komedian katalysaattorina. Mitä vakavampi pankkisali ja mitä juhlallisempi timantti, sitä hulvattomammalta tuntuu, kun suunnitelma alkaa hajota käsiin.
Ensemble tekee timanttista työtä. Farssi on lajina armoton: repliikin on osuttava sekunnilleen ja fyysisen komiikan toimittava millimetrintarkasti. Tässä produktiossa ajoitus on kohdallaan. Erityisesti Roger Rahikaisen ja Tauno Kyykän välinen dynamiikka tarjoaa herkullista sanailua, jossa rikollinen nerous ja inhimillinen hölmöys kulkevat käsi kädessä. Myös Ainon ja Veikan suhde tuo tarinaan romanttisen, mutta samalla koomisen jännitteen.
Komedia pankkiryöstöstä ei pyri syvälliseen yhteiskunnalliseen analyysiin. Eikä sen tarvitsekaan. Sen vahvuus on puhtaassa, teknisesti hiotussa komiikassa. Se on täydellisen ajoituksen läheltä piti -farssi, jossa jokainen väärinkäsitys kasvattaa kierroksia ja jokainen paljastus sotkee pakkaa entisestään.
Lopputuloksena on esitys, joka varastaa sydämen yhtä varmasti kuin Rahikainen havittelee timanttia. Esityksen jälkeen mielessä on yksi ajatus: näin taitavasti rakennettu farssi on harvinaista herkkua. Helsingin kaupunginteatteri on saanut ohjelmistoonsa todellisen timanttiaarteen.
Jussi Varjo HU
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen
