“127 hakijaa – yksi avoin työpaikka.” Tämä pysäyttävä lause kuvastaa yhtä työtehtävää ja sitä hakeneiden määrää. Ja kyseessä ei ole vain yksittäistapaus, vaan kuva koko Suomen tämänhetkisestä todellisuudesta. Työnhakijoita on paljon, työpaikkoja vähän. Jokainen työnhakija tuon numeron takana on ihminen, joka haluaisi elättää itsensä, maksaa laskunsa ja tuntea olevansa osa yhteiskuntaa. Mutta jos paikkaa ei ole, tahtotila ei riitä.
Päättäjät toistavat viestiä, joka paperilla kuulostaa yksinkertaiselta ja jopa houkuttelevan selkeältä: “Menkää töihin.” Ongelma on, ettei kehotus muuta faktoja. Työpaikkojen määrää ei voi lisätä käskemällä, aivan kuten aurinko ei nouse nopeammin komentamalla. Työttömyys ei ole pelkkä asennekysymys. Kuntien työllisyyspalveluista tilastotietoa tuottavan KEHA-keskuksen tuoreet luvut kertovat karua kieltä: Kuntien työllisyyspalveluissa oli heinäkuussa lähes 340 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on yli 33 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli heinäkuussa 12,5 % eli 1,1 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten. Samaan aikaan avoimia työpaikkoja oli 49 200. Matematiikka on armotonta.
Poliittisessa keskustelussa korostuvat ”ideologiset työttömät” – pieni ja marginaalinen joukko, joka saa suhteettomasti palstatilaa. Todellisuudessa ongelma on rakenteellinen: samaan aikaan kun työtä ei ole kaikille, tehdään päätöksiä, jotka hankaloittavat osa-aikaisen tai pätkätyön vastaanottamista. Työttömyystuen suojaosan poistaminen on tästä esimerkki. Sen piti kannustaa työntekoon, mutta monelle keikkatyöläiselle lopputulos on päinvastainen. Kun jokainen lisätunti vie tuen mennessään, työn vastaanottamisen logiikka kääntyy nurin. Tuntuukin varsin kohtuuttomalta, että näinkin synkässä työllisyystilanteessa käytetään porkkanan sijaan keppiä.
Heinolassa ja monessa muussa kaupungissa tiedetään, että syyllistäminen ei tuo työtä. Se, mikä toimii, on investoinnit uusiin aloihin, koulutuksen tarjoaminen muuttuvassa työelämässä sekä joustavat tukijärjestelmät, jotka tekevät työn vastaanottamisesta aidosti kannattavaa. Työtä syntyy, kun yrityksillä on rohkeus palkata, kun koulutus vastaa tarpeeseen ja kun yhteiskunta tukee työn ja arjen yhteensovittamista. Se vaatii tekoja, jotka kantavat pidemmälle kuin yhden hallituskauden. Työtä ei synny käskemällä – se syntyy luomalla edellytykset sen tekemiselle.
Jussi Varjo
Kirjoittaja on Heinolan Uutisten päätoimittaja.
