Heinolan Parkinson-kerho tarjoaa vertaistukea Parkinsonin tautia sairastaville ja heidän läheisilleen. Vuonna 1996 perustetun kerhon toiminnassa on tällä hetkellä mukana 24 henkilöä.

-Kerhon tarkoituksena on antaa vertaistukea sairauden kanssa jaksamiseen. Ohjaamme kuntoutuskursseille, annamme tietoa neurologian lääkärin luennoista. Teemme myös yhteistyötä keskussairaalan sekä apteekkien kanssa, kertoo kerhon sihteeri Annikki Estola-Ruokolainen.

Heinolan Parkinson-kerho kuuluu Päijät-Hämeen Parkinson -yhdistykseen, joka kuuluu Liikehäiriösairauksienliittoon.
Estola-Ruokolainen kertoo, että kerhon toiminta on kaikille asiasta kiinnostuneille avointa ja lähes maksutonta.
-Jäsenet maksavat jäsenmaksua 25 euroa vuodessa, josta liitto palauttaa kerhon toimintaan 15 euroa. Maksullisista tilaisuuksista peritään pieni maksu, mutta kerho tukee tämänkaltaisia tapahtumia.

Kerhon toimintaan kuuluu mm. joka kuukauden ensimmäinen torstai järjestettävä vertaistukitapaaminen.
-Lisäksi teemme retkiä luontoon, esim. makkaranpaistoa laavulla ja järjestämme yhteisiä kahvitteluhetkiä. Museo on myös tullut tutuksi, Estola-Ruokolainen kertoo.

Hän kannustaa Parkinsonia sairastavia ja heidän läheisiään tulemaan mukaan kerhon toimintaan.
-Vertaistuki on voimavara sairastaville sekä heidän läheisilleen, kun he voivat tavata samankaltaisessa tilanteessa olevia. Vertaistuessa saa olla oma itsensä, ei tarvitse arkailla vapinaa ja jäykkyyttä.

Teksti: Jussi Varjo HU
Artikkelikuvassa kerholaisia Nyynästen kartanolla. 

Jaa tämä: