Roinaralli lähtee liikkeelle tiistaina 13.5.

Salpakierto Oy:n järjestämä Roinaralli-keräyskierros starttaa tänä vuonna liikkeelle tiistaina 13.5. Keräyskierros alkaa Lahdesta ja pysähtyy kaikissa toimialueen kunnissa, kaikkiaan 72 pisteessä, päättyen torstaina 3.7. Asikkalaan. Palvelu on suunnattu etenkin toimialueen asukkaille, joiden ei ole mahdollista kuljettaa jätteitään lajitteluasemalle.  Roinarallin keräysautoihin voi toimittaa maksutta kotitalouksien pienet erät (50 kg tai 50 Lue lisää…

Vierumäellä ollaan tyytyväisiä arkeen

Vierumäen kylällä on ollut vuosina 2024–2025 käynnissä Välittävä Vierumäki-hanke, jonka tavoitteena on ollut kehittää yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä naapurikylien kanssa. Ennen tätä kylällä oli käynnissä Vetovoimainen Vierumäki-hanke vuosina 2022–2023. Vierumäen kyläyhdistyksestä kerrotaan näiden hankkeiden vaikutuksen näkyvän kyläkyselyn tuloksissa selkeästi. Viimeisten vuosien aikana tyytyväisyys kylällä on kasvanut ja uusimmassa kyselyssä näkyy erityisesti Lue lisää…

Robotit kuljettavat ruokaostoksia Heinolassakin 15.5. alkaen

Lahden, Heinolan, Riihimäen, Hämeenlinnan ja Forssan kaduilla alkaa kuhina, kun kuljetusrobotit lähtevät toimittamaan asiakkaiden ruokaostoksia. Kuljetukset alkavat keskiviikkona 14. toukokuuta Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Forssassa. Lahden ja Heinolan kuljetukset alkavat torstaina 15. toukokuuta. Heinolassa robottien kuljettaman ostokset toimitetaan S-Market Heinoskasta. Robotin kuljettamien tilausten toimintasäde on noin kolme kilometriä. Robotti voi toimittaa Lue lisää…

Kettulan kylässä tapahtuu: Kakkua, kahvia vai painonhallintaa?

Kettulan kylässä tapahtui kummia. Kylän ihana naisväki oli intoutunut kuntoilemaan eikä Sanelma aikonut jäädä intoilusta paitsi. Edellispäivän lehdessä oli ollut kuvia jumppaliikkeistä, jotka sopivat hänen terhakalle olemukselleen. Niinpä hän päätti kaivaa esiin vuosia sitten hankkimansa jumppapallon. – Tuumasta toimeen! Niin ne aina sanoo ja minähän en toiseksi jää, puhisi Sanelma Lue lisää…

Immilässä kahvitellaan tänäkin kesänä

Immilän Myllykahvila Nastolassa palvelee tänäkin kesänä. Kevään ensimmäiset kahvit ja munkit tarjoillaan 1.5.2025. Lähes parikymmentä vuotta kahvilaa pyörittänyt Tarja Lindroos halusi löytää työlleen jatkajan. Uusi kahvilan emäntä löytyikin Immilän kylältä. -On upeaa, että kahvilan perinteet jatkuvat ja uusiakin juttuja tulee, olen helpottunut, kun tiedän että kahvila on hyvissä Mirkan käsissä, Lue lisää…

OmaKamu-toiminta laajenee Päijät-Hämeessä

Lahdessa kuusi vuotta sitten yhden työntekijän panoksella aloitetun OmaKamu-toiminnan tarkoituksena on etsiä lapsille ystäviksi eli Kamuiksi turvallisia aikuisia, jotka voivat viettää aikaa lapsen kanssa ja tarjota hänelle hyviä kokemuksia, joista jää hyviä muistoja. Toiminnan tavoitteena on, että Kamu tapaisi lasta pari kertaa kuukauden aikana muutaman tunnin ajan. Kamu ja lapsi Lue lisää…

Heinolalainen metsäasiantuntija palkittiin

Stora Enso Metsän heinolalaiselle metsäasiantuntija Tommi Hämäläiselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. Stipendin arvo on 500 euroa.    Stipendiä esittivät Kirvesniemi Forest Oy:n metsäkoneyrittäjä Antti Honkanen, T:mi Kirvesniemen Lomamökit metsäkoneyrittäjä Jouni Honkanen, Maanrakennus L.Kurppa Oy:n maanrakennusyrittäjä Lasse Kurppa, T:mi A.Kämpin traktoriurakoitsija/lumenauraaja Aleksi Kämppi ja Serforest Oy:n puutavara-autoilija Mikko Lue lisää…

Sirkus poikkeaa jälleen vappuna Heinolassa

Suomen kansallissirkukseksi kutsuttu Sirkus Finlandia aloittaa 49. toimintavuotensa pääsiäisenä Karjaalta. Heinolassa sirkus vierailee tuttuun tapaan vappupäivänä 1.5.  Lähes kahdeksankymmentä paikkakuntaa käsittävä kiertue vie tuttuun tapaan sirkusviihdettä joka puolelle Suomea, Raaseporista Ivaloon. Kiertue päättyy perinteisesti syyskuun lopulla kuukauden mittaiseen pysähdykseen Helsingissä. Taiteilijoita ja henkilökuntaa on noin kolmestatoista eri maasta ja Suomea Lue lisää…

Yhteiskanteleyhtye Veila julkaisi debyyttisinglensä “Uusia alkuja”

Uusia alkuja on Joensuusta kotoisin olevan yhteiskanteleyhtye Veilan ensimmäinen oma julkaisu. Samalla uusi musiikkivideo näki päivänvalon. Yhtyeessä vaikuttava Joel Kenakkala on Heinolan kasvatteja.  Yhteiskanteleyhtye Veila julkaisi odotetun debyyttisinglensä ”Uusia alkuja” 16. huhtikuuta 2025. Kyseessä on popkappale, jossa yhdistyvät yhteiskanteleen pehmeän rytmikäs sointi, tarttuvat melodiat sekä lauluharmoniat. -Uusia alkuja kertoo peloista Lue lisää…

Peliittojen kausi päättyi mitalisateeseen

Heinolan Peliittojen kausi oli kokonaisuutena menestys, vaikka edustusjoukkue jäikin kahden voiton päähän II-divisioonan loppuottelusta ja Suomi-sarjan karsintapaikasta. – Jo tässä vaiheessa voidaan sanoa, että seuran kausi on ollut urheilullisesti erittäin positiivinen. Edustus otti pronssia, U20 nuoret saa kaulaan kultamitalit voitettuaan ikäluokkansa Suomi-sarjan ykköslohkon, U13 juniorit pelaa loppuottelussa ja nuoret harrastajat Lue lisää…